Technopolis: Panokset tulee siirtää kasvuyrittäjyyteen

    Yksi keskeisimmistä ongelmista on heikentynyt kilpailukyky, joka vaikuttaa suomalaisten tuotteiden kansainväliseen kysyntään. Aiemmin paransimme tarpeen mukaan hintakilpailukykyämme devalvoimalla. Tuotantokustannusten laskeminen sisäisellä devalvaatiolla eli palkkoja alentamalla ei tunnu realistiselta vaihtoehdolta nyky-Suomessa.  Mielestäni keskeinen ratkaisu kilpailukykyongelmiin löytyy kasvuyrityksistä. Kasvavissa, innovatiivisissa yrityksissä luodaan uusia tuotteita, palveluita ja suhteellisesti enemmän uusia työpaikkoja kuin yrityksissä, joissa kasvua ei tavoitella. Näitä on paljon. Asian ydin on se, että meidän pitää lakata itkemästä menetetyn perinteisen teollisuuden perään ja siirtää panokset kasvuyrittäjyyteen.

Valtio käyttää liikaa rahaa perinteisten teollisuusyritysten saattohoitoon, kun kannusteet pitäisi suunnata kasvuyrityksiin, joihin Suomen seuraava nousukausi tulee perustumaan.

Pääasiallinen väline tulisi olla verohelpotukset. Kasvuyrittäjälle tulisi tarjota veroporkkanana viiden vuoden verovapautta ja Viron-mallin mukaista voittojen verottomuutta, yhtiön pitäessä voitot jakamattomana yhtiössä. Siinä on kannustinta kasvaa kannattavasti. Samoin verohelpotukset tulisi suunnata pääomasijoittajille, jotka ottavat riskiä ja laittavat varoja kasvuyrityksiin. Yli viisi vuotta kestäneet oman pääomanehtoiset sijoitukset uusiin perustettuihin yrityksiin tulisivat olla verottomia.

Suomea koettelevassa kestävyysvajeessa on kaksi puolta: menot ja kulut. Voisimme laskea menoja, kun isosta osasta yritystuista luovuttaisiin ja kasvava työllisyys vähentäisi työttömille maksettavia korvauksia sekä mahdollistaisi ihmisten työhön osallistumisen. Tulopuolta nostaisi kasvuyrityksissä työllistyvien suomalaisten osaajien ansiotuloverotus ja kasvaneesta ostovoimasta nouseva arvonlisäverojen tuoton nousu.

Yksi ongelma on suomalaisten lasi on aina puoliksi tyhjä -asenne. Monen poliitikon ja median suussa tuomiopäivä on tulossa, mutta nyt pitää nähdä minkä loistavan palveluksen Nokia teki Suomelle rakentamalla erinomaisen osaamispohjan seuraavalle kasvuyrityspolvelle sekä lopettamalla Suomen Nokia-riippuvaisuuden. Voi-voi -puheiden sijaan tarvitsemme radikaaleja tekoja käynnissä olevan kasvuyrittäjyyden nousun nopeuttamiseksi. Ei tarvitse kuin vähän kannustaa ja ihmeitä alkaa tapahtumaan. Kuten Ronald Reagan totesi puheessaan vuonna 1981: ”Valtio ei ole ratkaisu ongelmiimme, vaan se on ongelma.”

 

Keith Silverang

Toimitusjohtaja

Technopolis Oyj

Related Posts

Yhteiskunta

EU alueelle tulee tänä vuonna käyttöön yksi ja yhtenäinen vahva tunnistautuminen ”digitaalinen identiteettilompakko”

Pankit ovat hallinneet EU alueella vahvaa tunnistautumista, jota tarvitsevat esim. viranomaispalvelut ja maksulliset internet palvelut. Tähän tulee muutos. EU alueelle tulee yksi ja ainut kaikkialla

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka