Työllisyys kasvaa USA:ssa

Perjantaina julkaistu USA:n työllisyystilasto kertoo vahvasta taloudesta. Työllisiä oli 242000 enemmän helmikuussa kuin tammikuussa. Työttömyysaste ei muuttunut tammikuun 4.9%. Sensijaan työvoiman ulkopuolella olevien määrä laski.Voimme ainakin hetkeksi unohtaa puheet USA:n mahdollisesta laskusuhdanteesta. Työllisiä oli 59.8%, mikä on 0.5% syyskuuta korkemapi luku.Vähemmän positiivista oli kuitnekin keskimääräisen tuntiansion kolmella sentillä (25.35$). Myös keskimääräiset työtunnit laskivat 0.2h/viikossa.

Työllisyys kasvoi erityisesti terveydenhuollossa, vähittäiskaupassa, ravintoloissa, koulutuksessa ja rakennusalalla.Työllisyys laski kaivannaisteollisuudessa.

Kuten aina tässäkin raportissa kauneus on katsojan silmissä. Työllisyyden kasvua voi pitää talouskasvun merkkinä. Tuntipalkkojen lasku vähentää inflaatio-pelkoja. Kaiken kaikkian todennäköisyys FED:n lisäkoronnostoille pidetään nyt entistä korkeampana.

Sensijaan heikko palkkakehitys antaa populisteille poliittista lisävoimaa. Talouden kerrotaan kasvavan, mutta se ei näy työllisten palkkapussissa. Vuositasolla palkat ovat toki nouseet 2.2%, mutta nyt tuntuu nousutrendi entistä heikommalta. 

Kaikesta huolimatta taala ei vahvistunut, mutta osakemarkkinat lopettivat nousuviikon lievässä nousussa (S&P500 +0.33%).

Itseäni ihmetyttää kaikesta huolimatta USA:n melko alhaiset työllisyysasteet, alle 60%, kun talouden heikoutta valittavassa Suomessa luvut ovat n.68% luokkaa. Varmaankin luvut ovat heikosti vertailtavissa, mutta onko tilanne suomessa silti niin heikko kuin kuvittelemme?

Related Posts

Salkun rakenne Sijoittaminen

Uusi sivustoni

https://sepposinisaari.lovable.app/

Olen uusinut sivustoni ja sieltä löytyy useita sijoittajalle sopivia työkaluja ja materiaaleja.

Valitse painike ”Työkalut ja seuranta”
Osakeanalyysityökalu

sama mikä löytyy Piksusta osoitteesta https://piksu.net/sergio/
tietoa työkalun käytöstä

Kevyttä Yhteiskunta

Itsemääräämisoikeuden keskinäisestä kunnioittamisesta syntyy luottamus, yhteishenki ja yhteenkuuluvuus

Haluamme olla itsenäisiä ja kunnioitaa ystäviämme nimenomaan heidän riippumattomuutensa takia. Itsenäisinä he seisovat vankkumattomina läheistensä rinnalla.

Vahva yhteiskunta syntyy itsenäisyyden kunnioituksesta ja vaalimisesta: (lisää…)

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö. (lisää…)