Suomalaiset suuret rakennusyhtiöt kuralla?

Suomalaisten suurten rakennusliikkeiden kurssit saa mietteliääksi.

Jos katsotaan Suomen toiseksi suurimman rakennusliikkeen YIT:n kuvaajaa, ei tarvitse olla kovinkaan perillä graafeista ymmärtääkseen, että missä mennään.

YIT
YIT (Kilkkaamalla suurenee)

Viimeiset 12 kuukauden sisällä YIT:een kurssi on taipunut noin -55%. YIT:n liikevaihto oli vuoden 2013 tilikaudella noin 1,9 miljardia euroa joista noin 25% kohdistui venäjän markkinoille.

Vaikka YIT:n kurssi onkin ollut voimakkaassa laskevassa kanavassa on sen tunnusluvut kuitenkin mielstäni vähintäänkin kohtuulliset, kun ajatellaan sijoittajan näkökulmaa. Lisäksi downsideriski on pienehkö.

 

YIT tunnusluvut
YIT:n tunnusluvut viime vuoden lopulta (MarketNoze)

 

YIT kurssi on mielestäni tällä hetkellä lähellä pohjakosketusta ja tämä avaa sijoittajalle oston paikka mahdollisuuden. YIT:n pörssikurssi on nyt samalla tasolla kuin 2009 vuoden alkutaipaleella. Tätä ajatustani tukee myös sisäpiiritietorekisteri josta ilmenee, että YIT:stä irtaantuneen Caverionin  entinen toimitusjohtaja, nykyinen yrityskaupoista vastaava Juhani Pitkäkoski tankkasi YIT:n osaketta Joulun tienoilla.

Lisäksi YIT:n hallituksen jäsen ja suurin yksittäinen henkilöomistaja Antti Herlin lisäsi reilusti salkkuunsa YIT:een osakkeita aivan viime vuoden lopulla.

Itselläni YIT:n osake on menossa arvopaperisalkkuun kunhan YIT:een pörssikurssin kehitys muuttaa olotilaansa kohti nousevaa kanavaa.

SRV
SRV

Ilpo Kokkilan luotsaama SRV ei myöskään ole kulkenut täydellä höyryllä sillä kurssi on taipunut viime vuosina reilusti.

Lemminkäinen
                                                                                                        Lemminkäinen

 

Sama vielä alavire koskee myös kolmattakin suomalaista rakennusyritystä nimittäin suurinta, Lemminkäistä (musta). Kuvaajaan olen lisännyt myös Yhdysvaltalaisen Nasdaqin (violetti) ja Suomen OMX Helsinki 25 PI -indeksin (punainen).

                                                                                                   Verrokkien kurssikehitykset

Kun suomalaisia suurimmpia rakennusyrityksiä verrataan pohjoismaihin sisaruksiinsa on kehitys ollut naapurimailla jonkseenkin parempaa…
Ainoastaan Venäläinen LSR Group on katkaissut kursistaan noin -25% venäjän viime aikaisten tapahtuminen vuoksi.

Se, että miksi tuon esille rakennusyhtiöt on se, että mielestäni suurten rakennusyhtiöiden pörssikurssit ennustavat tilannekehitystä yleisesti myös asuntomarkkinoilla. Aivan kuten kiinteistövälittäjien kauppamäärilläkin on tapana vaikuttaa asuntojen hintakehitykseen.
 

Näillä ajatuksilla pökköä pesään ja salkkuun,

MarkoKaarto.fi

Ps. Millaisia ajatuksia nämä rakennusliikkeiden pörssikurssit herättävät teidän valistuneissa ajatuksissanne, Kollegat?
      Kuulisin mielelläni näkemyksiänne, kiitos.

 

3 thoughts on “Suomalaiset suuret rakennusyhtiöt kuralla?

  1. Ukrainan-kriisi laukeaa = YIT:n kurssi nousee

    Sijoittajat pakenevat Venäjältä. YIT:llä on toimintaa Venäjällä, joten kurssi laskee. 

    Venäjällä asuntojen kysyntä oletetettavasti laskee heikkenevän taloustilanteen takia. Ruplan heikon kurssin vuoksi raportoitavia tulos-euroja on vähemmän kuin aikaisemmin. YIT rakentaa ruplilla ja myy ruplilla, joten valuuttariski on vähäinen.

    YIT pystyy säätämään tehokkaasti "tuotantokonettaan" ja sen asunto- ja tonttivarastotkaan eivät ihan hetkessä happane. Tulkoon siis pidempi tai lyhyempi jäätynyt konflikti, niin YIT kuitenkin sopeutuu ja selviää.

     

    Suomessa pääkaupunkiseudun kunnat päättivät kaavoittaa 25% enemmän. Se tietänee lisää rakentamista. Tuosta kakusta YIT saanee aika ison viipaleen.

     

    YIT:n kurssireaktio on ymmärrettävä, mutta vahvasti liioiteltu. Kun Ukrainan-kriisi laukeaa, niin YIT:n kurssi palautunee oikeammille tasoille. 

     

  2. Rakentaminen

    YIT:n markkina-arvo on 543 miljoonaa. Yrityksellä on korollista velkaa 909 miljoonaa joten velaton markkina-arvo on 1,4 mrd. YIT:llä on antanut omille venäläisille tytäryhtiölle lainoja 138 miljoonaa euroja ja oman pääoman ehtoisia lainoja 135 miljoonaa euroa. YIT sanoo itse, että Venäjällä asuntolainojen merkitys on kasvanut. Ohjauskorot ovat siellä nyt 17% eli lainataso lienee +20%, tämä tyrehdyttänee lainamarkkinat. Venäjällä asuntovaranto on 11 966 kappaletta joista on myyty 39%. Muualla kuin Venäjällä asuntovaranto on 5415 kappaletta joista on myyty 51%.

    Rakentaminen ja varsinkin gryndaaminen on erittäin suhdanneherkkää puuhaa, vaikka moni haluaa asian unohtaa. Jos ajaudutaan heikkoon taloudelliseen asemaan niin Venäjällä kuin muualla lähialueillamme, niin YIT ajautuu myös ongelmiin. En aivan heti sijoita rakennusalan yrityksiin tällaisena aikana.

  3. Kiitoksia avaavista ajatuksista!

    Mietin vain, että osakkeen kurssi on kuitenkin reagoinut jo hyvin voimakkaasti muun muassa heikkenevään Venjäjän taloustilanteeseen.
    Voisi kuvitella, että kurssilla olisi enemmän nousupainetta kuin, että vielä laskisi voimakkaasti…

Comments are closed.

Related Posts