Tuloskausi: Yritysten liikevaihdot odotusten mukaisia, tulokset odotuksia parempia

Sijoittaminen

Tuloskausi alkaa olla päätöksessään. OP:n Kim Gorschelnik kertoo, että Suomessa liikevaihdot ovat olleet odotusten mukaisia, mutta tulokset ovat yllättäneet positiivisesti. Liiketulosmarginaalit ovat parantuneet siitä huolimatta että raaka-aineiden ja rahtien hinnat ovat olleet nousussa.

Sektoreista teknologia , metsäteollisuus ja kulutustavarat ovat menestyneet mainiosti. Ainoastaan konepajateollisuus oli alle odotusten.

Hyvistä tuoloksista huolimatta kurssi kuitenkin laskivat raportointipäivänä vähän yli puolessa yrityksistä. Joko sijoittajien odotukset ovat olleet korkealla tai sitten markkinoilla on nyt huolta ja hermostuneisuutta.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Suomen kannattaisi siirtyä tuottojen verottamisesta varallisuusverojen (esim. kiinteistövero) suuntaan

Pääomatuloveron ja/tai yhteisöveron osittainen korvaaminen varallisuusverolla (esim. kiinteistöverolla) olisi OECD:n mukaan järkevää. Tällä kannustettaisiin talouselämää uudistumaan ja panostamaan kasvuun ja tuottavuuteen.

Kaikki verot haittaavat jotain toimintaa

Yhteiskunta

Suomalaisten mielestä olisi tärkeää saada yrittäjiä, mutta yrittäjien kohtelua pidetään liian huonona

Suomalaisista 89 prosenttia ajattelee Suomen tarvitsevan kipeästi paljon enemmän kasvavia yrityksiä, mutta yrittäjien kohtelua pidetään huonona. Yli puolet suomalaisista (53 %) ja 64% yrittäjistä ajattelee,