Saksan suhdannekello on kääntynyt kohti syvenevää taantumaa

Sijoittaminen Talous

Saksalaisen IFO instituutin suhdannekello kertoo, että talous on heikkoa (Saksaksi: Krise) ja menossa heikompaan suuntaan.

Saksalaisen IFO instituutin mittaama suhdannekello visualisoi Saksan ja keski-Euroopan makrotaloudellisen tilanteen. Yleensä suhdannetilanne kiertää kellon lailla nelikenttää:
– Nousuvaiheessa (Erholung) odotukset ovat korkealla, mutta talous ei vielä kasva.
– Korkeasuhdanteessa (Boom) sekä odotukset että kasvu ovat voimakkaita.
– Laskusuhdanteessa (Abkuhlung) odotukset ovat heikot, mutta talous kuitenkin vielä kasvaa
– Taantuma (Krise) vaiheessa sekä odotukset että kasvu ovat heikkoja

Osakkepainoa on yleensä kannattanut lisätä siinä vaiheessa kun ollaan siirtymässä taantumavaiheesta nousuvaiheeseen, eli silloin kun kello on noin puoli yhdeksän aamulla. Lähenimme keväällä tätä vaihetta, mutta kesäkuu toi muutoksen. Suhdannekello lähti etenemään kohti syvempää taantumaa.

Saksan talouden rakenne muistuttaa monessa suhteessa Suomea ja on mahdollista että meidän tilanteemme on tälläkin kertaa samanlainen. Saksan IFO instituutti mainitsee suhdanneraportin videohaastattelussa heikon kehityksen taustalla vaikuttaviksi tekijöiksi seuraavat:

  • geopoliittinen epävarmuus ja protektionismin nousu
  • lisääntyvä byrokratia josta merkittävä osa aiheutuu EU:n huonolaatuisesta lainsäädännöstä
  • kuluttajien huolet taloustilanteesta ovat vähentäneet kulutusta ja lisänneet säästäväisyyttä
  • polttomoottoreihin liittynyt Saksan autoteollisuuden kilpalukyky on rapautumassa

 

 

 

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin