Teknologia menestyy: Teknologiajohtajat palkkaavat lisää väkeä

"Yli puolet tutkimukseen osallistuneista CTO:sta kertoi aikovansa lisätä tutkimus- ja tuotekehitysinvestointeja seuraavan 12 kuukauden aikana. Yritykset hakevat nyt selvästi teknologiavetoista kasvua", kommentoi Spinversen toimitusjohtaja Pekka Koponen.

Puolet kyselyyn vastanneista teknologiajohtajista on vastuussa yli miljoonan euron tutkimus- ja tuotekehitysbudjetista (T&K). Vastaajien joukossa on mukana tahoja, jotka tekevät Suomen suurimpia T&K-investointeja. Nämä T&K-budjetit kiihdyttävät tulevaa kasvua, sillä 90 % tutkimukseen osallistuneista yrityksistä aikoo lanseerata uusia tuotteita ja palveluita ensi vuonna. Suomen innovaatiojärjestelmän vahva verkottuneisuus tuli tutkimuksessa selvästi esille. Yli 80 % vastanneista CTO:sta olettaa tekevänsä yhteistyötä muiden yritysten ja korkeakoulujen kanssa tutkimus- ja tuotekehitystoiminnassa.

"Teknologiajohtajan merkitys yrityksessä on huomattava", toteaa Tekniikan Akatemia -säätiön Elinkeinoneuvoston puheenjohtaja Tapani Järvinen ja jatkaa: "Tutkimus osoittaa, että CTO:t ovat onnistuneet vastaamaan teknologian avulla liiketoimintatavoitteisiin sekä johtamaan asiantuntevia tiimejä."

Teknologiajohtajien merkitystä Suomalaisten yritysten kilpailukyvylle halutaan nostaa esiin nyt ensimmäistä kertaa jaettavalla Vuoden CTO -palkinnolla. Palkinnon myöntää Tekniikan Akatemia -säätiö teknologiajohtajalle, joka on sekä rakentanut maailmanlaajuisesti kilpailukykyisen teknologiaportfolion että onnistunut luomaan yhtiölleen merkittävää lisäarvoa teknologian avulla – esimerkiksi mahdollistamalla uusille markkinoille laajentumisen tai kustannustehokkuuden parantamisen.

Tapani Järvisen lisäksi tuomaristoon kuuluu Lars Gädda (tutkimusjohtaja, Metsäklusteri Oy), Mona Grönstrand, (STV), Matti Kleimola (Professori, Wärtsilän entinen CTO), Pekka Koponen (toimitusjohtaja, Spinverse), Matti Packalén (hallituksen puheenjohtaja, Spinverse) ja Jari Pasanen (johtaja, strateginen uusiutuminen, Sitra). Tuomariston puheenjohtajana toimii Yrjö Neuvo (hallituksen jäsen, Tekniikan Akatemia -säätiö). Voittaja julkistetaan 16. maaliskuuta 2011. Ehdotuksia Vuoden CTO 2011 -palkinnon saajiksi otetaan vastaan osoitteessa: www.vuodencto.fi

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo