Pörssin harhakäsityksiä osa 15: Maaginen 200 päivän keskiarvo ennustaa suuria muutoksia

Tutkin hieman missä tilanteessa suuret muutokset tapahtuvat. Otin käsittelyyni S&P 500 indeksin ja käytin aikajaksoa vuodesta 1995 alkaen

 

Piirsin ala-akselille 200 päivän liukuvan keskiarvon muutoksen ja oikealle akselille mihin quantiiliin muutos tapahtuu. Eli jos muutos on suurin viimeisen 500 päivän aikana niin se saa arvon 100 ja jos taas pienin niin se saa arvon 0.

 

Kuvasta huomaamme, että 200 päivän keskiarvon muutosnopeus ei näytä vaikuttavan poikkeuksellisten suurten muutosten esiintymiseen. Joskus sanotaan, että noususuhdanteessa tapahtuu suurimmat laskut ja laskusuhdanteessa suurimmat nousut. Tämäkään ei tämän kuvan perusteella näyttäisi pitävän paikkaansa. Kaikenlaisia muutoksia näyttäisi tapahtuvan riippumatta 200 päivän liukuvan keskiarvon muutosvauhdista. Jos haluaa menestyä keinottelijana markkinaa on syytä tutkia itse. Internet ja markkinoilla olijat huutavat julkisuuteen kovaan ääneen anomalijoita joita ei oikeasti ole olemassa. Yleensä siihen huutoon heillä on taloudellinen intressi.  Tai toinen vaihtoehto on kun kerran tai kaksi on onnella käynyt säkä, niin siitä tehdään paljon tyhjiä johtopäätöksiä.

 

 

 

4 thoughts on “Pörssin harhakäsityksiä osa 15: Maaginen 200 päivän keskiarvo ennustaa suuria muutoksia

  1. 200 päivän keskiarvo

     

    Jotain käyttöä tuolle 200 päivän keskiarvolle löytyy. Lähellä B&H sijoittamista olevalla strategialla markkinoilta vetäydytään tuon indikaattorin mukaa.  CXO Advisory sivustolla on suunnilleen samalta ajalta vertailu kolmen pitkän keskiarvon sijoitusstrategiasta:  Yksinkertainen liukuva 200 päivän keskiarvo, 10 kuukauden ja 40 viikon keskiarvo.

    Kaikki nämä ovat tuottaneet yli B&H sijoituksen, johtuen siitä, että markkinoilta on irtauduttu heti 2000 vuoden alkupuolella ja hyvissä ajoin ennen vuotta 2008.

    Toki tässä Piksu kirjoituksessa oli kyse suurten muutosten liittymisestä liukuvan keskiarvon muutokseen.

     

  2. Tunnetut pörssilainalaisuudet ovat luultavasti melko tehottomia

    Kaikki tunnetut ja paljon käytetyt "anomaliat" ovat luultavasti usein melko tehottomia. Olen itsekin laskeskellut tuota 200 päivän liukuvaa ja tullut samaan tulokseen – korrelaatio tulevaisuuteen on ollut vaikeasti hyödynnettävä.

    Kuitenkin pörssikaupoista väitetään, maasta riippuen, tehtävän 20-60% automaattisten koneiden avulla (siis perustuen tekniseen analyysiin?). Uskon, että on olemassa syitä ja jopa anomalioita, joihin tuo kauppa perustuu. Yksityishenkilöiden on luultavasti vaikea päihittää investointipankkien tietokoneita ainakaan suurilla markkinoilla, joilla nämä operoivat. Suomen pienistä ja keskisuurista yrityksistä voisi sen sijaan löytyä teknistä analyysiä harrastaville otollisempia kohteita. Vai mitä luulet?

    Kai

  3. Tunnetut pörssilainalaisuudet ovat luultavasti melko tehottomia

    Kaikki tunnetut ja paljon käytetyt "anomaliat" ovat luultavasti usein melko tehottomia. Olen itsekin laskeskellut tuota 200 päivän liukuvaa ja tullut samaan tulokseen – korrelaatio tulevaisuuteen on ollut vaikeasti hyödynnettävä.

