Omat Rahat Katsaus: Tuleeko punainen lokakuu?

Salkkusivu jossa enemmän tietoja

Edessä mahdollisesti olevalle pääaosin jenkkien tekaisemalle kriisille on käytetty nimitystä "Red October". Kysessä ei taida kuitenkaan olla aivan artistin yllä havainnollistamasta tapahtumasta.

Arvonmuutokset: Vuoden alusta +14.2%,  alusta (27-05-2010) +50.2% 

 

Katsaus:

Tuhannen taalan kysymys on nyt onko tulossa "punainen syyskuu". Jenkit sotkevat omaa pesäänsä parhaan taitonsa mukaan. Ylimääräinen varovaisuus on paikallaan. VIX ei ole ainakaan vielä kovin korkealla (perjantaina 16.7) joten indeksiputin SP500:lle saa melko edullisesti. Toisaalta Japanista kantautuu positiivisia uutisia, ja mahdollinen budjetti- ja velkasopu jenkeissä saa aikaan helpotusrallin. Markkinat ovat toistaiseksi suhtautuneet melko välinpitämättömästi USA:n valtion sulkemissotkuun. Kun deadline velkakaton korotukselle lähestyy on hermoilun lisääntyminen taattu. Toistaiseksi jatkan business as usual -linjalla.

Strategia: Japanissa talous vetää ja valuuttakurssikin kehoittaa ostoihin. Kun salkkupainokin kaiken lisäksi on alle tasapainoallokaation on aika katsastella Tokion pörssin osakkeita.Salkusta löytyy jo Marubeni. Kauppatalo puolustaa edelleen hyvin paikkaansa salkussa. Tavaonomasella kriteereillä (P/e<15, p/cf<10, osinkoa>2% ja EPS kasvu neljän vuoden yli löytyi 40 yritystä. Tässä muutamia mielenkiintoisia:

  • Sumitomo rubberRengasvalmistajalla menee hyvin kun autotehtailla menee hyvin. P/e 10, p/cf 4.6 ja  osinko 2.6%
  • SIIX. Kulutuselektroniikan ja autoteollisuuden sopimusvalmistaja. Laajaa toimintaa myös Japanin ulkopuolella. Hieman muita toimijoita paksumpi marginaali (7%) joten lisäarvoa löytynee laadussa ja/tai muita kattavammassa palveluissa. P/e 11, p/cf 5.6.
  • Heiwa. Valmistaa kaiken mitä tarvitset Pachinko-pelihelvetin perustamiseksi (kysessä on siis japanilainen rahapeli, vastannee lähinnä yksikätistä rosvoa). P/e 8.5, p/cf 7, osinko 3.5%
  • Senko. Logistiikkayhtiö. Jos talous ja kauppa vetää tarvitaan taatusti logistiikkaa. P/e 12, p/cf 5 ja osino 3%.

Indeksifutturit (Eurostoxx50 (FESXc1), SP500 (ESc1), Hangseng (HSIc1) ja Topix (JTIc1) . Lähde saxo bank.

Vivutus: 36%. Eurostoxx 50 pitkänä (covered call)

Osingot: 361 degrees, H&T Group, Patties Food, Invicta Holdings, Mineral resources, Maxitrans, Great Eagle Holdings

Salkkutapahtumat:
  • Vähennetty Great Wall Motor. Paras voittokone koko salkussa. Kurssi on nousssut vuoden 2011 lopulta yli nelinkertaiseksi. Nyt alkaa vahvasta kasvusta huolimatta arvostustaso arvelluttaa minua (p/e >14 autovalmistajasta!). Kun vielä salkkupainokin oli todella suuri oli nyt aikaa keventäää ja kotiuttaa osa voitoista.
  • Lisätty Intel. Mailmanloppu ei ole edellenkään tulossa Intelille jolla on aikomus ja mahdollisuudet kasvattaa mobiilipiirien osuutta. Kassavirta on vahva.
  • Lisätty Olin. Viimeisin osavuosikatsaus myönteinen, kassavirta vahva eikä ylihintainen (p/cf: 6,p/e :12).
  • Uutena salkkuun Caterpillar. Viime aikoina katsaukset ovat olleet heikohkoja, mutta minusta tämä on juuri oikea aika ostaa syklistä yhtiötä – ei kurssihuipulla vaan matalasuhdanteen aikana. Kaivannaisteollisuuden heikkous on kurittanut yhtiötä, kun investointeja on peruttu tai siirettä. Tämän vakaampaa yritystä ei toisaalta hevillä löydy, eikä se ole hinnalla pilattu: P/e 13 ja p/cf: 7.
  • Myyty Tassal. Aussikalankasvattajan ja jalostajan rakettimainen kurssinousu aiheutti kaikkien tavoitekurssien ylityksen. Bakkafrost p/e 8 vs Tassal 14 ei ole perusteltua. Samalla keveni sopivasti AUD-paino salkussa jossa se on nyt neutraalipainolla.
 
Salkun Nousijat (1 kk): Lewis Group (+13.6%), Bakkafrost (+10.5%), KnowIT (+10.1%)
Salkun Laskijat (1 kk): H&T Group (-7.7%), Sparebank 1SR (-3.9%), Vaisala (-3.3%)

Related Posts