Yle, julkista kyselyittesi data!

Yhteiskunta
Yksi tuoreimmista rasismikeskustelun käänteistä on Ylen teettämä tutkimus suomalaisten suhtautumisesta rasismiin (kts. tänään julkaistu Ylen juttu). Rasismia ei tule hyväksyä, mutta rasismiakin suurempi ongelma saattaa maassamme olla yleisemmän tason yhteiskunnallinen polarisaatio. Se ei onneksi ole samaa tasoa kuin esim. Yhdysvalloissa, mutta silti tuntuu, että myös mm. Yle voisi tehdä parempaa työtä sen ehkäisemisessä.

Yllä näkyy yksi Ylen artikkelissa esitetyistä graafeista. Otsikosta tulee se vaikutelma, että se olisi väittämä, johon kysyjät olisivat voineet vastata ”Kyllä” tai ”ei”. Tekstin sisällöstä päätellen kyse on kuitenkin siitä, että kyselyyn vastanneet ovat saaneet kertoa, kuinka tärkeää se heidän mielestään on, että “Suomessa ei hyväksytä rasismia missään muodossa”. Tuo ero kysymyksen asettelussa voi muuttaa prosenttilukemia merkittävästi. Herääkin kysymys: miksei kaikkia näitä tasoja ole sisällytetty samaan kuvaajaan? Se onnistuisi hyvin helposti, kuten näkyy samaisen uutisen toisessa kuvaajassa:


Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että tutkimustuloksista poimitaan vain joitakin kohtia, ja niitäkin vähän eri tavoin. Se herättää kysymyksen, millä perusteilla päätökset poiminnoista tehdään. Tuovatko poiminnat tutkimusten esittämiseen liikaa subjektiivisuutta? Voiko poiminnoissa olla myös tarkoituksenmukaista pyrkimystä luoda kyselyn tuloksista tietynlainen viesti? Perussuomalaisten kannattajien keskuudessa tällainen epämääräisyys voi näyttäytyä kirjoittajan agendaisuutena, mitä ei yhtään helpota myöskään se, että perussuomalaisten lukemiin viitataan epämääräisesti “Lähes puolet perussuomalaisista vastasi, että tämä ei ole lainkaan tärkeää tai ei kovin tärkeää” ilman että prosenttilukemia paljastetaan lainkaan. Tällainen voi edistää polarisaatiota ja ylläpitää keskustelukulttuurin tulehtuneisuutta.


Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kyselytutkimuksesta uutisoidaan tavalla, joka saa ihmettelemään, mitä ne luvut tai kysymykset siellä taustalla oikein tarkalleen ottaen ovat. Erityisesti poliittisesti näin aran aiheen kohdalla tällaiseen asiaan olisi syytä kiinnittää erityistä huomiota, mutta oli tutkimuksen aihe mikä tahansa, eikö Ylen kaltaisen julkisen yhteiskunnallisen toimijan olisi perusteltua jakaa koko taustalla oleva data, tai ainakin niistä kootut tilastot kokonaisuudessaan uutisten yhteyteen niille, jotka haluavat perehtyä tuloksiin tarkemmin? Se poistaisi pohjaa agendaisuusepäilyltä ja jättäisi vähemmän tilaa myös vahingossa syntyville tilastojen väärintulkinnoille. Eli miten olisi Yle: mitä jos ensi alkuun julkistaisitte tämän tutkimuksen tulokset kokonaisuudessaan ja sitten ottaisitte osaksi prosessejanne, että tekisitte samalla tavoin jatkossa kaikille vastaaville tutkimuksille?

 

rasismi Tutkimus yle

14 thoughts on “Yle, julkista kyselyittesi data!

  1. Rasismia ei tule hyväksyä, muttei myöskään joidenkin halua sisällyttää asiallinenkin monikulttuuri- ja maahanmuuttokritiikki sen määritelmään.

    YLE on julkinen toimija, eli julkisuuslakiin perustuvaa tietopyyntöä tulille?

    1. Kiitos kommentista!

      En tiedä, mitä kaikkea julkisuuslain nojalla voi vaatia. Yksi ongelma voi myös olla se, että Ylen ja Taloustutkimuksen väliseen sopimukseen ei välttämättä kuulu oikeutta kaikkeen saatuun raakadataan. Mutta ainakin kaikki se tieto, mitä sopimuksen puitteissa olisi julkaistavissa, olisi hyvä julkaista. Eiköhän Ylellä esim. olisi täysi oikeus kaikkiin ”Suomessa ei hyväksytä rasismia missään muodossa”-väittämän vastaustasoihin. Ja sitten tällaisissa tutkimuksissa voisi myös harkita sitä, olisiko perusteltua hankkia sellainen sopimus, joka oikeuttaa kaikkeen dataan.