    Kuitenkin pörssikaupoista väitetään, maasta riippuen, tehtävän 20-60% automaattisten koneiden avulla (siis perustuen tekniseen analyysiin?). Uskon, että on olemassa syitä ja jopa anomalioita, joihin tuo kauppa perustuu. Yksityishenkilöiden on luultavasti vaikea päihittää investointipankkien tietokoneita ainakaan suurilla markkinoilla, joilla nämä operoivat. Suomen pienistä ja keskisuurista yrityksistä voisi sen sijaan löytyä teknistä analyysiä harrastaville otollisempia kohteita. Vai mitä luulet?

    Kai

    1. Pörssi

      Pörsseissä on monenlaista ja valtaosa tuon tyyppisistä mistä takaisinlaskennoista tapahtuu on osoitus vain ja ainoastaan parametrien sovittamisesta aineistoon eli curve fittingistä. Mikäli oletetaan, että keskimäärin vuoden aikaisten keskikurssien pitäisi olla kasvamaan päin ja tämä indikoisi jatkuvaa kasvua, niin eikö sitten pörssi liioittelekaan?
      Valtaosa kaupasta syntyy arbitraasien hyödyntämisestä kuten vaikka warranttien suojaamisesta, futuurien hinnoitteluvirheiden rahastamisesta jne. Niillä haetaan pieniä voittoja suurella voluumilla ja siksi määrät kasvavat ja heilunta vähenee. Mutta ne aiheuttavat myös mielenkiintoisen keinottelumahdollisuuden. Pörssin volatiliteetti suojataan ja myydään pitkään pois ja sitten se yhtäkkiä nousee. Volatiliteetin volatiliteetti on lienee noussut. Tästä pystyy hyötymään silloin kun volatiliteetti on poikkeuksellisen korkealla tai matalalla tasolla ostamalla tai myymällä samanaikaisesti sekä put ja call-optiota. Optiomarkkinat eivät ole tehokkaita koska niihin perustuvia johdannaisia on kohtuuttomasti (VIX) ja B&S kaava on erittäin puutteellinen vaikka moni sitä käyttää. Tämän kaavan alkuoletukset ovat kohtuuttomia http://en.wikipedia.org/wiki/Black%E2%80%93Scholes
      Ja tässäkään ei ole kaikki. Se on vähänkin pidemmällä aikajaksolla filosofisesti väärä. Tässä mallissa ei markkinalla oleteta oletustuottoa vaikka varmasti markkinalla on jokin oletustuotto ja se alkaa tulemaan esiin pidemmillä aikajaksoilla. 

      Suomen pienissä ja keskisuurissa yrityksissä on paljon enemmän riskiä kuin monissa muissa yrityksissä. Ne toimivat paljon kotimarkkinallamme joka on rakenteellisesti volatiili (iso vientiriippuvuus) ja ovat vielä riippuvaisia muutamasta asiakkaasta tai muutamasta alueesta Suomessa. Osaaminen ja tuotteet ovat yleensä vain muutaman tuotteen varssa.  Tekninen analyysi vaatii suurta voluumia jotta sen perustalla olevat filosofiat toimisivat. TA on filosofisesti hyvin lähellä tehokkaita markkinoita. Puhtaassa TA:ssa ajatellaan, että markkinat ovat tehokkaat ainoastaan historiatiedon ja voluumien vaikutusta ei ole täysin hinnoiteltu kurssiin. Asiasta pitäsi kirjoittaa enemmän ja ylipäätään torpedoida alas muutamia hyvin yleisiä kuvitelmia mitä TA:sta on olemassa. On myös niin, että fundamenttianalyysikin monesti on pitkälle teknistä analyysiä. Eikö se ole TA:ta jos katsotaan tuottoprosenttia mikä on ollut kasvava ja sen vuoksi kuvitellaan, että yrityksellä on kasvava kilpailuetu mikä aiheuttaa myös tulevaisuudessa kasvavia tuloksia?

Comments are closed.

Related Posts