TT:n lista Q4 2022

Kevyttä Sijoittaminen Talous

TT:n lista perustuu yritysten ilmoittamiin eri tunnuslukuihin ja tulostietoihin liiketoimintasyklien yli. Suurimmat painoarvot ovat ns. omistajan tuloksen, liikevaihdon kasvun ja oman pääoman kehityksellä läpi syklin. Seuraavaksi suurimmat painoarvot ovat peräkkäisten osinkojen määrä ja E/P-luvun vertaus nykyiseen korkotasoon. Pienimmät painoarvot ovat P/B-luvulla, markkina-arvolla, omavaraisuusasteella ja osinkojen kasvulla syklin läpi.

Listan tulkitsemiseen on yksinkertaiset ohjeet. Mitä enemmän pisteitä sitä parempi todennäköisyys on hyviin tuottoihin pitkällä tähtäimellä. Mainittakoon vielä sen verran, että maksimipisteet ovat +3.0 ja minimipisteet -3.0 Suluista löytyvät luvut edellisestä listasta. Mainittakoon vielä lukijoille, että minulla eivät riitä rahkeet kaikkien kotipörssissämme listattujen yritysten seuraamiseen ja siksi osa yrityksistä on poissa listalta. Listasta lähtien löytyvät myös osakkeiden prosentuaaliset hintamuutokset nykyisen ja edellisen TT:n listojen osalta. Pienet piste-erot ovat merkityksettömiä.

Lista on tarkoitettu allekirjoittaneelle tarkemmin analysoitavien yritysten valikoimiseen. En suosittele samaa sinulle! Tee aina omat johtopäätöksesi. Mikäli toteat listan hyödylliseksi niin voit toki tulkita sitä omien halujesi ja päättelyjesi mukaan. Käytetty algoritmi ei edusta mitään absoluuttista totuutta eri sijoituskohteiden arvoista. Sitä ei voi allekirjoittanut tai hänen listansa tehdä eikä kukaan muukaan. Se kertoo todennäköisimmin ne yritykset, joiden osakkeisiin ei kannata pitkän aikavälin sijoittajan koskea. Niillä voi tulla lyhyellä aikavälillä pikavoittoja, mutta suurella todennäköisyydellä niillä häviää ison osan rahoistaan. Lista ei ole aukoton. Se on aina vähän jäljessä. Sitä ei pidä käyttää alle viiden vuoden aikavälin sijoituskohteiden tutkimisen valikoimiseen, koska sitä ei ole suunniteltu siihen.

03.03.22 (18.11.22) Q322-> Q422

Revenio 37.02€ 1.85 (41.12€) (1.70) -10.0%

Kemira 16.95€ 1.75 (14.04€) (0.35) +20.7%

Metsä Board B 8.54€ 1.55 (7.93€) (1.25) +7.7%

Neste 45.11€ 1.50 (45.24€) (0.85) -0.3%

Alma Media 9.55€ 1.45 (9.20€) (0.70) +13.8%

Harvia 21.48€ 1.35 (uusi) (uusi)

Valmet 31.85€ 1.15 (25.02€) (1.25) +27.3%

Kesko B 20.88€ 1.15 (21.03€) (1.05) -0.7%

Stora Enso R 13.65€ 1.10 (14.14€) (1.40) -3.5%

Tokmanni 13.59€ 1.05 (13.02€) (1.25) +3.6%

Qt Group 71.70€ 0.95 (uusi) (uusi)

Uponor 18.52€ 0.85 (15.15€) (0.95) +22.2%

Sanoma 8.66€ 0.80 (11.22€) (-0.80) -22.8%

YIT 2.74€ 0.80 (uusi) (uusi)

Digia 6.00€ 0.70 (uusi) (uusi)

Vaisala 43.00€ 0.60 (38.10€) (-0.30) +12.9%

UPM 35.36€ 0.55 (34.42€) (0.40) +2.7%

Marimekko 9.40€ 0.45 (9.31€) (1.30) +1.0%

Orion B 44.28€ 0.45 (47.37€) (-0.10) -6.5%

Caverion 9.05€ 0.30 (6.94€) (-0.30) +30.4%

Scanfil 7.76€ 0.30 (uusi) (uusi)

Kamux 5.09€ 0.30 (uusi) (uusi)

Huhtamäki 33.41€ 0.25 (36.34€) (-0.05) -8.1%

Rovio 8.17€ 0.20 (uusi) (uusi)

Olvi 30.25€ -0.05 (33.15€) (0.45) -8.8%

TietoEvry 30.40€ -0.20 (25.84€) (0.80) +17.6%

Elisa 54.16€ -0.25 (49.40€) (0.10) +9.6%

Martela 2.46€ -0.25 (2.38€) (-1.15) +1.2%

Aspo 8.20€ -0.40 (8.51€) (0.35) -3.6%

Fiskars 16.92€ -0.40 (15.40€) (0.05) +9.9%

Konecranes 32.64€ -0.45 (28.11€) (0.50) +16.1%

Nokian Renkaat 8.35€ -0.50 (10.975€) (0.15) -23.9%

Ponsse 27.05€ -0.60 (27.65€) (1.05) -2.2%

Kone 48.30€ -0.60 (47.36€) (-0.20) +2.0%

Lassila&Tikanoja 11.14€ -0.60 (11.06€) (-0.55) +0.7%

Anora Group 6.17€ -0.60 (uusi) (uusi)

