Lähellä paikkaa, jossa sydämeni elää on karu saari, jolla elää lintujen kaupunki. Tuhannet linnut pesivät siellä joka kesä. Rantaan pääsee veneellä ja voi omin silmin nähdä kuinka poikaset kasvavat.

ja kuinka saaren merikotkat huolehtivat vanhuksista ja sairaista. Ja kuinka merikihut ottavat vastaan mereltä palaavat kalastajat ja yrittävät lennossa kaapata saaliin pienemmiltään.

Siellä on myös lokkien turvallista huolehtia jälkikasvustaan. Ihminenkin saa näitä avuttomia kiinni jos vaan haluaa, mutta ällös inehmo astu tämän maan kamaralle sillä se ei ole häntä varten – se on lintujen salainen kaupunki. 

Vieralilijaa tulevat tervehtimään pohjolan pingviinit, ruokkilinnut, jotka pienillä siiventyngillään lentävät nopein siiveniskuin veneen yli ja ohi. Nuo siivet eivät ole otollisia ilmassa liihotteluun – ne on tehty veden alla lentämiseen. 

Silmien alla avautuu joka päivä luontofilmin koko todellisuus kaikkine tapahtumineneen ja sen voi ikuistaa vaikkapa pienellä harrastelijakameralla.

Saarella ei käy juuri kukaan, eivät edes luontofilmien kuvaajat, vaikka korkeatasoisen dokumentin saisi siellä nopeasti aikaiseksi vaikkapa harrastelijavälineillä. Tälle syrjäiselle paikalle löytää tiensä vain lintujen tappajat, jotka eduskuntamme siunaaman lain turvin käyvät täällä tuhoamassa lintuyhteiskuntaa. Merimetsoja kuulema pitää vähentää kun niistä on jotain haittaa. Silti tätä saarta ympäröivillä vesillä eivät käy edes kalastajat. Troolarit käyvät muutaman kerran vuodessa noin viiden kilometrin päässä kääntymässä. Ne pyytävät troolinsa kitaan rehusilakkaa minkeille ja venäjälle ties mihin tarkoitukseen. Ihmisravinnoksi tuskin kuitenkaan.

Luontoarvoista olisi paljon enemmän iloa säilytettynä kuin tuhottuna.

• Merkotkat oli minun lapsuudessani saatu lähes kaikki ammutuksi ja saasteet estivät pitkään niiden paluun. Nyt ne ovat tulleet takaisin.
• Viimeinen saukko ammuttiin merialueelta kun olin lapsi. Ne eivät ole vielä palanneet.
• Ensimmäinen joutsen palasi kun olin lapsi. Ne oli jo muinoin ammuttu viimeiseen yksilöön.
• Hylkeet eivät vielä ole kunnolla palanneet. Ystäväni on työssä suomalaisella kalastusaluksella ja heillä on aina räjähtävillä luodeilla varustettu kivääri mukanaan. Jokainen näköpiiriin ilmestyvä kalarosvo saa räjähtävän lähdön.
• Metsäkauris ammuttiin sukupuuttoon jo silloin 1700 luvulla kun tuliaseet yleistyivät maalaistaloissa. Nuo lampaan korkuiset sirot, vaatimattomat eläimet olivat jo kymmenkunta vuotta sitten palaamassa, mutta sitten metsästys sallittiin ja nyt kanta on taas heikentynyt. Metsäkauriitakin mahtuisi suomeen varmaan satakertainen määrä, eikä niistä olisi sen suurempaa haittaa kuin jäniksistä tai kaneista.
• Lähes sukupuuttoon tuhottu hirvikanta palasi jo 1960 luvun alussa ja on sentään pysynyt jonkinlaisena.
• Viimeiset etelän ilvekset ammuttiin kun olin lapsi. Nyt ensimmäiset ilvekset on nähty minunkin kotimaisemissani.

Ihminen kohtelee kanssakulkijoitaan samalla tavoin kuin luontokappaleita

Luonto on ihmisen peili. Ihmiset kohtelevat monasti toisiaan niin kuin luontokappaleita. Siellä missä luontokappaleita arvostetaan siellä elää myös kunnioitus toista ihmistä kohtaan. Ja siellä missä on julmuutta luontoa kohtaan siellä myös lähimmäiset saavat tuta kylmyyttä.