Markkinakatsaus

  Odotin kuukausi sitten, että olemme lopulta isommassa korjausliikkeessä alas, joka jatkuu marraskuulle asti loppua kohti syventyen. Näin kävi. Samoin toteutui viikko sitten tekemäni ennustus pörssien laskun jatkumisesta ja dollarin

Kehitystrendi

Sain idean kirjoitukseen Pekan kirjoituksesta, kirjoituksen jonka kanssa olen täysin samaa mieltä. Olemme sulatelleet ja paranneltu jo sata vuotta sitten tehtyjä ideoita. Mutta tämä muuttuu, ja siinä on muutamia suuria

Vanhoilla mennään

Kirjoittaja: Hannu Lehtilä Ei tullut maailmalle uutta messiasta, joka olisi samaan aikaan alentanut verotusta ja maksanut liittovaltion jättivelkaa pois. Taikatemppu jäi näkemättä, kun Mitt Romney hävisi selvin luvuin Barack Obamalle.

Polittinen riski realisoitui eläkesäästämisessä

Lokakuun lopussa järjestetty Osakesäästäjien sijoitusseminaari tarjosi oivan mahdollisuuden päivittää tämän hetkinen markkinatilanne. Seminaarissa kokeneet sijoitusasiantuntijat kertoivat näkemyksiään niin osake-, asunto- kuin korkomarkkinoistakin. HypoPankin toimitusjohtaja Matti Inha totesi asuntomarkkinakatsauksessaan, että aina

Tekniikkaa ja käyttäjäkokemuksia

Ainutlaatuinen käyttäjäkokemus Käsittelen neljän historiallisen esimerkin kautta problematiikkaa, joka päätyy tähän päivään. Rautatiet 1800-luvun alussa hevosen kyky kuljettaa materiaalia oli vähäinen. Hevosen asemesta oli pakko pyrkiä käyttämään vesikuljetuksia vaikka sitten

Hedgerahastojen syksy

Pitkästä aikaa innostuin päivittämään hedgerahastojen seurantani. Tässä taas alustavat tiedon kuun vaihteen tilanteen mukaan. Seuraamieni rahastojen keskimääräinen tuotto vuoden alusta oli +3,3 % vaikka lokakuu meni miinukselle 1,3 %. Tuottolista

Kurkistus markkinoihin

Pitkästä aikaa on mahdollisuus oikein kunnolla nautiskella käppyröistä ja unohtaa matkustuskiireet hetkeksi ennen tulevan viikon rajanylityksiä. S&P 500 indeksi on laskenut huipustaan maltillisesti löytänen tukea 1400 pisteen rajapyyksistä. Myyjät eivät

Vaalikoneesta verokoneeseen

”Suurituloiset” saavat kyytiä Suomalaiseksi laatulehdeksi itse itsensä laskeva HS on ottanut käyttöön oikein verokoneeksi kutsumansa sivuston, josta voi kyylätä ihmisten tuloja. IL, IS, TalSa ja joukko maakunta- ja paikallislehtiä on