Riskienottajat
Teknologiayrityksen, ainakin todella suuren sellaisen, perustaminen vaatii rohkeutta ja näkemyksellisyyttä. Rohkeus tarkoittaa myös mahdollisuutta menettää konkurssissa kaikki, niin omaisuus ja kunnia. Suuren voiton vastapuolella on suuri kunnia. Perinteellisesti riskinottokykyä on ihmisissä joita oli ennen tutkimusmatkailijoissa ja nykyään siirtolaisissa. Ihmisillä jotka ovat tottuneet riskeeraamaan kaiken tulemalla vaikka uuteen maahan ja täysin uuteen kulttuuriin. Nämä ihmiset ottavat kunnian tai jonkun muun asian takia kohtuuttomia riskejä ja laittavat kaikki peliin jonkun yhden teknologian puolesta. Katastrofin saavuttaminen on yleisempää kuin satumaisen rikkauden joten suuren yrityksen luominen vaatii epäsymmetristä luonnetta, ehkä jopa jonkunlaista nerokasta mielensairautta. Voitto ja kunnia on tärkeämpää kuin todennäköisesti tapahtuvan katastrofin pelko. Yhdysvalloissa on paljon teknologiayrityksiä sekä siirtolaisia joten voimme näppärästi katsoa pitääkö teoria paikkansa.
Tästä pienestä otoksesta voidaan sanoa, ettät teoria voi hyvinkin pitää paikkansa. Teknologiayritysten perustajissa on poikkeuksellisen paljon muualta tulleita ja siten ihmisiä jotka ovat tottuneet aloittamaan elämänsä "uudelleen". Yleensä suuret yritykset on perustettu tai ne ovat ainakin kasvaneet suureksi kun on laitettu kaikki peliin riskeistä välittämättä. Positiivinen riski on tapahtunut.
Toisaalta palkkajohtajana on helpompi ottaa silmittömiä yksipuolisia riskejä, koska oma talous ei tuhoudu vaikka kävisi mitä. Pankkimaailman suuret gurut ovat tyypillisin ryhmä, jotka ottavat yksipuolisia riskejä toisten vastuulla. Esimerkiksi James Dimon(tuttavallisesti Jamie), joka on ollut JPMorgan Chasen CEO (vuodesta 2006) on saanut palkkatuloja vuosina 2008-2012 noin sata miljoonaa dollaria ja sitä ennen hänen saamansa korvaukset olivat jopa suurempia. Nyt kuitenkin JPMorganin täytyy asettaa syrjään 23 miljardia dollaria varoja, jotta he pystyvät korvaamaan Jamien ja hänen alaistensa aikoinaan tekemiä epämääräisiä sopimuksia mahdollisten vahingonkorvausten varalta. JPMorgan on tehnyt liittovaltion kanssa sopimuksen 13 miljardin korvauksista, mutta monilla muillakin on ko. yritykselle korvausvaateita. James Dimon nimettiin Time lehden listauksissa vuosina 2006, 2008, 2009 ja vuonna 2011 maailman sadan vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon ja 2011 hänet nimettiin vuoden johtajaksi. Tapa miten asiat hoidetaan on tärkeää ja hän onkin opiskellut psykologiaa sekä taloutta. Hänen sukunsa on Kreikasta lähtöisin.
Tämä ilmiö ei ole uusi, että suurimman sankarin taustalta löytyy jotain epämääräistä ja jotenkin älyttömän kohtuutonta riskeeraamista. Urheilussa ovat suuret sankarit useasti jääneet huijauksesta kiinni kuten Lance Armstrong tai Ben Johnsson. Luultavasti vielä useampi huijarisankariurheilija ei ole jäänyt koskaan huijauksistaan kiinni. Liike–elämässäkin on monia sankareita jotka ovat kaatuneet johonkin huijaukseen ja varmasti moni huijariliikemies ei ole koskaan jäänyt kiinni. Tampereella jotkut muistavat lukeneensa Nils Idmanista jonka kavallusten ansiosta mm. Hatanpään kartano muutti omistajaa sekä WinCapitan tarina jonka toimintaa moni puolustaa vaikka asia on kiistattomasti paljastunut huijaukseksi.
Useasti parhaat huijarit ja johtajat ovat psykopaatteja jotka hurmaavat läheisensä ja jopa huijatut puolustavat huijaria vaikka todisteet osoittaisivat mitä. Jos joku yritys tai ihminen on täysin ylivoimainen sen taustalta useasti löytyy jotain epämääräistä. Viimevuosien kuuluisin kansainvälinen liike–elämähuijari on ollut Bernard Madoff, joka onnistui pyörittämään kymmeniä vuosia jopa 65 miljardin dollarin pyramidihuijausta. Aikuisten oikeasti superihmisiä on aika harvoin olemassa ja jos joku on täysin ylivoimainen toisiin nähden, niin kyseessä on useasti jonkinlainen harha ja harhautus. Useasti ihmiset jotka menestyvät erinomaisesti heidän suurin menestyksen salaisuus on hyvä onni tai huijaus. Negatiivinen riski ei ole realisoitunut. Me haluamme kuitenkin nähdä superihmisiä josta todistuksena ovat monet suositut sarjakuvien supersankarit sekä elokuvien poikkeukselliset erikoisihmiset. Olisi tietenkin kiva kun yli-ihmisiä olisi myös omassa kaveripiirissä.
Pankkijärjestelmä kannustaa riskeeraamaan koko yrityksen koska vasta "liian suurena kaatumaan" markkinoilta alkaa saamaan todella halpaa rahaa. Tämä ei ole vain minun keksimä ongelma vaan jopa Suomenpankki on asiasta huolissaan ja tietoinen.
Suuret pankit saavat tästä liiasta suuruudestaan noin 2-3 pykälää paremman luottoluokituksen. Se on paljon, se on niin paljon että se ratkaisee useasti tekeekö pankki voittoa tai ei. Valtiovalta itse toiminnallaan kannustaa luomaan epästabiilin pankkijärjestelmän ja ajaa johtoon ylisuurien riskienottajia.
Pankkijättiläisten vakuutusmaksu estäisi liian keskittymisen
Minun täytyy myöntää, että kuulun niihin, jotka ovat viime aikoina hyödyntäneet tätä ilmiötä: "Suuret pankit saavat liiasta suuruudestaan noin 2-3 pykälää paremman luottoluokituksen", ja olen ostanut joidenkin suurten pankkien osakkeita. Niitä on kannattanut ostaa kun suurilla pankeilla on kilpailuetu. Nämä minun ostoni parantavat noiden suurten pankkien asemaa entisestään. Luottoluokittajat ja lainoittajat seuraavat sitä, miten osakkeenomistajat luottavat yritykseen. Jos osakkeenomistajat luottavat ja kurssi on korkealla niin lainaa saa helpommin ja luottoluokituskin paranee. Kierre on valmis.
Näin ei pitäisi olla. Pitäisi pystyä estämään liian suurten pankkien syntyminen.
Tässä keinoja:
Vakuutusmaksuilla katettaisiin mahdollisten pelastusoperaatioiden kuluja. Idea ei ole minun omani. Näitä vakuutusmaksuja on ehdotettu monasti aiemminkin. Minusta ajatus on hyvä.