Pankkikriisien keskimääräinen kesto on neljä ja puoli vuotta

Velkakriisin jatkuva venyminen tuskastuttaa eurooppalaisia, myös suomalaisia, vaikka meihin vaikutukset kohdistuvat etupäässä välillisesti. Historian valossa velkakriisin venyminen ei ole yllätys. Talouskriisien maailman arvostetuimpiin kuuluvat tutkijat Kenneth Rogoff ja Carmen M. Reinhart ovat havainneet, että toisen maailmansodan jälkeisten pankkikriisien keskimääräinen kesto on ollut neljä ja puoli vuotta, kun mittarina pidetään kansantuotteen ja työttömyyden palaamista kriisiä edeltäneelle tasolle. Pohjoismaiden kokemat pankkikriisit 1990-luvulla osuvat hyvin tähän keskiarvoon.

Joka toinen pankkikriisi on aiheuttanut  kaksoistaantuman, joten nyt koettu notkahdus tallaa siltäkin osin tavanomaista latua. Yleensä kaksoistaantuman jälkimmäinen puoli on lyhyempi ja loivempi, ja näin näyttää käyvän tälläkin kertaa – paitsi niissä Euroopan maissa, joissa velkakriisi on pahin. Suomessahan tilanne on paljon parempi kuin Välimeren maissa, tai 1990-luvulla.

Positiivinen puoli tilanteessa on myös se, että tuo historiallinen keskiarvo alkaa olla kasassa, sillä kriisi alkoi jo vuonna 2007 Yhdysvalloista. Siellä talouskasvu ja työllisyystilanne ovatkin jo selvästi parantuneet. Yhdysvaltojen suhdanteet ovat perinteisesti olleet ratkaisevia koko maailmantaloudelle, joten senkin suhteen pahimman pitäisi olla takana, vaikka Yhdysvaltojen merkitys maailmantaloudessa on suhteellisesti laskenut.

Rogoffin ja Reinhartin mielestä on silti mahdotonta arvioida, onko Eurooppa jo tullut kriisin pohjaan eli olisi matkalla pysyvästi ylös, mutta tilastojen valossa sen aika alkaisi olla käsissä. Asiaan vaikuttavat monet tekijät, poliitikkojen päätöksistä keskuspankkeihin. 

Tutkijoiden mukaan vakavat talouskriisit hidastavat elpymistä aina huomattavasti enemmän kuin tavalliset taantumat, joista nousu voi olla usein rajua. Mutta eivät edes pankkikriisien seuraukset ole ikuiset. Käytännössä jokainen maa on kokenut pankkikriisin, ylivelkaantumisen tai rajun inflaation viimeisen 800 vuoden aikana, Rogoff ja Reinhart ovat laskeneet. Silti taloudellinen kehitys on jatkunut ennen pitkää. Pohjoismaiden pankkikriisit olivat pahimmasta päästä, mutta niistäkin selvittiin. 

 

 

One thought on “Pankkikriisien keskimääräinen kesto on neljä ja puoli vuotta

  1. Reinhart ja Rogoff

     

     

    ovat kumpikin aktiivikirjoittajia VoxEu.org palstalla, jolla esitellään merkittävien taloustutkijoiden tutkimuksiin perustuvia politiikkakirjoituksia (politiikka = toimintaohje)  

    http://www.voxeu.org/

    Itse olen lukenut tuon mainitsemasi, erittäin hyvän ja ajatuksia herättävän tutkimuksen juuri tuon palstan kautta.

    Pekka

Comments are closed.

Related Posts

Yhteiskunta

USA:n tavoittena on Euroopan hajaantuminen kansallisvaltioiksi

USA:n turvallisuusstrategia ”National Security Strategy” on kauniisti kirjoitettu, selkeä kuvaus, joka selkeytensä vuoksi todennäköisesti määrittelee maailman toimintatapaa moniksi vuosiksi eteenpäin.
USA ajaa muiden kansallisvaltioiden tapaan vain

Kevyttä

Suomalaiset uskovat, että menestyvää yritystoimintaa syntyy avustuksilla

Suomalaisten suuri valtaosa luulee edelleen että kehitystä edistetään parhaiten yrityksille annettavien avustusten avulla. LähiTapiolan mukaan vain yksi prosentti arvioi että yritystuet pääasiassa haittaavat kehitystä. Tuo