Samassa veneessä salkunhoitajan kanssa

Vieraileva kirjoittaja: Mirko Hurmerinta

Istut pikaveneessä, jota tuntematon kapteeni ohjaa kauko-ohjaimen välityksellä – tietysti kohtuullista korvausta vastaan – rannalta käsin. Kapteeni on toki varoittanut mahdollisista karikoista sekä siitä, ettei historia ole tae veneen pinnalla pysymisestä. Pitkällä tähtäimellä vauhdin hurma ja idyllinen järvimaisema kuitenkin kompensoivat veneonnettomuuden riskiä.

Kuulostaako arveluttavalta? Niin minustakin. Silti hyvin suuri joukko suomalaisia piensijoittajia uskoo varansa rahastoyhtiöiden salkunhoitajien käsiin sen enempää heidän taustojaan tai sijoitusperiaatteitaan tuntematta. Uskallankin väittää, että suurimmalla osalla rahastosijoittajista ei ole hajuakaan kuka heidän varojansa hallinnoi.

Tämä on huolestuttavaa, sillä salkunhoitajan osaaminen (tuurilla höystettynä) on se, joka loppupelissä ratkaisee sijoituksen tulevan tuoton – ei TER-luvut eivätkä rahastovertailujen kouluarvosanat.

Asiasta ei kuitenkaan voi syyttää sijoittajia. Rahastoyhtiöiden kotisivuilta löytyy kyllä jos jonkinlaista tuottodiagrammia ja riskiprofiilia, mutta ani harva mainitsee salkunhoitajistaan muutakin kuin nimen. Itse ainakin tahtoisin tietää hieman salkunhoitajan koulutustaustasta, työhistoriasta, ajatusmaailmasta sekä omasta omistuksesta rahastossa ennen kuin päätän luottaa vaivalla ansaitut varani hänen hoteisiinsa.

Etenkin tieto salkunhoitajan omasta omistuksesta rahastossa on omiaan lisäämään sijoittajan luottamusta. Harva ainakaan tieten tahtoen tekee mitään kovin tyhmää, kun on omat rahat kyseessä. Omistuksen myötä myös salkunhoitajan rooli muuttuu. Hän ei ole enää pelkkä palkkioita kalastava geelitukka vaan myös vertaissijoittaja, joka istuu samassa veneessä niin myötä- kuin vastatuulessa.

Ilahduttavia poikkeuksiakin tosin löytyy etenkin pienempien toimijoiden joukosta. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon Rahastoytiö Seligsonin Phoebus-rahastoa hallinnoiva Anders Oldenburg, joka kertoo blogissaan aktiivisesti ja avoimesti ajatuksistaan ja omistuksestaan rahastossa sekä vastailee sijoittajien kysymyksiin.

Toivoisinkin samanlaista aktiivisuutta ja avoimuutta kaikilta sijoituspalveluyhtiöiltä, sillä finanssimaailmassa tieto vähentää tuskaa. Olkaa rohkeita ja astukaa samaan veneeseen.

Omistan Anders Oldenburgin hallinnoimaa rahastoa. En harrasta veneilyä.

Kirjoittaja on Arvopaperin toimittaja, finanssialan opiskelija ja piensijoittaja.

Punainen muki

 

2 thoughts on “Samassa veneessä salkunhoitajan kanssa

  1. Salkunhoitajan omistuksessa on omat puolensa

     

    Enimmäkseen perustelusi ovat vakuuttavia, mutta en malta olla esittämättä kuulemaani vastakkaista mielipidettä.

    Jos salkunhoitajalla on merkittävää määrä omaisuutta kiinni hoidossaan olevassa rahastossa, hän voi menettää sijoittamisessa välttämättä tarvittavan rationaalisen ajattelun. Silloin salkunhoitajaan tarttuu yleensä yksityissijoittajalle tyypilliskeksi mainitut ahneus ja pelko. Sen seurauksena sijoittaminen ei enää ole salkun kannalta optimaalista.

    Tätä mieltä oli eräs nimeltä mainitsematon pienen sijoitusyhtiön vetäjä.

    Pekka

    1. Sinänsä…

      …hyvinkin mielenkiintoinen vastaväite, oka voi joissain tilanteissa pitää paikkansa. Oletetaanpa kuitenkin tilanne, jossa tämä salkunhoitaja on sijoittajaa keskimäärin taitavampi sijoittaja, ja kummallakin on pelissä kiinni yhtä paljon pätäkkää ja tuotot/riskit jaetaan tasan. Tällöinhän sijoittaja vain lainaa hieman kokeneemman sijoittajan (siltikin ahneen ja pelokkaan) aivoja muutoin "omaan" sijoitustoimintaansa. Vaikka esittämäsi väite pitäisikin paikkansa ja tuotot laskisivat, olisi kaupan hyötynä edelleen hyvin läpinäkyvä tapa sijpittaa – eli ei tarvitsisi miettiä kenen intressejä salkku oikein palvelee. 

Comments are closed.

Related Posts