Valtiontalouden hyvä hoito on taitavien henkilöiden aikaansaamaa
Julkisessa taloudessa pätevät samat lainalaisuudet kuin henkilökohtaisessa taloudessa. Velkaa voi ottaa elämiseen, mutta sen joutuu tuleva sukupolvi maksamaan.
Oheisessa kuvassa on julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen ja samaan kuvaan on laitettu hallitusten koostumukset. Kuvasta havaitsee helposti, että kyky hoitaa valtiontaloutta ei riipu puolueesta. Sama puolue voi joskus pystyä hyvään taloudenhoitoon ja taas toisena aikana sama puolue voi olla viemässä valtiota perikatoon. Kyse on enemmän henkilöistä, jotka hallituksessa istuvat ja luultavasti myös näiden henkilöiden välisistä sopimuksista.
Julkinen velka (% /bkt) Lähde: tilastokeskus, valtiovarainministeriö (vuoden 2010 ja 2011 luvut ovat ennusteita)
Ulkoiset tekijät asettavat hallituksille haasteita, mutta toisinaan vaikeuksista selvitään helposti niin kuin vuoden 2000 teknokuplan jälkeisestä kriisistä ja sitten on taas hetkiä jolloin ulkoinen häiriö suistaa valtiontalouden pysyvään velkakierteeseen.
Toimisiko valtion talouden hoito luotettavammin jos virkamiehillä olisi enemmän valtaa menokehysten asettamisessa? Suomen poliittinen johto toimi vuosien 1992…2007 välillä esimerkillisellä tavalla eikä asiantuntijavirkamiesten vallan lisäämisellä olisi silloin saavutettu mitään etua. Korkotasosta päättäminen siirtyi 1900 luvulla poliitikoilta keskuspankeille ja tämä uudistus oli onnistunut, mutta olisiko valtiontalouden menopuitteiden suhteen saavutettavissa samanlainen etu? Kysymykseen on vaikea vastata sillä valtiontaloutta on hoidettu usein ihan hyvin.
Onko oikeistopolitiikot silkkoja paskanpuhujia
ilman että toteutetulla politiikalla on mitään tekemistä toteutuvan taloudellisen todellisuuden kanssa. Tuosta kuvasta näkee, että oikeistolainen pääministeri kasvattaa valtionvelkaa kun taas vasemmistolaisen pääministeri aikana valtiovelka supistuu. Tämä sama ilmiö on tuttu USA:sta, jossa republikaanien hallinto kasvattaa valtiovelkaa ja demokraattien pienentää.
http://www.democraticunderground.com/discuss/duboard.php?az=view_all&address=389×2678226
Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että oikeisto vain puhuu paskaa valtion menojen supistamisesta kun taas vasemmisto toteuttaa.
Suhdanteita eivät poliitikot hallitse
USA:ssa on tosiaan se kiintoisa piirre, että republikaanien valta-asema on johtanut yleensä valtion velkaantumiseen, ja taas demokraatit ovat vajeita kaventaneet, vaikka ideologisin perustein asian pitäisi olla toisinpäin.
Suomessa en tekisi näin selkeää johtopäätöstä. 1990-luvulla valtio velkaantui, koska koimme yhden pahimmista lamoista, jonka teollisuusmaat ovat kokeneet. Ahon hallitus ja Iiro Viinanen sen kärkihöylääjänä tekivät kyllä kaiken mahdollisen kaventaakseen vajetta, mutta 20% työttömyyden oloissa se on aika vaikeaa. Vaikka ne työttömät pantiinkin kyykkyyn kaikin tavoin, sen puoleen.
Laman taituttua valtiontaloutta hoidettin vastuullisesti ja huolella, eikä tämäntasoista – siis 2008 – kriisiä koettu sitten 1990-luvun. On selvää, että tällaisen ylikansallisen mylläkän keskellä valtiontalous sakkaa siinä kuin yksityinenkin sektori. Siitä, paljonko velkaa on käytettävä elvytykseen yms, voi olla montaa mieltä. Yleensä ottaen sanoisin silti, että Suomessa poliitikot ovat pääosin vastuuntuntoisia, ja 90-luvun kokemukset ovat syöpyneet syvälle eri muodoissaan. Itse olen sitä mieltä, että velkaelvytys oli ehdottomasti paikallaan, koska kysyntäshokki oli niin raju, ja Suomen velka-aste oli varsin matala siinä kohtaa, etenkin kun otetaan huomioon valtion finanssivarallisuus, jota on suuret määrät. Nyt velkaantumista voidaan alkaa taas vähentää, kun suhdanne on kohentunut, ja työttömyys laskussa.
