Suomalaiset haluavat elintason sijasta hyvinvointia

Yhteiskunta
3

Suomi on jo viisitoista vuotta päättänyt keskittyä elintason ja eteenpäin pyrkimisen sijasta hyvinvointiin.  Olemme saaneet elintason tilalle hyvinvointia: Euroopan toiseksi lyhyimmät keskimääräiset työpäivät, korkeimpiin kuuluvan työstä vapaiden kansalaisten osuuden, hyvät tuet kaikille ja maailman onnellisimmat kansalaiset.

Yllä olevassa kuvassa on ostovoimakorjatun elintasomme kehitys.  (TradingEconomics/world bank) .  Elintasomme on laskenut jo 15 vuotta ja lasku jyrkkenee tänä vuonna. Kehitys olisi hieman huonompi, jos käyrästä vähennettäisiin velkarahalla rakennettu elintaso-osuus. Kuvaan on otettu mukaan myös kehityksestä vastanneet hallitukset. Juha Sipilän hallitus oli ilmeisesti ainoa joka halusi tehdä kansalaisten elintasoon vaikuttavia rakentellisia uudistuksia. Juha Sipilän hallitus saikin aikaan hieman elintason nousua, mutta hanke kaatui laajojen kansalaispiirien vastustukseen.

Hyvinvointimme ensisijaisuus suhteessa bruttokansantuotteeseen näkyy erityisen hyvin siinä miten Suomen osuus maailman bruttokansantuotteesta on vuosi vuodelta laskenut ja nyt osuutemme on noin 0,19%.  Vielä vuonna 1980 luvulla osuutemme oli lähellä 0,4% tasoa.

Petteri Orpon hallitus on ryhtynyt tekemään ihmisten individuaalisiin työnteon ja menestyksen kannustimiin vaikuttavia muutoksia. Kannusteet tarkoittavat sitä että yksilön vastuu omasta menestyksestä ja hyvinvoinnista kasvaa. Saa nähdä miten ”valtion lapsina” elämään tottuneet suomalaiset ottavat nämä muutokset tällä kertaa vastaan.

 

Lisää tietoa:

TradingEconomics

Suomen hallitukset

IMF Suomi

 

 

3 thoughts on “Suomalaiset haluavat elintason sijasta hyvinvointia

  1. Hyvin keksitty aihe. Kuvassa olisi ollut kiva nähdä myös suomalaisten osuus maailman väestöstä.

  2. Niin, pitkään Suomessa on ollut tärkeintä tasa-arvo ja maailmoja syleilevä oikeudenmukaisuus, joten oman maan yritysten vaikutusten ymmärtäminen hyvionvointiyhteiskunnan takaisinsaamiseen on jäänyt taustalle.

  3. pasiivituloiset,hyväosaiset,jotka ykiomaan elävät muiden kustanuksella.kun leikataan,meneen se leikaus aivan värään päähän väosasiin kansaisiin duunareihin kotitalouksiin,ei rikailta mitään puutu verojakaan ei tarvitse maksella oli tässä verotaja-keskusrikospoliisi selvityksessä alainen arvio oli 3000-yritystä,eli kaikki koska nämä tekevät työt suomessa alihankinta-vuokratyö,jokahankitaan jotain missä pippuri kasvaa saa palkatuen verovähenysoikeidet,sopsiaaliedut,ja eivät ole v hursti soppajonossa.sote,kok tarvisee nyt 2-ei suuta-saksiparia,on oiken urakka meneillän,sanosi hautajaiset jossa ei näemmä itketä.kenen lariin sataa pankit-vaakutuyhtiöt,kuten mehiläinen jonka omistaa tapiola.jos yksiomaan siis vie,kaiken mitä nyt kyber,antaa periksi,et saa mitään.wikinedia kertoo asiantuntijana mitä se tarkoitaa,monopoli,kartelli,koruptio,ja onhan se että inflaatio-selitys mikään ei toimi selväti sanottu tässäkohden.

Comments are closed.

Related Posts

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen

Asunnot ja metsä

Vuokra-asuntotuotannon yritystuet ovat tuhonneet asuntomarkkinat ja aiheuttaneet asuntomarkkinoiden lamaa

Valtion pitkään jatkunut mittava korkotuki vuokra-asuntotuotantoon on johtanut pienten asuntojen ylitarjontaan asuntomarkkinoilla.

– Asuntomarkkinat tarvitsevat myös vapaarahoitteista uudisasuntotuotantoa. Viime vuosina tuotanto on painottunut voimakkaasti pelkästään vuokra-asuntoihin,