Sahausteknologiaa yhteisvoimin Australiaan

Jyväskylän Puu- ja Bioenergiamessuilla korjailin mielikuviani Australiasta. Moni ajattelee, ettei pallon toisella puolella ole muuta kuin isoja lammas- ja karjatiloja, lukematon määrä kaivoksia, autojen eteen pomppivia kenguruja sekä surfaajia ja säädyttömiä auringonpalvojia Sydneyn Bondi Beachilla: 1950-luvun aikana vaadittiin, että uimarit ovat "pukeutuneet asiallisiin ja kelvollisiin uima-asuihin".

1980-luvulla yläosattomana uinnista ja auringonotosta oli tullut suosittua erityisesti Bondin eteläisessä päädyssä. Australia on tunnettu erityisesti rennosta rantakulttuuristaan. Parhaimmillaan aussimainen rantaelämä on kuuluisilla Bondin ja Manlyn rannoilla. Kaikkiaan Sydneyssä on yli 30 hiekkarantaa, joiden joukosta löytyy ensiluokkaisia paikkoja myös surffaajille.

croc-dundeeTietenkin tulee mainita huumoriläjäys Crocodile Dundee. Rento australialainen seikkailija saa tehtäväkseen esitellä amerikkalaiselle naisreportterille maansa takamaita. He rakastuvat, ja nainen kutsuu Dundeen vastavierailulle New Yorkiin.

Vuonna 1986 valmistunut elokuva on tuottanut yhteensä 360 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Paul Hogan voitti roolistaan Golden Globe -palkinnon parhaasta miespääosasta komedia- tai musikaalielokuvassa, ja elokuva oli Oscar-ehdokkaana parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta.

On muutakin. Suurimmaksi osaksi maa on aavikkoa tai savannia, ja vain itärannikolla on trooppisia ja subtrooppisia sademetsiä.

Dongwha Timber Bombalassa

 

Suomalainen SSA-yhteenliittymä veisteli ja viimeisteli Australian moderneimman sahalaitoksen!

Tuumasta toimeen! Bombalan avaimet käteen –toimituksen  SSA-yhteenliittymään (Single Source Alliance) ovat kuuluneet Veisto Oy:n kanssa Nordautomation Oy, Valon Kone Oy, Kit-Sell Oy Suomesta sekä Prologic+ Inc. Kanadasta ja Tui Technology Ltd. Uudesta Seelannista.

  • Bombalaan syntyi yhteenliittymän toimesta Australian modernein sahalaitos
  • toimitus on uusi konsepti tukkilajittelijasta alkaen
  • laitoksen mallissa on piirteitä sekä pohjoisamerikkalaisesta että eurooppalaisesta sahaustavasta

Veisto on toimittanut kymmenkunta sahalaitosta eri puolille maailmaa radiatan sahaukseen. Yrityksen laitteilla sahataan maailmalla noin viisi miljoonaa kuutiota radiata-tukkia.

Radiata on raaka-aineena oikukasta pihkaisuutensa ja oksaisuutensa vuoksi. Se on ominaispainoltaan painavampaa kuin pohjoismainen puu; yksi puu voi painaa henkilöauton verran eli noin 1,2 tonnia.

DSC00143

Kuva: Helge V. Keitel, KK-Net, Jyväskylä, Finland (5.9.2103)

Australia on monien mahdollisuuksien maa

Australiassa maisemat vaihtelevat trooppisista sademetsistä laajoihin autiomaihin ja suurkaupunkien hulinaan. Australia on maailman kuudenneksi suurin valtio ja ainoa maa, joka kattaa yksin kokonaisen mantereen. Australian kamaralla voit nähdä kenguruita, koalakarhuja ja monia muita pohjoismaisin silmin katsottuna omituisia otuksia.

Suomesta Australiaan lähti kaikkiaan 140 merikontillista tavaraa, yhteensä noin 1 500 tonnia.

  • sahalinjan kapasiteetti on 400 000 tonnia tukkia (noin 300 000 m3) vuodessa yhdessä vuorossa.

Tukkien lajittelu sahalla on suppeaa ja linja käyttääkin pääasiassa lajittelematonta tukkia.

  • tukin pienin läpimitta on 12 cm ja suurin 45 cm
  • maksimityvimitta on 60 cm, joka redusoidaan 55 cm:iin
  • Combi-sahansyöttö ja 10 + 1 –lokeroinen lajittelulinja, jonka nopeus on 150 m/min
  • sahansyötössä on revolverikäännin ja ennen kuorintaa toinen syöttöpöytä, josta voidaan syöttää lajiteltuja ja/tai lajittelemattomia tukkeja suoraan kuorintaan

Sahalinjan on pystyttävä tuottamaan tarjolla olevasta tukkisumasta kaikkia australialaisessa rakentamisessa tarvittavia dimensioita.

  • päätuotteet ovat runko- ja verhoilutavaraa
  • myös terassi- ja puutarharakentamistuotteet ovat suosittuja
  • linjalla valmistetaan myös pyöreitä tolppia, joiden raaka-aine lajitellaan tukkilajittelussa erilleen

Bombalassa on sahan lisäksi höyläämö ja kyllästämö.

Myynti- ja projektijohtaja Keijo Lamminen, Nordautomation Oy, kertoo sahateknologian myynnin ja viennin kehityksestä Jyväskylän Puu- ja Bioenergia-messuilla 6.9.2013.

 

 

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8