      1. >sopimukseen ei välttämättä kuulu oikeutta kaikkeen saatuun raakadataan

        No eipä välttämättä kuulukaan. Mutta kyllä, jos media kirkasotsaisena väittää olevansa objektiivinen ja puolueeton, niin kyllä sitä läpinäkyvyyttäkin sitten saisi olla.

  2. ” suurempi ongelma saattaa maassamme olla yleisemmän tason yhteiskunnallinen polarisaatio”
    Tyypillinen keskusteluasetelma näyttää olevan kilpailu rasismin vastustamisesta niin, että kiivaudesta asiassa tehdään hyve ja tuomitsemisen laiskuudesta pahe.
    Tällä tavoin kansaa polarisoidaan ja haetaan tuomitsevaa otetta ja ”valtaa” yli kansan.
    Polarisaatio on eräs suvaitsemattomuuden ilmiö ja sitä nyt hehkutetaan ylen määrin.
    Kansaa jaetaan vuohiin ja lampaisiin ikään kuin siitä olisi jotain hyötyä suomalaisille tai suomalaisuudelle. Pidän tällaista ylen toimintaa erittäin kyseenalaisena turhana hössöttämisenä ja ylimielisenä asenteena. Ylekin toistaa edelleen vanhentuneita tapojaan

    1. ”Tyypillinen keskusteluasetelma näyttää olevan kilpailu rasismin vastustamisesta niin, että kiivaudesta asiassa tehdään hyve ja tuomitsemisen laiskuudesta pahe.”

      Kiitos kommentista. Niin, tuohon kommenttiisi osuu aika hyvin oikeastaan juuri tuo, että Ylen uutisen puoluejaottelun sisältävässä graafissa on annettu merkitys vain sille, että rasismin hyväksymättömyys kaikissa muodoissaan koetaan ”Erittäin tärkeäksi”. Mutta entä jos se koetaankin vain ”Melko tärkeäksi”? Onko se silloin liian ”laiskaa tuomitsemista”?

  3. Vasemmistoliiton kannattajien mielestä 8 % hyväksyy rasismin jossain muodossa.

    1. Ei noissa tuloksissa niin sanota. Vasemmistoliiton kannattajista 8%:n mielestä ”rasismin tuomitseminen kaikissa muodoissa” ei vain ole ”erittäin tärkeää”.

      1. ”Kirjoitin ”josain muodossa”.”

        Mitä sitten? Luepa ihan ajatuksen kanssa. Se, että pitää ”rasismin tuomitsemista kaikissa muodoissa” erittäin tärkeänä, ei todellakaan ole komplementti ”rasismin hyväksymiselle jossain muodossa”.

        Mihin muuten ylipäätään pyrit tuon toteamisella? Haluatko sanoa, että myös vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa on rasismia?

  4. Kyllä haluan sanoa että myös vasemmistossa on rasismia, varsinkin demarien kansanedustajan kommentit olivat rasistisia. Lieneekö tullut uudelleen valituksi, en tiedä.

    1. Hmmm… no olivatko Fatim Diarran vaimonhakkaus- ym. kommentit maaseutuyhteisöistä sinällään rasistisia? Eivät, vaan pikemminkin ylimielistä itsekeskeisen paremmistoihmisen heittämää normituubaa. No entäpä Halla-ahon vanhat ”geneettinen ominaisuus”-läpät eräästä tietystä vähemmistöryhmästä? No eivät nekään, koska ko. tekstistä käy aivan selvästi ilmi tarkoituksellinen vastareaktio alunperin täysin muusta enemmistöihmisryhmästä esitettyyn, ja aivan yhtä virheelliseen, samanlaiseen mielipiteeseen.

      No mikä sitten on rasismia? Ei se, mitä media lässyttää, eikä edes se, mitä öyhöt netissä mouhoavat. Joten vaikkapa tästä voi aloittaa:

      https://www.ohchr.org/en/instruments-mechanisms/instruments/international-convention-elimination-all-forms-racial

      1. Demarien kansanedustaja Al-Taheen viestit olivat selvästi rasistisia. Lindtman kaveerasi natseja matkivien kanssa…

  5. Kyllä juu, eli osaa se vasemmistokin tuossa kunnostautua.

  6. Ihan turhaa kyselya jos rasismi voi tarkoittaa ihan mita vaan

Comments are closed.

Related Posts