Yhdysvalloissa haetaan poliittista sopua julkisen talouden jyrkänteeseen, johon maa uhkaa pudota. Jos Obama ja republikaanienemmistöinen kongressi eivät löydä sopua, jo parin viikon päästä verot nousevat kaikilta, sosiaaliturva heikkenee ja julkinen kulutus kutistuu jyrkästi. Vyönkiristys rokottaisi arvioiden mukaan viisi prosenttia bruttokansantuotteesta.

Ongelma juontaa jo George W. Bushin säätämiin veronkevennyksiin, joiden piti päättyä 2010. Obaman laati ensi töikseen mittavan laman elvytysohjelman, joka kelpasi republikaaneille sillä ehdolla, että Bushin verokevennyksiä jatkettiin 2012 loppuun. Seuraavana kesänä republikaanit hyväksyivät presidentin vaatiman velkakaton noston sillä ehdolla, että tammikuusta 2013 alkaen valtion menoja leikataan automaattisesti tuhannella miljardilla eurolla – jos parempaa vaihtoehtoa ei siihen mennessä ole keksitty.

Sitä haetaan nyt, mutta poliittiset ristiriidat ovat syvät, kuten likainen vaalitaistelukin todisti. Republikaanit vastustavat verojen nostamista, demokraatit menojen jyrkkää leikkaamista. Erimielisyydet koskevat satoja miljardeja dollareita, ja osapuolten lähentyminen on ollut tuskallisen hidasta kireästä aikataulusta huolimatta. Markkinat alkavat taas hermoilla poliittisen umpikujan mahdollisuutta.

Itse uskon vahvasti, että kompromissi löytyy – koska molemmilla osapuolilla on liika hävittävää. Automaattiset veronkorotukset olisivat republikaaneille pahin vaihtoehto, aivan kuten jyrkät menoleikkurit demokraateille. Vaikka valtion budjettivaje on saatava kuriin, olisi sen toteutuminen tätä kautta poliittisesti katastrofaalinen tie, koska sen kylkiäisena seuraisi hurja taantumakin. Äänestäjät eivät antaisi anteeksi itse aiheutettua katastrofia.

Yhtä tukala oli tausta velkakaton nostamisesta syntyneessä sovussakin 2011. Poliittinen peli on kuitenkin kovaa nyt kuten tuolloin, kortteja pihdataan ja panoksia nokitetaan viimeiseen asti: kumpi antaa periksi ja minkä verran? Mutta syntyi ratkaisu tuolloinkin. Se oli vaikea ja pitkällä aikavälillä tuotti tukun uusia ongelmia, mutta eiköhän samanlaisista lähtökohdista synny taas joku vastaava nahkapäätös, ja ongelma siirtyy taas vähän tuonnemmas. Jos ei, niin Yhdysvaltoja hallitsee historian surkein päättäjien sukupolvi. Siinä tapauksessa kriisissä ei ole vain talous, vaan koko poliittinen järjestelmä. En usko siihen, jos kohta mahdollista kaikki toki on.

Ei Yhdysvaltojen taloustilanne toki paljoa naurata, koska budjettivajetta on pakko tasapainottaa. Velka-aste on laskenut laman syövereistä, mutta reippaasti liian korkea se on edelleen, joten veroja on nostettava ja menoja leikattava. Se leikkaa yksityisen sektorinkin kassavirtoja. Mutta luultavasti poliittisesta kompromissista tulee kohtuullisen maltillinen, koska se on kaikkien etu ainakin lyhyellä tähtäimellä. Hyvä puoli Yhdysvaltojen kannalta on, että se saa rahaa edelleen lainaksi pilkkahintaan, ja keskuspankki setelirahoittaa, jos korot uhkaavat nousta. Sitä se tekee jo nyt. Rahoitusmenot eivät ole siinä suhteessa akuutti ongelma kuten euron kriisimailla, joiden korot paukkuvat ihan eri lukemissa.

Hyvää joulua kaikille!