Käänteinen puolalainen logiikka valtion velkaantumisessa
Olen välillä ihmetellyt miten tämä menee, sekä valtiotasolla että paikallistasolla. Oikeiston pitäisi olla budjettihaukkoja, mutta onnistuvat vain vastustamaan veronkorotuksia, eivätkä välttämättä onnistu kustannusten leikkauksissa. Näin ollen voi velkaantuminen voi hyvinkin kiihtyä oikeistovallan aikana.
Toinen tekijä on että oikeiston pitää osoittaa olevansa tarpeeksi tukevasti hyvinvointivaltion takan, eivätkä siis leikkaa etuksia. Vasemmistohallitus näin voi tehdä koska kaikki kuitenkin "tietävät" heidän puolustavan hyvinvointivaltiota.
Toki tuo 90-luvun lama oli melkoinen kanto kaskessa josta ei velkaantumatta mikään hallitus olisi selvinnyt.
Kun vuonna 2009 julisen talouden osuus BKT:stä oli 56.5% siitä ei pienellä verotuksen hienosäädöllä selvitä. Pitää leikata etuuksia , korottaa eläkeikää (olisiko 70V sopiva?) ja tehtävä monta muutakin epämukavaa päätöstä. Verokevennyksistä puhuminen on nyt minusta edesvastuuttomuutta!
Jees, taitavia henkilöitä kaivataan
Hyvä kaavio. Ensimmäinen huomio on luonnollisesti, että käyrän laskuosuus on kiitettävän selvä, mutta silti vielä aika maltillinen verrattuna pariin isoon nousuun. Käyrä on menossa ylöspäin.
Kaavioon voisi lisätä myös valtiovarainministereiden nimet (Viinanen-Niinistö-Kalliomäki-Heinäluoma-Katainen). Mielestäni heidän panoksensa on ollut keskeinen siksi, että poliitikoille epätyypillseen tapaan heidän ihanteellinen roolinsa on tehdä ne kaikki ikävät säästöpäätökset ja viestiä ne kansalle. Muiden ministereiden osa on helpompi, koska ovat vain ikäänkuin pyytämässä rahaa kaikkiin kansalaisten rakastamiin kohteisiin. Valtiovarainministeri tarvitsee erityistä luonteenlujuutta ja taitoa tuossa roolissaan – etenkin jos aikoo pitää myös kansansuosionsa. Tässä jos missä on kyse vastuuntuntoisten ja "taitavien henkilöiden ainaansaamisista".
Toinen mielenkiintoinen lisäys voisi olla valtion omaisuuden myynnistä saadut tulot. Ne ovat antaneet hallituksille vähän "ilmaista" hyvää. Mutta ehkä tämä olisi jo hankala laskea. Ja kolmas asia, joka voisi jotain selittää on vaalivuodet. Ottavatko hallitukset velkaa vaalibudjetteihinsa?
Vuoden 2000 kupla on tosiaan selvitetty mallikkaasti. Kun sitä vertaa tuohon viimeisimpään nousuun, nykyinen velkaantumistahti tuntuu varsin reippaalta. Olen vähän epäillyt, että ote on jonkin verran repsahtanut lähestyvien vaalien tai muun löysyyden vuoksi.
Vallan siirtäminen virkamiehille poistaisi joitain keskeisiä poliitikkoihin liittyviä ongelmia, mutta toisaalta virkamiehilläkin on ongelmansa (byrokraattisuus, kadonnut vastuu,…). Nuo keskuspankkityyliset (nimetyn riippumattoman vastuunkantajan) ratkaisut voisivat toimia sopivissa kohdissa. Poliitikoille suhdanteiden hallinta on niin paljon vaikeampaa. Valtionyritysten hallinnassahan meillä on tehty pieniä kokeiluita. Tavoitteena on kai ollut puhtaiden sijoitusten eristäminen poliittisista kädenväännöistä. Poliittiset päätökset (esim. yhtiöiden myynnit) kun tuntuvat aina tulevan väärään aikaan – kun poliittinen ilmasto on sopiva, ei silloin kun taloudellinen ilmasto on sopiva.
Yksi säätelyn kohde, joka on joskus käynyt mielessä on palkkatason säätely. Periaatteessa valtiolla (poliitikoilla, keskuspankilla tms.) voisi olla säätöruuvi, jolla palkkatasoa voi säätää suhdanteiden mukaan, ennalta sovittuun tapaan, hieman ylös- tai alaspäin. Ehkä myös verotuksessa voisi olla vastaava ennalta sovittu säätötapa. Tällainen valmiiksi sovittu ruuvi ainakin nopeuttaisi reaktioita. Poliittiset neuvottelut oikeista korjaustoimista ja tulevien palkkaneuvotteluiden odottaminen kestävät usein liian kauan. Kansa kyllä ymmärtäisi aika hyvin, kun voisi luottaa siihen, että säästöt kohdistuvat ennalta sovittuun tapaan kaikkiin, eivätkä vain heihin, ja olisivat ehkä vielä tilapäisiä.
