Elokuvassa ”Darkest Hour” sanotaan Churchillista, että ”hän saa päivässä sata ajatusta, joista vain neljä on hyviä”. Kun on lukenut sotamarsalkka Brooken (C:n lähimpiä komentajia) muistelmat, ilmaisu pitää paikkansa.

Mutta neljä hyvää ideaa päivässä on paljon, jos huonot karsitaan (kuten Brooke teki). C:n ideoitten tuottaja oli mm. hänen tieteellinen neuvonantajansa lordi Cherwell. Kun tutustuu lordin opiskeluun ennen vuotta 1914, kyllä hän jotain tiesi, vaikka huonoja ajatuksia oli hänelläkin paljon.

USA:n versio

Tarinan mukaan ydinaseen kehitys alkoi, kun Roosevelt 1939 vastaanotti Einsteinin allekirjoittaman kirjeen. Kyllä, näin kävi ja määräraha oli 1940 peräti 6.000 dollaria, siis kuusi tuhatta dollaria.

”JV:n versio”

Lordi Cherwell tutustutti Churchillin ydinfysiikan alkeisiin, joka puolestaan sai Rooseveltin kiinnostumaan vakavammin. Britit ymmärsivät, että heidän resurssinsa eivät riitä, aluksi mukaan otettiin Kanada ja USA niin pian kuin se oli mahdollista. Ja rahaa kului enemmän kuin 6.000 dollaria (pari miljardia).

Projektin johtaja ei ollut Oppenheimer, vaan kenraali Leslie Groves. Grovesia ovat projektin tiedemiehet kuvanneet tyhmäksi öykkäriksi, hänen aiempi saavutuksensa oli Pentagonin rakennuttaminen (silloin maailman suurin rakennus). Grovesilla oli opintoja MIT:ssa, hän valmistui West Pointista (joka tarjosi teknistäkin opetusta) kurssinsa neljänneksi parhaana (erittäin korkea sijoitus), mutta ennen kaikkea Groves johti Manhattan-projektia tavoitteellisesti ja kurinalaisesti.

Kuten olemme vuosikymmenien aikana oppineet, suurin pullonkaula on ydinaseen materiaalin tuotanto. Hiroshimaan pudotettua uraanipommin tyyppiä valmistettiin kaikkiaan (sodan jälkeenkin) vain kuusi kappaletta. Washingtonin osavaltiossa toiminut DuPontin yrityksen ”B-reaktori” tuotti plutoniumia Nagasakin pommiin ja 1.700 muuhun sodan jälkeen 20 vuoden ajan (kyseessä oli siis pitkään vain Nagasakin pommin hiukan kehitetty muunnos, Mark 4 ja 6). Juuri tämän mallin myös NL kopioi. Merkittävin henkilö plutoniumin tuotannon aloittamisessa lienee ollut Enrico Fermi(?)

Katoavainen kunnia

Oppenheimer profiloi itse itsensä neroksi, joka myi sielunsa paholaiselle. Hänen merkitystään lienee kovasti liioiteltu. Sota ei kaipaa yhtä miestä. O:n tilalle olisi hetkessä saatu halukkaita korvaajia (esim. v. Neuman tai Teller, kymmenkunta nimeä on helppo luetella). Oppenheimerin asemaa haarukoin kahdella tavalla. Tuo kaavio saattaa olla liian armeijakeskeinen, mutta tuota pitäisin tasapainoisena.

Telleriä lukuun ottamatta monet kehittäjät kuolivat nuorina. Työympäristö oli joillekin radioaktiivinen ja ainakin tupakansavun täyttämä kaikille. Ja jotenkin kunniaa ei kauheasti jaettu, siinä mielessä outoa, että ydinaseeseen USA tietenkin on nojannut kohta 80 vuotta.

Surkea oli brittien kohtalo. Roosevelt sopi SUULLISESTI jakavansa ”ydinsalaisuudet” brittien ja kanadalaisten kanssa. Aiheesta oli USA:ssakin kirjallinen dokumentti, joka ehkä todellisenkin vahingon takia hautautui Rooseveltin adjutantin papereitten joukkoon.

Kun paperia ei aikanaan löydetty, pres. Truman, Groves, ministerit ja muut silmäätekevät kielsivät sopimuksen olemassaolon ja britit saivat kehittää ydinasettaan itsenäisesti. Trumanin seuraaja Eisenhower piti USA:n menettelyä häpeällisenä ”terrible piece of legislation” and ”one of the most deplorable incidents in American history of which he personally felt ashamed”.

Paljon on kiinni USA:n presidenttien tavoista (Rooseveltin hallinto oli kaoottista) ja mielipiteistä (Truman vs. Eisenhower).