Vippaaks vitosen…

… tai sanotaan nyt saman tien vaikkapa 40 miljardia euroa. Eräiltä se näyttää sujuvan helposti. 10 sanaa riittää:

"Greece is hereby requesting the activation of the support mechanism."

1990-luvun alun vaikeina vuosina Suomessa selitettiin, että maan rajojen sisällä kylläkin toimii sossu ja työkkäri, mutta kansainvälisellä tasolla ei olisi mitään fattaa, jonka puoleen koko Suomi voisi kääntyä.

Kun tällaista Iiro Viinasen ja kumppaneitten voimin jaettiin, oppi meni hyvin perille. SP:n pääjohtaja Rolf Kullberg vielä säesti siitä, miten Suomen pitäisi mennä pää pystyssä Eurooppaan.

Jotenkin minusta tuntuu, että Suomi-neito on EU-luokan ainoita kilttejä tyttöjä, joka pinkoo ja pinnistää saadakseen joka kokeesta kymppejä.

Tuntuu myös siltä, että hyvällä koulutodistuksella Suomi-neito pääsee pappilan kanslistiksi ja silloinkin kirkonmiehen ahdisteltavaksi surkealla palkalla, kun luokan kaikesta lintsaavat ja lunttaavat pojat päätyvät esimiestehtäviin kaverisuhteillaan, ja jos eivät päädy, niin kaverit ainakin hjelppaavat.

Vertaus koulumaailmaan pätee niin pitkälle, että maailmanluokan suurin laiskimus on myös koulun isoin poika nimeltään USA, jota muitten maitten on hyvin vaikea saada mihinkään kuriin. Lopuksi on vielä muistettava, että maailmantalouden koulumaailmassa ei ole mitään rehtorin kansliaa.

Hiukan vaikea on hahmottaa maailmantalouden tulevaisuutta, jossa niin kovin monet lyövät lössiksi. Jos lainanantoon todella liittyy vyönkiristystä, Kreikan on helppo syyttää Suomen tapaisia ikäviä nipottajia, mutta sen maan haluaisin nähdä, joka ryhtyy USA:n vyötä kiristämään.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8