Pelastaako talouskasvukaan enää meitä?

Pidemmän aikaa on saanut Euroopan komission talouskatsauksista lukea, miten talouskasvu alkaa taas puolen vuoden päästä. Sen lähemmäksi se ei ole tuntunut pääsevän. Talouskasvun ja samalla myös elvytyksen pysähtyminen aiheutti euroalueella aneemisia lukuja loppuvuodesta 2011, ja varsinaiseen paniikkiin päästiin kesällä 2012. Talouskasvua tunnutaan hakemalla hakevan orastavien merkkien seasta. Merkit ovat minusta selkeät ja kiistattomat. Sen sijaan hyvin kyseenalaisena pidän näiden merkkien tulkintaa. Ja edelleen, vaikka tuo talouskasvu sitten alkaisikin niin se voikin tietää nipun uusia ongelmia.

Oikeat luvut – eri tulkinta

Luvuthan eivät valehtele, ellei niitä sitten tarkoituksellisesti vääristellä. Pieleen menneet ennusteet ovat oma lukunsa. Sen sijaan pieniä korjauksia tarkistusvaiheen jälkeen on tullut suuntaan ja toiseen, tässä ei ole mitään uutta. Esimerkiksi uusi Euroopan komission ennuste tämän vuoden talouskasvulle koko EU:ssa  on -0,3%, kun puoli vuotta sitten etumerkki oli toinen.

Espanjan kauppatase raportoitiin maaliskuulle 2013 ensi kertaa positiiviseksi yli 40 vuoteen. Espanjan talousministeri kiirehti kiittelemään viennin kasvua varsin vuolaasti ja piti tätä selkeänä tervehtymisen merkkiä. Kuuluisa valo näkyy tunnelin päässä.

Oikeassahan talousministeri on. Vienti on kasvanut. Vuoden 2012 maaliskuussa maan viennin arvo oli inauksen alle 2 miljardia euroa ja nyt vuonna 2013 maaliskuussa karvan yli 2 miljardia. Kasvua oli tullut joitakin kymmeniä miljoonia. Sen sijaan tuonnin lukuja ei katsottu sisältävän merkittäviä eroja. Minäkään en havainnut muuta, kuin että tuonnin arvo näiden kahden kuukauden välillä oli pudonnut n. 200 miljoonan euron edestä. Dramaattinen pudotus näkyi kuukausitasolla ja siitä syystä näkisin kauppataseen punnertaneen plussalle. Halutessaan Espanjan tuonnin arvon kehitystä voi katsoa täältä, ja viennin arvon kehitystä täällä. Minun silmissäni viennin arvolle ei oikein löydy selkeää suuntaa, mutta tuonnin puolella hiipuminen on ollut maltillista ennen tilastoidun maaliskuun 2013 lukemia. Tulkitsen lukuja eri tavalla kuin esimerkiksi Espanjan talousministeri.

Koska em. tase vaikuttaa omalta osaltaan myös bruttokansantuotteen lukemiin, voin hyvinkin nähdä sieluni silmin otsikoissa kriisin taas päättyneen – jälleen kerran. Siis kun nuo lukemat ehättävät vain vaikuttamaan bkt-lukuihin.

Vastaavanlaisesti yksikkötyökustannusten lukemia pidetään kääntäen kilpailukyvyn mittarina. Silloinkaan ei tosin oteta huomioon työttömyysasteen kehitystä. Jos se siihen sisällytettäisiin eivät luvut näyttäisi enää yhtä kauniilta, ja tulkinnan puolellakin voi tulla eriäviä näkökantoja.

Talouskasvua tunnutaankin haettavan kissojen ja koirien kera. Siitä syystä on parempi tarkastella, onko talouskasvu riskitön ja takuuvarma lääke Euroopan ongelmien selättämiselle.

Talouskasvun ominaispiirteet

Ensimmäisenä lähden liikkeelle aika ylimalkaisella tasolla vertaamaan eri taloustilanteiden tavanomaisia tunnusmerkkejä. Nousukausina tuntuu pörssikurssit voivan hyvin ja korkotaso kipuaa hillitsemään ylikuumenemisia. Taantumassa taas tuppaa käymään päinvastoin. Eräänlaisena selkeänä erona tuntuukin olevan riskinottohalukkuus. Nousukautena riskipitoiset instrumentit kuten osakkeet menestyvät pääsäänöisesti hyvin. Vallitseva tuotonhakuisuus heijastuu siten myös korkotasoihin, joissa kilpaillaan rahoittajien huomiosta. Sellaista tilannetta ei oikein pääse syntymään, jossa korkomarkkinat pysähtyisivät. Esimerkiksi valtioiden on kyettävä rullaamaan eli uudelleenrahoittamaan erääntyvät velkaerät.

Suomikaan ei liene immuuni. En usko, että valtiomme pitkäaikaistakaan velkaa rullataan alle kahden prosentin tasolla, jos osakemarkkinoilla haetaan reippaampaa 8-10% tuottoja. Eräät instituutiot ovat toki määritelty hyvin konservatiivisiksi sijoittajiksi, joten lainakorkomme tuskin tuonne mainittuun osakemarkkinoiden tuottohakuihin yltää. Pikemminkin jonnekin sille välille. 4% tuntumaan asettuva lainakorkotaso on siinä mielessä paljon realistisempi.

Euroalueen velkakekkerit ovat nyt saavuttaneet yli 90% keskimääräisen tason bkt:sta. Ja vaikka Suomella tilanne ei ole yhtä paha niin olemme siinä samassa surullisenkuuluisassa veneessä. Tämän lisäksi tulee huomioida, että kriisin aikana madaltunut korkotaso ei ole oikeastaan vaikuttanut Suomen rahoituskuluihin, koskapa velkapääomaa on otettu ruiskin ottein, niin omiin tarpeisiimme kuin muidenkin (EVM:n pääomitus ja Kreikan 1. tukipaketti). Suomeksi sanottuna enemmän velkaa pienemmällä korolla. Talouskasvun myötä velkatilanne ei ainakaan heti helpota taianomaisesti, joten tilalle tulee – ainakin hetkellisesti – tilanne, jossa meillä on enemmän velkaa korkeammin rahoituskustannuksin, eli koroin.

Rogoffin ja Reinhartin viestin tulkinta

En suorilta suostu allekirjoittamaan, että 90% velkataso suhteessa bkt:hen tekisi mitään musertavaa tuskaa hoitaa velka verrattuna 89% tasoon. Mikä heidän "Excel-tutkimuksessaan" on kuitenkin huomioitavaa on se, että jossain kohtaa on se raja, jolloin talouskasvun hyödyt eivät riitä kumoamaan velkaantumisen haittapuolia. Tätä hahmottaakseen on toki luotu erilaisia mittareita, joista yksi on primääritase. Se kertoo (tässä tapauksessa valtion) kyvystä mitoittaa budjettinsa sellaisessa tilanteessa, ettei sillä olisi korkomenoja. Ylijäämäinen primääritase kertoo, että jos valtiolla ei olisi senttiäkään velkaa niin sillä olisi yhtä ylijäämäinen budjetti. Tilanne, jota yritän hahmottaa on se, että primääritase on ylijäämäinen, kiitos talouskasvun, mutta budjetti ei. Ja tämä kaikki siis kroonisesti.

Yhtenä esimerkkinä voin kertoa, että kriisivuosiemme alkutaipaleella alkukeväästä 2010 laskettiin Kreikan tarvitsevan yhtäjaksoista 5% talouskasvua vuositasolla 25 vuoden ajan päästäkseen Maastrichtin sopimuksen rajoihin (60%/bkt). Oletan Suomen silloisen valtioneuvoston olleen hyvin valppaana ja miettineen tarkoin, oliko tuo visio kuinka realistinen.

Muistakaamme sekin, että kelluvalla markalla toivuimme jopa 100% velkatasosta (suhteessa bkt:hen). Halventunut valuutta lisäsi investointien kiinnostavuutta maahamme. Mutta tällaista lääkettä ei ole nyt tarjolla euroamaille, eikä Suomellekaan. Valtiomme likimain 88 miljardin euron velka talouskasvun puolella lähentyessä 4% tasoa tietäisi lopulta n. 3,5 miljardin euron korkomenoja. Suomen valtion velasta neljä euroa viidestä karhutaan ulkomailta. Tässä mielessä tilanteemme on murheellisempi kuin vaikkapa Italialla tai Japanilla.

Toisekseen velkaisuustasomme todennäköisesti jatkaa nousuaan, ja jos/kun tähän päälle aloitetaan toden teolla eurooppalaiset velkajärjestelykestit (jotka siis mielestäni ovat väistämättömät) ja rupeamme alaskirjaamaan toistaiseksi saatavina olevat Kreikka-lainat, ERVV takaukset ja EVM:n pääoma niin lunta olisi tulossa tupaan enemmänkin.

Ja jotta saan kruunattua tämän keväisen optimismini täyteen kukoistukseen pohdin vielä hetken tilannetta, jossa talouskasvu alkaa muualla, esimerkiksi Yhdysvalloissa, mutta ei Euroopassa. Siinä tilanteessa pääomat hakeutuisivat sinne tuottojen perään ja täällä pitäisi taistella rahoittajien huomiosta keskellä deflatorista lamaa. Mikäs se rusahdus oli? Etten olisi vain kuullut euron kolikon selkärangan katkenneen?

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Kiinasta

Viime päivinä markkinat ovat hermoilleet Kiinan kehityksestä, eikä suotta.

Jos suoraan sanotaan, en ole koskaan ymmärtänyt, miten ihmeessä maailmanhistorian tuhoisinta hallitsijaa Maoa rajattomasti ihaileva kommunistinen valtio

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com