Yksi tapa vaikuttaa järkevään velanottoon ja muuhun valtion talouteen on kirjoittaa tällaisia blogeja, jotka tuovat faktat selkeästi esiin, ja näin mahdollistavat tilanteen ymmärtämisen, oikeat korjaustoimenpiteet, ja antavat selkänojaa myös poliittikoille toimia oikein. Kiitos tästä.
t. Juho
Valtion talouden
Valtion talouden kehysmenenettelyä on kehuttu toimivaksi. Se on otettu käyttöön 2003, ilmeisesti. Kuitenkin vain 3/4 valtion talouden ja 2/5 julkisesen talouden menoista kuuluu kehysmenettelyn piiriin. Esim. kuntataloudessa ei ole kehysmenettelyä. Kehysmenettelyn olisi varmaan hyvä olla koko julkista taloutta koskeva, sillä muuten vene vuotaa
Talouspolitiikasta
Oheinen kaavio on mielenkiintoinen, mutta kaipaa taustoja täydennyksekseen.
Holkerin ja Ahon hallitukset 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa epäonnistuivat talouspolitiikassa totaalisesti. Holkerin hallitus vapautti rahamarkkinat noususuhdanteessa ja Ahon hallitus puolestaan uskoi vahvaan markkaan, jota koetettiin ylläpitää nostamalla korkoja periaatteena “taivas on kattona”. Vain Suomen pankin kiviseinien suojissa vakinaisessa hyväpalkkaisessa virassa ei ymmärretty, että ennen korkojen taivasta tulee kansantalouden helvetti.
Lipposen molemmat ja Vanhasen ensimmäinen hallitus alensivat lievästi valtion velkaa, mutta eivät jättäneet paljonkaan elvytysvaraa.
Nyt olemme hankalassa tilanteessa. Jotkut sanovat, ettei julkista taloutta pitäisi supistaa tai verotusta kiristää taloudellisesti vaikeina aikoina.
Työnteon verotuksen alentaminen lapsiperheiltä tai keltään muultakaan nyt on arveluttava ratkaisu. Ensinnäkään siihen ei ole varaa ja toisekseen väite veron alennuksen elvyttävästä vaikutuksesta aina ja joka paikassa on kyseenalainen.
Voi tietysti kuvitella, että esim. lääkäri tekee korkeammalla prosentilla vähemmän töitä, mutta sillä alalla on tunnetusti yhtiöitettyjä toimijoita.
Suurimmat tulot tulevat yritysjohtajille optioista siitä syystä, että kaikki pörssikurssit ml. johtajan oma firma sattuvat nousemaan tiettyyn aikaan. On perin vaikea uskoa, että esim. Fortumin optiot olisivat jotenkin kannustaneet väkeä tekemään enemmän töitä, mikä olisi pörssikurssia nostanut. Siten niiden ankarampi verotuskin olisi mahdollista.
Se ainakin on selvää, että kitkerät lääkkeet olisi pitänyt niellä jo vuosia sitten. Keskellä metsäteollisuuden, Nokian ja Turun telakan irtisanomisia ja suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle valtion talouden tasapainottamisen siirtäminen on uskalias toimenpide.
Kun arvellaan hyvien aikojen joskus palaavan, mitähän se konkreettisesti tarkoittaa? Palaako Nokian Meego, lämpiävätkö kylmenneet sellukattilat ja alkaako Turun telakka myymään loistoristeilijöitä Kiinaan ja Etelä-Koreaan? Kaipaisin jotain konkreettisempaa kuin ajatusta “kyllä se siitä”.
Olen vuosikymmeniä ihmetellyt yhteiskunnan kyvyttömyyttä ennakoida suhdannevaihteluita. Eiväthän ne kaikilla sektoreilla satu samaan aikaan eivätkä ole samallakaan sektorilla mekaanisen samanlaisia, mutta kyllä ilmiö olemassa on. Teollistumisen ajan suhdannevaihteluista on Englannista 200 ja Suomesta 150 vuoden kokemukset.
Talouspoliitikoilta tulisi kysyä, milloin on joku sanonut taloudella pyyhkivän niin hyvin, että olisi syytä kiristää vyötä. Aina on ollut syrjäseudulla ja lähiöissä asuvia syrjäytyneitä, joitten eteen pitäisi tehdä ties mitä.
Tuloerot kasvavat, kun yhä harvemmat käyvät töissä ja joutuvat sitten työtä tekemään muittenkin eteen. Työnteko nimittäin lisää tuloja ihan kummasti, mutta tämän sanominen ei ole poliittisesti järkevää.