Otsikko ei ole tarkoitettu vitsiksi, vaikka se siltä saattaa tuntuakin.

Aiemmassa merkinnässäni viittasin siihen ”taakkaan”, jossa Konstsamfundetin ja Kulttuurirahaston hallintoelimet muodostuen taiteen, tieteen, hallinnon/politiikan ja talouden senioreista saivat hoitaakseen Amos Andersonin ja Heikki Huhtamäen lahjoittamat / testamenttaamat suuromaisuudet. Kyseisillä taustajoukoilla ei mielestäni ole ollut sitä asiantuntemusta, mitä strategiset omistukset Stockmannissa ja Huhtamäessä olisivat edellyttäneet.

Kommentoija aiheellisesti viittasi siihen, ettei hyvin ole mennyt Sanoma Oy:lläkään. En ko. henkilöitä tunne pahemmin edes julkisuuden kautta, koska he eivät ole julkisuudessa pahemmin viihtyneet, joten puhun yleisellä tasolla.

Suomessa on kaivattu lisää sekä kasvollista omistajuutta että perheyrityksiä, jälkimmäisiä siinä mitassa, että pääministeri Vanhanen siirtyi pääministerin hommista perheyritysten lobbaajaksi, koska ”jalka kipeytyi”. Sanoma Oy todistaa, ettei kasvollinen omistajuuskaan ole aina helppoa.

Yrityksen perustaja/laajentaja on usein ollut kouluttamaton sosiaalisesti lahjakas ja taitava yrittäjä. Seuraava sukupolvi ei välttämättä ole viihtynyt julkisuudessa isänsä tavoin (esim. Aatos Erkko tai Gilbert von Rettig). Toinen polvi on usein ollut paremmin koulutettu, mutta mukana on ollut kaavoihin kangistumista, turhantärkeyttä ja juuri sen vierastamista, millä ensimmäinen polvi menestyi, nimittäin sosiaalisella lahjakkuudella. Voi sanoa, ettei perustajan vahvimpia alueita ole edes tiedostettu.

Rajoituksistaan huolimatta toinen polvi on kuitenkin pystynyt pitämään puulaakin pystyssä, siksi ettei toinen polvi ole vielä lapsuudessaan tottunut liian leveään elämän. Kolmas polvi on syntynyt kultalusikka suussa eikä jaksa vaivata itseään ikävillä työasioilla. (Ks. hakua esim. ”family company third generation problems”.)

Menestyneenä yrittäjäsukuna on usein pidetty Herlinejä. Ilmeisesti kuitenkin jo Pekka Herlin nojasi lujasti ammattijohtajiin eikä hänen tai hänen lastensa sosiaalista lahjakkuutta voi kiittää. Sisarukset eivät julkisuudessa olleitten tietojen mukaan ole puheväleissä, vaikka sosiaalinen lahjakkuus tarkoittaa nimenomaan taitoa olla asiallisesti eri mieltä. Matti Alahuhdan toimitetuissa muistelmissa ei Antti Herlin esiinny missään roolissa.

Varmaan me köyhemmät kadehdimme ihmisiä, jotka saavat satojen miljoonien tai jopa miljardin kokoisen perinnön. Sellainen rahamäärä kuitenkin velvoittaa ja harva meistä viihtyy julkisuudessa.

Ammattisijoittajia moititaan kvartaalitaloudesta, vaikka koko käsite on epätarkka. Eihän tuloksen tarvitse parantua joka kvartaali vaan SIITÄ TIEDOTETAAN kvartaaleittain. Pahasti pelkään, että kvartaalitalouden ongelmatuojia ovatkin kannustinpalkkioita saavat henkilöt kuten tuoreeltaan Nokian Renkaissa nähtiin. Ehkä ammattisijoittajiin omistajina täyty tyytyä paremman puutteessa .