Uhkia ja mahdollisuuksia

Länsimaat

Tammikuisen pörssilaskun aikana on valiteltu sitä, ettei EU:lla ja USA:lla ole varaa lisäelvytykseen. Tämä on varmaan totta, mutta johtaa kahteen lisäkysymykseen. Ensinnäkin, pitikö koko 2000-luvun talouspolitiikassa välttää sellaista normaalitilaa kuin pörssin laskua. Kun pientä laskua oli tarpeeksi lykätty, päästiin 2008 -2009 romahduksen.  Elvytyksen taustalla on ollut myös se ongelma, että USA:ssa vaalit ovat 2 v. välein ja EU:ssa niitä on aivan jatkuvasti. Edelleen voi pohtia elvytyksen mielekkyyttä EU:ssa. Kannattaako jäämies Ötzille antaa tekohengitystä?

Aasia

Kiinan miesvaltaisesta ja vanhenevasta väestörakenteesta on puhuttu ainakin 10 v. Siinä mielessä Kiinan romahduksen ei pitäisi olla yllätys. Huomiota olisi jo kauan sitten voinut siirtää Intiaan, jolla tosin on omat epätasaisuutensa talouskasvussa, mutta väestörakenne on terveempi. Intia on siten MAHDOLLISUUS. Kiinan osalta ikävin kysymys on se, valehtelevatko maan taloustiedot kuten Kreikassa – mittakaava on vain satakertainen!

Kiinan suoranainen vaikutus Helsingin pörssin vuoden alun laskuun on monin osin kyseenalainen. Cargotec ilmoitti Kiinan olevan sen myynnistä vain 4 % ja metsäteollisuus viittasi Kiinan nettikaupan korkeaan tasoon ja siten kartongin kysynnän pysymiseen hyvänä, jopa hinnankorotuksia on uumoiltu.

Öljy

En usko, että halpa öljy voitelisi talouden pyöriä, sillä öljy-yhtiöitten konkurssit voivat laukaista uuden finanssikriisin, jonka kokoa voi vain arvailla. Lisäksi öljyn halpeneminen vahvistaa deflaatiota. Sekä IEA:n että Nordean ennusteet lupaavat kuitenkin öljyn hinnan nousuakin jollain aikavälillä. Velaton öljy-yhtiö kuten esim. Evolution Petroleum on MAHDOLLISUUS. Toki tuotantokustannukset monessa maassa ovat paljon halvempia, mutta silloin mennään ”eksoottisiin” kohteisiin.

Iran

Avautuva Iran on MAHDOLLISUUS. Sillä on välittömästi julmettu määrä lännestä vapautuvia talletuksia käytössään vanhentuneen infran täysin välttämättömään uudistamiseen. Min. Toivakan mukana Iranissa kävi 70 yrityksen edustajat. Tuloksista on eniten puhunut Outotec, en sitten tiedä, onko sillä myös suurin tarve kertoa positiivisia uutisia.

Koska Iranin raskasrikkisen öljy painaa Venäjän vastaavanlaisen öljyn hintaa alaspäin, se on MAHDOLLISUUS Neste Oilille. 

 

Omistan tekstissä mainittujen yritysten osakkeita. 

Related Posts

Sijoittaminen

Paska osuu osakemarkkinoilla tuulettimeen joko syksyllä tai keväällä

Tarkoitan otsikossa sitä, että Yhdysvaltojen S&P500 indeksin nopeat pörssilaskut tapahtuvat yleensä joko syksyllä tai keväällä. Laskut voivat jatkua, mutta noina aikoina ne yleensä jyrkkenevät nopeasti.

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä