Vierailut World Money Show:ssa ja Traders Expossa.

Johdanto

TTC:n (Technical Traders Club) huhtikuun kuukausikokouksessa 2.4.2012 kertoivat Kari Pakarinen ja Kai Järvenranta vierailuistaan, esityksistä ja kokemuksistaan viimeaikaisista World MoneyShow- ja TradersExpo- messuista ja seminaareista.

MoneyShow.com sijoitus- ja trading messut

MoneyShow.com järjestää vuosittain eri puolilla maailmaa kahdettoista Money Show- ja Traders Expo- messut, jotka sisältävät näyttelyn, seminaareja, koulutusta ja yksittäisiä esityksiä.

The World Money Show -tilaisuudet järjestetään Yhdysvalloissa, Kiinassa, Kanadassa ja Englannin Lontoossa. The World Money Show:n sijoitusmessut ovat tarkoitetut sijoittajille ja suuntautuneet sijoitusmarkkinoihin, talouteen, pörssiyhtiöihin, sijoittamiseen, eri sijoitustuotteisiin ja – palveluihin sekä sijoitusmediaan sisältäen osateemana myös tradingin ja teknisen analyysin. Tilaisuuksissa ovat vetonaulana erilaiset sijoitusasantuntijat, jotka esittelevät kannattaviksi ja turvallisiksi tarkoitettuja osakevalintoja, sijoitussuosituksia ja -kohteita sekä sijoitusstrategioita.

The International Traders Expo tilaisuudet järjestetään Yhdysvalloissa ja Englannin Lontoossa. The Traders Expo:t ovat sensijaan tarkoitetut aktiivisille tradereille ja ovat suuntautuneet aktiiviseen sijoituskohteiden kaupankäyntiin (trading), tekniseen analyysiin sekä näihin tarvittaviin kaupankäyntiohjelmistoihin ja analyysityökaluihin. Tilaisuuksissa ovat vetonaulana erilaiset teknisen analyysin ja aktiivisen kaupankäynnin asiantuntijat, jotka esittelevät ja kouluttavat myöskin kannattaviksi ja turvallisiksi tarkoitettuja kaupankäyntitrategioita ja -taktiikoita.

Lisäksi USA:ssa pidetään vuosittainen Forex & Options Expo, joka seuraa Traders Expo:n mallia.

Kari Pakarinen vieraili yhdessä Seppo Sinisaaren, Inga Gröhnin, Kai Nymanin ja Toni Oksasen kanssa MoneyShow:ssa Lontoossa 11.-12.11.2011.

Kai Järvenperä vieraili vuosina 2010, 2011 ja 2012 Money Show- ja Traders Expo- messuilla Lontoossa ja USA:ssa.

 

Vierailu The World Money Show:ssa 11.-12.11.2011 Lontoossa

Kari Pakarinen tutustui siellä pääosin MoneyShow:n siihen osatarjontaan, joka koski aktiivista osakekaupankäyntiä (stock trading) ja teknistä analyysiä (Liite 1).

Konferenssikeskus Lontoon ydinkeskustassa oli Queen Elisabeth II Conference Center. Sisään-pääsymaksua ei ollut, vain rekisteröityminen etukäteen pyydettiin. Luennot ja panelit olivat ilmaisia. Esittelyosastoilla oli mm. arvopaperikaupan välittäjiä, sijoitusohjelmistojen tarjoajia ja sijoituskirjojen esittelijöitä. Tilaisuudessa oli useampia paneelikeskusteluja mm. hyödyke-sijoittamiseen, talouteen ja velkakriisiin, osakeyhtiötarkasteluihin ja toimialatarkasteluihin liittyen. Tilaisuuden esityksiä pitivät mm. sijoitus- ja rahoitusalan asiantuntijat ja rahastojen hoitajat. Tekniseen analyysin ja kauppojen ajoitukseen liittyviä esityksiä oli myös muutamia. Paikalla oli myös kaksi teknisen analyysin ja trading alan koulutusfirmaa, joiden koulutusesitykset olivat maksullisia.

Esitellyistä erikoisaikakauslehdistä mainittakoon uusi “Traders'” lehti, jossa on artikkeleita ja haastatteluja trading:iin ja tekniseen analyysiin liittyen. “Traders'” on sähköisessä muodossa vapaasti saatavissa ja luettavissa www. verkosta (kts. Liite 1).

Pakarinen osallistui ilmaisiin noin puolen tunnin luentoihin käsittäen japanilaisia kynttilöitä ja liukuvien keskiarvojen käyttöä päätöksenteossa osakekaupassa. Pakarinen osallistui myös maksulliseen Updatan tietokoneistetun Point & Figure hinta- ja kaavioanalyysistä pidettyyn neljän tunnin pituiseen kurssitilaisuuteen (kts. menettelytavan pääpiirteet Liitteestä 1).
Toisen maksullinen kurssitilaisuuden teemana oli riskinoton psykologia.

Yksi teknisen analyysin koulutusyrityksistä paikalla oli Online Trading Academy, joka toimii USA:ssa, Aasiassa ja Euroopassa Lontoossa. Esimerkiksi heidän kahdentoista viikon aikana pidettävä kurssiohjelmansa XLT Stock Trading maksoi 2400 puntaa (kts. kurssin sisältö Liitteestä 1).

Tilaisuudesta jäi Pakarisen mukaan haaviin paljon hyödyllisiä tietoja lähteistä, joista löytyy ilmaisia luentoja, artikkeleita ja ilmaisia ja maksullisia kursseja tradingin ja teknisen analyysin soveltamisen jatko-opiskelua varten

Vierailut World Money Show ja Trading Expo messuilla vuonna 2010, 2011 ja 2012

Kai Järvenperä vieraili eri kertoja vuonna 2010, 2011 ja 2012 Money Show- ja Traders Expo- messuilla Lontoossa ja USA:ssa.

Marraskuu 2010, Lontoo. Kai teki ensimmäisen matkansa marraskuussa 2010 World Money Show messuille, jonka pääaiheena oli sijoittaminen. Kai kävi siellä luennoilla pari päivää aamusta iltapäivän viiteen suuntautuen lähinnä aktiiviseen tradingiin ja tekniseen analyysiin. Oli myös yhdellä maksullisella luennolla, jonka piti Sandy Jadeja: “Miten treidata voitollisesti yksinkertaisilla menetelmillä”, joita tässä esityksessä olivat japanilaisia kynttilät, liukuvat keskiarvot, RSI:n laskevat huiput, Parabolic Sars ja MACD.

Messuilla oli lukuisia ilmaisia luentoja, joista ehkä vaikuttavin oli Oliver Velezin pitämä esitys koskien Elefantti- kynttilän ja 20 jakson liukuvan keskiarvon soveltamista yhdessä. Velezin myötä tuli esille ilmiö “couching (opastus, valmennus)”. Velezin organisaatio iFundTraders antaa Trading-koulutuksen jälkeen sijoitustilin ja rahoituksen treidaamiseen. Jos menestyy tämän valvonnassa, saa Velez provision.

Messuosastoilla oli enimmäkseen välitysyrityksiä, brittiläisiä ja amerikkalaisia. Lisäksi oli yrityksiä, jotka esittelivät ja myivät teknisiä analysointi- ja tiedonkäsittelyohjelmistoja, esim Vector Vest ja Metastock.

Kävijät olivat enimmäkseen miehiä. Osa oli päiväkauppaan erikoistuneita, varsinkin maksullisella kurssilla olleet.

 

Huhtikuu 2011, Lontoo. Kai Järvenperä teki toisen matkansa maalis-huhtikuun vaihteessa 2011 Lontooseen Traders Expo:n tradingmessuille. Esitelmät olivat enemmän lyhyen aikavälin kaupankäyntiin suuntautuneita, enemmän teknistä analyysiä.

Näillä messuilla piti kiinnostavan esitelmän mm. amerikkalainen päivätreidari John Carter aiheista Bollinger Bands, Squeeze, Setups, Corn. Välitysfirmojen esittelemät kaupankäyntiohjelmistot ja informaatiojärjestelmät olivat hienoja.

 

Toukokuu 2011, Las Vegas. Lento Helsinki – Chicago – Las Vegas – New York tehtiin kiertomatkana American Airlinesillä (AA). AA:n kautta varaaminen kannattaa, jos muuttaa roundtrip-aikataulua myöhemmin, se on tosin maksullista.

Las Vegasin Money Show- messuilla tuli vastaan amerikkalainen markkinointityyli. Välitysfirmat ja kurssien analysointiohjelmistokauppiaat kauppasivat tuotteitaan innokkaasti. Parhaiten jäi mieleen 6 tunnin mainosesitelmä, jonka piti Sunny Decker firmasta Best Choice Software. Ohjelmisto haki osakkeita, joilla oli historiallisesti suurimmat kausivaihtelut. Hyvillä optiostrategioilla oli mahdollisuus suuriin voittoihin. Ohjelmiston hinta oli korkea, tarjouksella 4000 $.

 

Helmikuu 2012, Orlando ja New York. Kai Järvenperä otti lennon: Helsinki – New York – Miami – Orlando – New York – Lontoo – Helsinki. American Airlinesilla yhteensä 800 €. Roundtrip, koska Orlandon lähellä Kissimmeessä oli World Money Show 9.-12.2. 2012 ja New Yorkissa Traders Expo seuraavalla viikolla 19.-22.2.2012.

Money Show:n meininki saman tyyppistä kuin Las Vegasin Money Show ssa. Osin samoja luentoja ja luennoitsijoita kuin Las Vegasissa. Välitysfirmat ja analysointiohjelmistojen kauppiaat melkoisesti samoja kuin Las Vegasissa. Luentoja aamusta iltaan. Kävijät sekalaista porukkaa, paljon eläkeläisiä, mikä Floridassa ei liene yllätys.

Seuraavassa New Yorkin Traders Expo:n valittujen luentojen aikana tehtyjä lyhyitä muistiinpanoja:

– Larry Pesavento: Pattern recognition swing trading stocks. 2 min bars for day trading.

– Bradley Stock Market Prediction Model, massapsykologian ja planeettojen asemien yhdistelmät!

– Larry Williams. Oskillaattorien kehittäjä ja soveltaja. Osaavan tuntuinen luennoitsija. Maksulliselle kurssille olisi kannattanut mennä.

– Dave Johnson, Tom Sosnoff: Trading the Markets with Tom an Dave. TD Ameritrade.

ThinkOrSwim hieno kaupankäynti ohjelma. Näitä kavereita kannattaa seurata internetissä. Olivat hyvin tunnettuja ja suosittuja messuväen keskuudessa.

-Tom de Mark. DeMark indikaattorit. Bloombergin terminaalista.

– Ilmeisesti hyviä kaupankäynti- ja analyysiohjelmistoja: Trade Station, eSignal, NinjaTrader.

 

James Chen: High probability strategies for trading forex. Periaatteet:

– rahan hallinta

– realismia – pieniä tappioita

– hyvä suunnittelu

– testaa

– pidä kirjanpitoa, kirjaa syyt

– hinta määrää kaupat, ei aika eikä sattuma

– hallitse pelkoa, älä haaveile

– tunnista hinnan laskujen loput.

Parhaat työkalut

– trade with the trend, not against

– support, resistance

– chart patterns:Triangle, flags, wedges, candle patterns

– moving averages

Deep pullback strategia:

– yksinkertaiset liukuvat keskiarvot 50, 100, 200 jaksoa oikeassa järjestyksessä muodostaa nousutrendin

– noudata trendiä, liukuvat keskiarvot oikeassa järjestyksessä.

– sisäänmeno, kun kurssi tulee yksinkertaisen 100 jakson liukuvan keskiarvon läpi ylhäältä

– stoploss swingin kohdalla

– tavoite 2-3 x Stop Loss marginaali tai parempi.

 

– John F. Carter: Päiväkauppias, jonka kokemuksia kannattaa kuunnella. Järjestää maksullista valmennusta.

 

– Merlin Rothfeld, Online trading academy: Using filtering and scanning tools to find trading opportunities. Suodatti markkinadatasta kaupankäyntiehdokkaat. Luki kurssikäyrästä RSI:t ja liukuvat keskiarvot.

 

– John Netto, Jitesh Thakkar: John Netto tehnyt High Frequency Tradingia (HFT). Jokaisen pikasijoittajan kannattaisi kuunnella ! Jitesh Thakkar – intialaisperäinen ohjelmistofirman omistaja ja suunnittelija. HFT- ohjelmat alkaen 100 000 $. Algorithm trading: strategies, back testing, machine learning, generic programming, machine readable news, automatic trading (at).

HFT strategies:

– electronic liquidity provision

– statistical arbitrage

– liquidity detection

– others

 

– IBM Watson Research Center: Next Step. Tietokone osaa vastata kysymyksiin paremmin kuin ihminen. Koneellinen oppiminen, aluksi oikea vastausprosentti 15 %, lopulta 95 %. Algoritmi kehittyy. New York – Chicago liittymän viive 15.3 ms !

 

– Gary Dayton, Tradingpsychologyedge.com: The Wyckoff Method. Yksi ajattomista lähestymistavoista markkinoiden analyysiin.

 

– Traderslibrary.com: Tradingin ja teknisen analyysin oppikirjojen- ja DVD kurssien verkkokauppa.

 

Loppukokemuksia: Tunnista sijoitustyylisi – pitkä vai lyhyt – osake, raaka-aine vai valuutta –

Suomi vai USA vai Eurooppa.

 

Jos sijoitat suomalaisiin osakkeisiin fundamenttipohjalta pitkällä aikavälillä, niin Traders Expo ei ole sopiva messukohde, paremmin sopii World Money Show. Jos käy kauppaa teknisen analyysin pohjalta isoa indeksiä, valuuttaa tai raaka-ainetta, niin New York ja Traders Expo on kiinnostava matkakohde. NY:ssa on paras tarjonta luennoissa, paikalla saman henkistä porukkaa. Myös valuutalla kauppaa käyville varsin hyödyllinen tilaisuus.

 

Lontoon Traders Expo on myös hyvä Kai Järvenperän mukaan. Puheet siellä eivät niin myyviä kuin New Yorkissa. Sijoittajia varoitetaan paremmin riskeistä eikä maalailla ruusuisia kuvia menestyksestä. Lontoosta kannattaa aloittaa trading- messuihin tutustuminen.

 

Lontoon Traders Expossa todettiin loppuseminaarissa, että vain viideosa päiväkauppiaista pääsee voitolle. Tähän viidennekseen pääsemistä auttaa, jos tietää mitä muut tekevät ja mitä alalla tehdään ja kehitetään. Näitä ideoita saa Traders Expon maksullisista ja maksuttomistakin luennoista.

Viime kädessä omat analyysit opitun pohjalta voivat tuoda menestystä. Ja useimmat tunnetut luennoitsijat ovat kirjoittaneet kirjan. Niihin kirjoihin kannattasi tutustua ennen ja jälkeen luennon. Tulevaisuudessa Kai Järvenperää kiinnostaa varsinkin automaattisen tradingiin ja algoritmeihin liittyvät asiat. Näillä aloilla tehdään paljon töitä, mutta niistä ei messutarjonnassa vielä juuri mitään näkynyt.

 

MoneyShow:n ja Traders Expo:n luentoja ja esityksiä sekä ohjelmia kannattaa tarkastella ja katsella internetistä sivuilta http://www.moneyshow.com.

 

 

TTC:n kuukausikokouksen osakkeet

 

Esityksien 2.4.2012 jälkeen kävi Kari Laakso lyhyesti läpi kerhon asiakohdan “TTC:n kuukausikokouksen osakkeet”.

 

Biohit Healthcarea oli ostettu 1.3.2012 TTC:n kuukausikokouksen osakkeeksi päivän silloisella päätöshinnalla 2,9 EUR. Kokouksessa 2.4.2012 päätettiin myydä Biohitit kokousta seuraavana päivän 3.4.2012 aamulla, koska kurssi oli pudonnut päiväkäyrällä nousevan ema20C:n päällä olevan sivuttaisen ema5H:n alle. Siten myynti tapahtui ennen pääoman palautuksen ja osingon irtoamista 11.4.2012. Biohitit myytiin 3.4.2012 hintaan 3,82 EUR, eli noin 31 %:n voitolla.

 

TTC:n kuukausikokouksen “kesäsijoitukseksi” valittiin Saga Furs, jonne TTC kerho oli tekemässä yritysvierailun 11.4.2012. Päätettiin ostaa Saga Fursia lähiaikoina max. 16,50 EUR:on kurssilla sopivasti yritysvierailun jälkeen ajoittaen.

Saga Fursia ostettiin vierailun jälkeen 16.4.2012 päivän päätöshintaan 16,13 €, koska päiväkäyrällä näytti siltä, että pääosin tummien japanilaisten kynttilöiden muodostama kahden viikon laskumuodostelma olisi kääntymässä kahdella valkoisella kynttilällä, ja stokastisen oskillaattorin ostosignaalilla ylimyydystä, todennäköiseen nousuun. Automaattisen myyntistoptoimeksiannon aktivointihinnaksi asetettiin 14,45 EUR ja osakkeen tavoitemyyntihinnaksi 17,77 EUR.

 

 

2 thoughts on “Vierailut World Money Show:ssa ja Traders Expossa.

  1. Onko matkaa Money Show-messuille tekeillä

     

    Vuosi sitten Piksu-kirjoittajia teki kimppamatkan Lontooseen. Onko nyt suunnitteilla jotain matkaa sijoitustapahtumiin Suomen ulkopuolelle.

    1. Börsentag Saksassa

       

      Saksalaisilla osake- ja pörssitapahtumien järjestäjillä näyttää olevan oma sivustonsa, jossa on kymmenkunta vaihtoehtoa vierailukohteeksi.

      Suurimmat taitavat olla Hampurin, Hannoverin ja Dresdenin Pörssipäivä.

       

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Osakeseurannan päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/StockAnalysisTool.html

Lisäsin kaksi uutta välilehteä:

EVA, laskee pääomien tuottojen lisäksi tunnusluvun EVAMargin. Laskukaava löytyy Info-välilehdeltä. Lisätietoja tästä kaavasta

https://www.mckinsey.com/business-functions/strategy-and-corporate-finance/our-insights/comparing-performance-when-invested-capital-is-low#

Earnings_Season, yhteenveto tuloskaudesta.

 

 

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com