Tehtävä on huomattavasti hankalampi kuin yksittäisen poliitikon vaihtaminen, mutta ehkä olisi realistista toivoa, että äänestäjät voisivat edes vaihtaa osan asenteistaan ja ymmärtää, että kansanvallassa on monia ongelmia. Suurin ongelma on se, että äänestäjät saavat sellaiset johtajat kuin mitä itse valitsevat.

Euroopan kahdessa maantieteellisesti vastakkaisessa kolkassa, Islannissa ja Kreikassa, on päästy pitkälti samaan lopputulokseen.

Kreikassa tilanne on harvinaisen selvä. Poliittiset päättäjät ovat tuottaneet kreikkalaisille yhteiskunnallisia palveluita nimikkeellä “ilmainen” ilman, että veroja olisi vastaavasti peritty tarpeeksi kattamaan julkisia palveluja. Sekä “ilmaisista” palveluista että niihin nähden liian alhaisista veroista on nauttinut varmaan kohtalaisen tasapuolisesti koko Kreikan kansa.

Islannissa tilanne on hivenen toisenlainen. Kansantalouden leväperäisestä hoidon seurauksista ei ole nauttinut ehkä tasaisesti koko kansa, mutta ainakin kaikki osakkeenomistajat, kun Islannin pörssi alla olevan kuvan mukaisesti muutamassa vuodessa yli nelinkertaisti indeksinsä.

Valitettavasti kukaan islantilaisistakaan äänestäjistä ei pääse eroon siitä, että nimenomaan kansan itse valitsemat edustajat ovat laiminlyöneet Islannin pankkien valvonnan tai ainakin siihen tarvittavat säädökset ja resurssit. Täydellisestä kuuroudesta ja sokeudesta täytyy olla kysymys, sillä kasvu ei voinut olla mitenkään vakaalla pohjalla silloin, kun väkiluvultaan Espoon kokoinen kalastuksesta ja alumiinintuotannosta elävä maa alkoi ostella firmoja ympäri Eurooppaa oikealta ja vasemmalta.

Nyt Kreikassa ja Islannissa ollaan samassa tilanteessa. Vaurautta ei voi tulla tyhjästä, mutta asian hyväksyminen on liian tuskallista. Silloin on parasta kiukutella yleislakoilla, mielenosoituksilla ja vastaavilla primitiivireaktioilla, jotka eivät mitään auta, mutta ehkä helpottavat pään sisäistä painetta.

Tehtävä on huomattavasti hankalampi kuin yksittäisen poliitikon vaihtaminen, mutta ehkä olisi realistista toivoa, että äänestäjät voisivat edes vaihtaa osan asenteistaan ja ymmärtää, että kansanvallassa on monia ongelmia. Suurin ongelma on se, että äänestäjät saavat sellaiset johtajat kuin mitä itse valitsevat.

Euroopan kahdessa maantieteellisesti vastakkaisessa kolkassa, Islannissa ja Kreikassa, on päästy pitkälti samaan lopputulokseen.

Kreikassa tilanne on harvinaisen selvä. Poliittiset päättäjät ovat tuottaneet kreikkalaisille yhteiskunnallisia palveluita nimikkeellä “ilmainen” ilman, että veroja olisi vastaavasti peritty tarpeeksi kattamaan julkisia palveluja. Sekä “ilmaisista” palveluista että niihin nähden liian alhaisista veroista on nauttinut varmaan kohtalaisen tasapuolisesti koko Kreikan kansa.

Islannissa tilanne on hivenen toisenlainen. Kansantalouden leväperäisestä hoidon seurauksista ei ole nauttinut ehkä tasaisesti koko kansa, mutta ainakin kaikki osakkeenomistajat, kun Islannin pörssi alla olevan kuvan mukaisesti muutamassa vuodessa yli nelinkertaisti indeksinsä.

Valitettavasti kukaan islantilaisistakaan äänestäjistä ei pääse eroon siitä, että nimenomaan kansan itse valitsemat edustajat ovat laiminlyöneet Islannin pankkien valvonnan tai ainakin siihen tarvittavat säädökset ja resurssit. Täydellisestä kuuroudesta ja sokeudesta täytyy olla kysymys, sillä kasvu ei voinut olla mitenkään vakaalla pohjalla silloin, kun väkiluvultaan Espoon kokoinen kalastuksesta ja alumiinintuotannosta elävä maa alkoi ostella firmoja ympäri Eurooppaa oikealta ja vasemmalta.

Nyt Kreikassa ja Islannissa ollaan samassa tilanteessa. Vaurautta ei voi tulla tyhjästä, mutta asian hyväksyminen on liian tuskallista. Silloin on parasta kiukutella yleislakoilla, mielenosoituksilla ja vastaavilla primitiivireaktioilla, jotka eivät mitään auta, mutta ehkä helpottavat pään sisäistä painetta.