Verkkokauppa.com 2.67€ -0.80 (uusi) (uusi)

Exel composites 4.90€ -0.90 (5.70€) (-1.00) -14.0%

Raisio V 2.54€ -0.90 (2.04€) (-1.25) +24.5%

Cargotec 48.98€ -1.15 (39.00€) (-0.10) +25.6%

Wärtsilä 9.30€ -1.55 (8.11€) (-1.35) +14.7%

HK 0.78€ -1.55 (1.01€) (-1.50) -22.8%

Teleste 3.78€ -1.65 (3.96€) (-1.35) -4.6%%

Suominen 3.08€ -2.00 (2.95€) (-0.95) +4.4%

Raute 9.06€ -2.25 (9.76€) (-2.20) -7.2%

Bittium 4.34€ -2.35 (3.72€) (-0.35) +16.7%

Lisäyrityksiä tuli useampia kuten voi listasta huomata. Jos joku on huomannut, että finanssialan osakkeita ei listalta löydy niin siihen syynä on, että en usko algoritmini pystyvän pisteyttämään alan yrityksiä.

Top10 Q3 2022 → Q4 2022 keskiarvomuutos oli 4.52%:ia. Flop10 Q3 2022 → Q4 2022 keskiarvomuutos oli -2.58%:ia. Vertailuindeksi OmxHEL Gi nousi noin 1.02%:ia samalla aikavälillä. Tämä ei ole muuttunut, vaikka viime aikoina sen parhaimmat pisteet saaneet yritykset eivät olekaan pärjänneet kvartaalitasolla vertailuindeksille. Pitkän aikavälin tarkkailulla +3V on listan top10 hieman jäljessä vertailuindeksiä. Dataa on tosin liian vähän, jotta siitä voitaisiin tehdä kunnollisia johtopäätöksiä. Kirjoituksen lopusta löytyy ensimmäiset tilastot listasta edellä mainituilla ajanjaksoilla.

Kuten listan pörssikurssien viimeisistä liikkeistä voi päätellä niin poliittisia riskejä ei löydy pelkkiä numeroita tuijottamalla. Niiden tuottamat vaikeudet sijoittajille ovat vain lisääntymässä seuraavien vuosien aikana. Tämä koskee erityisesti TT:n listan yrityksiä nyt ja todennäköisesti vielä vuosia.

Lopuksi vielä hieman dataa pitemmältä ajalta eli 3v+. Ensimmäisenä ensimmäinen viiden vuoden vertailu, toisena neljän vuoden vertailut ja viimeisenä kolmen vuoden vertailut. Luvut kertovat vuosituotot seuraavassa järjestyksessä: OmxHel Gi, Topit, Flopit:

Q417 → Q422 7.2%, 5.5%, 1.8%

Q417 → Q421 4,7%, 6,9%, -0.6%

Q118 → Q122 6.1%, 7.2%, -3.4%

Q218 → Q222 6.5%, 6.3%, 2.7%

Q318 → Q322 8.4%, 6.7%, 7.8%

Q418 → Q422 9.0%, 3.0%, 5.9%

ka. vuosituotot 6.9%, 6.0%, 2.5%

Q417 → Q4 20 10.0%, 16.4%, 6.0%

Q118 → Q1 21 10.6%, 19.7%, 4.1%

Q218 → Q2 21 13.4%, 16.3%, 7.6%

Q318 → Q3 21 15.8%, 19.1%, 18.3%

Q418 → Q4 21 6.2%, 3.7%, 6.5%

Q119 → Q1 22 10.0% 7.1%, 6.6%

Q219 → Q2 22 10.7%, 4.3%, 12.0%

Q319 → Q3 22 8.4%, -0.5%, 0.8%

Q419 → Q4 22 10.2%, 3.1%, -0.3%

ka. vuosituotot 10.6%, 9.9%, 6.8%

Mainittakoon vielä sen verran, että vertailuindeksi sijoittaa uudelleen osingot, kun taas TT:n listan tilastot eivät sisällä niitä ollenkaan. Voidaan todeta, että Topt ovat nyt suunnilleen samalla tasolla kuin vertailuindeksi. Flopit taas tulevat selvästi perässä. Tulevaisuudesta ei tiedä kukaan. Se selviää myöhemmin. Palaan tarkemmin asiaan, kun saan tarpeeksi lisää dataa.

Hyvää viikkoa!

  • Tommi T
Helsingin pörssi Sijoitaminen TT:n lista TT:n lista Q4 2022

Vastaa

Related Posts

Lajittelematon

Osinkojen lähdeverotuksen korjaus

Vihdoinkin EU alkaa puuttua asiaan. Onkin ollut täysin käsittämätöntä kun EU-maat eivät ole noudattaneet verosopimuksia.

https://www.porssisaatio.fi/blog/2023/09/29/ulkomaisista-osakkeista-maksettujen-osinkojen-lahdeverotukseen-ehdotetaan-muutoksia/

 

 

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com