Ahvenkukkoa pöytään – mutta mistä?

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan uuden ruokasuosituksen mukaan kalaa pitäisi syödä pari kolme kertaa viikossa –mieluiten lajeja, joiden kalastus on ekologisesti kestävää. Ehdon täyttävät ennen kaikkea yleisimmät järvikalamme: hauki, ahven, kuha, made, lahnaa, muikku (ja särkikin, mutta kuka sitä syö kuin ehkä säilykkeenä). Mikäpä siinä, ahvenkukkoa ja savukuhaa saan aivan liian harvoin muualla kuin mökillä.

Ongelman ydin on järvikalan hinta. Kassilohta, silakkaa ja muikkua saa kohtuuhintaan, koska niitä kasvatetaan tai kalastetaan moderneilla tuotantomenetelmillä eli troolilla ja nuotalla. Se nostaa kalastajan työn tuottavuutta ja pitää kuluttajahinnat kurissa. Järvikalaa pyydetään ammattimaisestikin yhä perinteisellä verkolla, mikä on käsityövaltainen tuotantotapa. Mitä vähemmän tuotannossa voi hyödyntää automaatiota, sen korkeammaksi jäävät yksikkökustannukset. Se pitää järvikalan hinnan korkealla verrattuna muihin elintarpeisiin – kuten Adam Smith ennusti tarkkanäköisesti jo 1700-luvulla.

Järviä Suomessa riittää ettei sekaan ole mahtua, mutta korkeat tuotantokustannukset rajoittavat kalastuksen kannattavuutta. Ammattikalastajamme pyytävät vuodessa vain viitisen miljoonaa kiloa järvikalaa, alle kilon kansalaista kohti. Viikkoannoksena se tekee alle kaksikymmentä grammaa, kun jo kerta-annos on parin sadan gramman luokkaa. Kalastuksen pitäisi monikymmenkertaistua, jotta ravintosuositukset täyttyisivät. Mutta järvikalan nykyinen hinta on liian kova keskivertokuluttajalle kuin ajoittaisena herkkuna. 

Teknologian hyödyntäminen pudottaa tuotannon yksikkökustannuksia, ja se on välttämätöntä hyödykkeiden suhteellisen hintojen höyläämiseksi kuluttajan kannalta myönteiseen suuntaan. Järvikalan osuus ruokapöydissämme tuskin kasvaa nykyisillä tuotantomenetelmillä eli perinteisellä verkkopyynnillä, koska menetelmässä ei ole tapahtunut oleellista kehitystä aikoihin. Verkot ehkä vähän parantuvat hiljakseen, mutta likikään nuottauksen ja troolauksen tehoa ne eivät pääse. Niitä taas ei voi hyödyntää kuin parvikalojen pyytämiseen.

Teknologinen tuotantotapa selittää sen vielä 1980-luvulla käsittämättömän asian, että korkeimman jalostusasteen teknoihmeen kännykän saa samaan hintaan kuin kilon kuhafilettä. Haukikin, joka on järvikaloista halvin, maksaa fileenä tavallisesti toista kymppiä kilo. Hinta liikkuu samassa tasossa kuin naudan paremmat osat, koska lihatuotanto hyödyntää modernia tekniikkaa ihan eri tavalla kuin järvikalastus. 

Todennäköisesti järvikalan hintaa pudottaa vain kalankasvatus, jota lohen ohessa tehdään jo kuhan, siian ja sammen kohdalla. Toistaiseksi sekin on niin kallis tuotantotapa, että kasvatuksen vaikutus on yltänyt vain kalan saatavuuteen, ei hintaan. Mutta kasvatuksen mittakaavaa ja kustannustehokkuutta nostamalla hintakin putoaisi, kuten on käynyt kassilohelle. Lohesta on tullut jopa halpaa perusruokaa, mitä ei voinut kuvitellakaan ennen kasvatuksen yleistymistä. Sisämaassa useimmat eivät edes tunteneet lohikalaa kuin nimeltä, niin harvinaisia ne olivat.

En tiedä, mitä kaikkia esteitä kasvatuksella on, mutta kysyntää kalalla varmasti olisi hinnan pudotessa kilpailukykyisemmäksi. Ihmiset katsovat tänään kovasti ruuan terveellisyyttä, ja kala on herkullista. Vettä ja lääniä ei Suomesta puutu, joten periaatteessa kalasta olisi vientituotteeksikin. Euroopassa arvostetaan kovasti karppia, vaikka se on maultaan vain lahnan tasoinen. Paremmat järvikalat valloittaisivat varmasti herkkusuiden ruokapöydät, mutta nykyisillä tuotantomenetelmillä ja hinnoilla se ei onnistu. Kasvatuksen edistämiseen kannattaisi vähän satsata julkistakin rahaa, sillä vesistöt ovat harvoja luonnonvaraisia kilpailuetujamme.

2 thoughts on “Ahvenkukkoa pöytään – mutta mistä?

  1. Turkistuotanto on ekologinen ja kalaa suosivaa vientiteollisuus

    Saaristomeren ja pohjanlahden pikkukala on edullista. Sitä pyydetään trooleilla suuria määriä ja lähetetään pohjanmaalle minkkien ruuaksi. Hyvä on että lähetetään. Tuo määrä on poissa saaristomeren ravinnekuormasta ja auttaa pitämään saariston puhtaana. Kiitos minkkien.

    Turkistuotanto on tämän maan muutamista harvoista menestyvistä vientiteollisuuden haaroistamme ja troolikalastuksemme on osa tuota ketjua, jossa Suomella on hyvä kilpailukyky. Talvemme auttaa pitämään turkit tuuheina ja roskakalaa riittää näissä rehevöityneissä vesissämme. Kokonaisuutena turkistuotanto muodostaa kilpailykykyisen ja ekologisen tuotantoketjun, jolla on merkitystä.

    Ja ennen kaikkea minkit tuovat työtä tänne saaristoon.

    1. Siksi merikala on halpaa

      Troolaus tosiaan selittää, miksi kalaa on varaa käyttää rehuksikin. Järvissä se ei kuitenkaan onnistu, tai ei ole ainakaan tähän asti niin tehnyt kannattavalla tavalla.

      Heikki

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Osakeseurannan päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/StockAnalysisTool.html

Olen päivittänyt tulosennusteita 2021 ja 2022 niille joiden tulos on jo tullut.

Lisäsin uuden välilehden (Multiple Criteria Ranking) jossa laitan firmoja eri faktoreiden mukaan järjestykseen ja

Sijoittaminen

Alibaba on pilkkahintainen

Poliittiset myrskyt eivät horjuttaneet Alibaban kasvua

Raporttikauden jännitykselläkin odotettu osari tulee Alibabalta. Kauppajätti on saanut markkinoilla kylmää kyytiä vähän kaikkien kiinalaisten yhtiöiden tapaan Kiinan hallituksen raivatessa

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com