Opetus Japanin 90- luvun kriisistä: matalat korot aiheuttavat aina omaisuuskuplan

Euroopan ja USA:n taloustilanne muistuttaa Japanin tilannetta 1980 luvun lopussa: väestö ikääntyy ja sen mukana luonnollinen talouskasvu hiipuu, matala reaalikorko syöttää osake- ja kiinteistö- markkinoille arvostuskuplaa.

Meillä onkin paljon opittavaa Japanin vuoden 1990 tapahtumista. Mitä tarkalleenottaen tapahtui Japanissa selviää IMF:n tutkimuksesta sekä Kiinan keskuspankkiä lähellä olevan MAO QIZHENG:n selkeästä tutkimuksesta.

Lopputulema oli karmaiseva. Osakesijoittajien omaisuus putosi käytännössä neljäsosaan ja asuntosijoittajien seitsemäsosaan alkuperäisestä. Prosentuaalisista menetyksistä on näin suurten pudotusten yhteydessä turha edes puhua.

Tilanteeseen johtanut tapahtumankulku oli yksinkertainen ja tehdyt virheet vaikuttavat jälkeenpäinkin katsottuna tilanteeseen nähden viattoman pieniltä. Myös opetus on yksinkertainen: matalat korot aiheuttavat omaisuusarvojen ryöstäytymisen käsistä; S&P 500 indeksi voi kalleudestaan huolimatta vielä nousta paljonkin nykyistä korkeammalle tasolle. Samoin voi käydä muillekin osakemarkkinoille.

Japanin tapahtumien kulku oli yksinekrtaistettuna seuraava:

1.  1980 luvun alussa syntyi usko Japanin talousihmeeseen

Usko Japanin talouden ylivoimaan kasvoi maailmanlaajuisesti kun Japanin talous kasvoi vuodesta toiseen 5…6% vauhtia. Puhuttiin Japanin ihmeestä ja ulkomaille muuttaneet Japanilaiset alkoivat palata takaisin juurilleen. Suuret ikäluokat astuivat työelämään ja etsivät asuntoja ja alkoi asuntomarkkinoiden kuumeneminen.

2.  Japanin keskuspankki pudotti reaalikoron nollaan

Varsinaiset virheet tehtiin 1980- luvun puolivälissä kun Japanin keskuspankki (BOJ) pudotti korkotason 2,5% tasolle – alle 3% vauhdilla laukkaavan inflaation.

Sijoittajat pakenivat negatiivisia reaalikorkoja asuntosijoituksiin ja osakkeisiin. Ei auttanut vaikka osakkeiden P/E suhde nousi 70 tasolle ja asuntojen vuokratuotto oli olematonta. Inflaatiota ja matalia korkoja paettiin kiinteään omaisuuteen.

3.  Japanin keskuspankki korjasi virheen, mutta liian myöhään ja liian suurella korjausliikkeellä

Japanin keskuspankki huomasi tilanteen, teki korjausliikkeen ja nosti korot takaisin 5..6%  tasolle. Mutta vahinko oli jo tapahtunut. Sijoittajat alkoivat nopeaan tahtiin paeta takaisin korkoihin. Kiinteän omaisuuden arvo romahti terveemmälle tasolle.

4.  Putoavat omaisuusarvot aiheuttivat pankkikriisin, luottolaman ja talouden halvaantumisen

Monilla oli ollut kiinteää omaisuutta vastaan lainaa, jonka korkoja he eivät nyt kyenneet hoitamaan saatika maksamaan takaisin. Pankkien taseet puullistelivat hoitamattomia luottoja ja pankit joutuivat sen seurauksena kiristämään lainanantoa laittamaan omia taseitaan kuntoon. Kiristyneestä lainanannosta seurasi reaalitalouden kriisi, jota vielä pahensi väestön ikääntyminen. Japanin talousihmeen kone sakkasi totaalisesti.  Ja tämän seurauksena omaisuusarvot putosivat entisestään.  

 

Opetus on yksinkertainen; matala korkotaso voi tänä talvena nostaa osakkeiden ja kiinteistöjen arvoja

Japanilainen säästäjä ja sijoittaja käyttäytyi jokaisessa tilanteessa rationaalisesti. Sijoittaja etsi tuottoja, joka vaiheessa sieltä missä tuottoja oli saatavilla. Mutta sijoittaja oli sokea arvostustasolle. Arvostuskuplat näyttävät syntyvän aina kun korkotaso on matala. Sijoittaja ei näytä ymmärtävän, että arvostustasossa on ilmaa. Tämä ei tietenkään koske kaikkia yksilöitä, mutta markkinoiden kokonaisuudelle tämä laki pätee. 

 

4 thoughts on “Opetus Japanin 90- luvun kriisistä: matalat korot aiheuttavat aina omaisuuskuplan

  1. Huolestuttavaa

    Euroopan tilanteessa on kieltämättä paljon yhtäläisyyksiä Japanin menneisyyteen. Yksittäiselle sijoittajalle kupla on mahdollisuus rikastua ja/tai köyhtyä. Yhteiskunnalle kuplassa ja sen väistämättömässä puhkeamisessa ei ole juuri mitään hyvää. Nyt pitäisi etukäteen yrittää minimoida niitä vahinkoja joita tulee kun kohta siirrymme vaiheeseen 4.

    1. Milloin?

      Nyt kiinnostaa aikaväli.

      Milloin siirrymme vaiheeseen 4?

      Eikös tuohon 70 PE:hen ole vielä matkaa?

       

      -jr-

      1. On siihen matkaa

        Kukaan ei tiedä vastausta kysymykseesi. Jokainen voi esittää oman arvauksensa. Luulisin, että korjaus lähtee tälläkertaa huomattavasti alempaa kuin PE70. Pudotus on merkittävä, muttei sentään 2008 tasoa. Veikkaan, että 20-25% lähtee arvostustasoista muutaman kuukauden aikana pudotuksen alettua. PS Itselläni on osakepaino edelleen ~85%.

      2. Pelko puserossa ja housut tutisee

        Samma här.

        Osakepainoni on edelleen 90% tietämillä ja sydän syrjälläni seurailen pörssikursseja. Pelko on puserossa ja housut tutisee. Kauhulla odottelen mitä tapahtuu. Tuleeko pudotus vai jatkuuko nousu. 

Comments are closed.

Related Posts