Osmo Soininvaara: Satakomitea, Teos 2010.

Kirjoittajasta

Soininvaaraa on usein pidetty lahjakkaana miehenä. En ole hänen aiempia kirjojaan lukenut ja eräitä blogimerkintöjä luettuani en ole niihin mieltynyt. Poliitikoksi Soininvaaraa tuskin voi pitää erityisen hyvänä esiintyjänä.

Arvosteltava kirja

Ko. teoksessa miellyin moneen asiaan. Ensinnäkin 300:lle varsin pienelle sivulle on mahdutettu hyvin paljon yleistä yhteiskuntatiedettä. Toisaalta ilmaisu on tavattoman sujuvaa. Virkkeet ovat lyhyitä, mutteivät töksähtäviä ja asiat soljuvat eteenpäin loogisesti ja sopivalla vauhdilla. Erityisen kiitoksen kirja ansaitsee siitä, että siinä otetaan kovin moniin sosiaalipolitiikan kysymyksiin rehellinen ja naturalistinen ote jättämällä ainakin eräät politiikan toistetuimmat fraasit vähemmälle. Sata-komiteassa Soininvaara EI ollut puolueensa edustajana.

Kirjan teesejä

– Itselläni on monin osin varsin vaatimattomat elintavat. Juuri sen takia minua on eniten ärsyttänyt ikuinen rutina siitä, miten sosiaalituella kukaan ei tule toimeen vaan nälkää nähdään ympäri Suomea. Soininvaara ei tätä bullshittiä toista vaan sanoo suoraan sosiaaliturvan olevan riittävää päihteettömälle ihmiselle, joka käyttää aikaansa valmistamalla itse ruokansa halvoista perusraaka-aineista. Tähän totuuteen Soininvaara lisää empaattisesti: yksikin tupakkiaski voi luhistaa tarpeeksi köyhän ihmisen budjetin. Soininvaara myös tiivistää, että tukia saavat paljolti ihmiset, jotka kaikkein huonoimmin osaavat pitää vähäistäkin talouttaan tasapainossa.

– Työttömyys ei ole täysin sattumanvaraista vaan työttömäksi ajautuu paljon päihde- ja mielenterveysongelmaisia ihmisiä, joille pitäisi antaa heidän ongelmiinsa kuuluvaa hoitoa eikä iänikuisia työllisyyskursseja.

– Sosiaalipolitiikka on äärimmäisen monimutkaista. Tukea saa työttömyyskassoilta, sossusta ja Kelasta. Kela yksinään hallinnoi 148:aa eri etuisuutta. Kahden Kelan etuisuuden kombinaatioita on periaatteessa lähes 11.000 ja kolmen edun kombinaatioita yli puoli miljoonaa. Tukia hallinnoivat useammatkin ministeriöt ja SATA-komitean piirissä oli yli 70 henkilöä.

– Kannustinloukut. Jos työtön menee töihin, muuttunut tilanne vaikuttaa yleensä kolmeen eri tukeen. Lopputuloksena arvioimiseksi on olemassa professorin laatima Excel-pohjainen laskentaohjelma, jonka yksinkertaistettu nettiversio vaatii salasanan valtion virkamiesten määräyksestä. Kuten Soininvaara huomauttaa, on hiukan erikoista, että julkisesti säädettyjen lakien lopputulos on salainen. Kaikki tämä ohjaa yhteen selkeään päämäärään: verokirjallista työtä ei uskalleta ottaa vastaan. Tähän Soininvaara osaa lisätä jälleen erään pienituloisen näkökulman: jos työ päättyy, etuisuuksien maksamisen aloittaminen uudelleen kestää niin kauan, että köyhän ihmiset rahat loppuvat kesken.

– Masennukseen työkyvyttömyyseläkkeitä määrätään liian helposti pysyvinä.

– Toimeentulotuki on tarkoitettu sosiaalipolitiikan viimeiseksi reserviksi silloin, kun muut tuet eivät riitä. Kun toimeentulotukea saa yli 200.000 kotitaloutta, ollaan käytännössä varsin kaukana yksilöllisesti arvioitavasta hätäavusta.

– Monet esim. sairaseläkkeen yksityiskohdat ovat peräti epäjohdonmukaisia niin työantajalle kuin -tekijällekin.

– Työttömyystuen säädökset ajavat perheitä näennäisiin avioeroihin ja pahentavat kasvukeskusten asuntopulaa.

– Pakkotyöllistäminen. Työttömyyskorvauksen saantiehtona on se, että työtön työnhakija on valmis ottamaan vastaan hänelle tarjottua työtä. Ko. periaatteessa on kaksi heikkoutta: a) työnantaja ei ota töihin faktisesti työhalutonta henkilöä ja b) kun nyt kuitenkin elämme modernissa hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa mm. asuinpaikka, koulutus ja ammatinvalinta ovat itse vapaaehtoisesti tehtyjä ratkaisuja, pakkotyö ei käytännössä toimi.

– Aiempien vuosikymmenten talouskehitys oli hyvä parista pitkällä tähtäimellä ikävästä syystä. Ensinnäkin 1980-luvulla huoltosuhde oli poikkeuksellisen hyvä 1:1, koska lapsia oli vähän. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että jatkossa työikäisiä on poikkeuksellisen vähän, jolloin huoltosuhde vajoaa lukuun 1:1,4 (siis yksi työntekijä 1,4 henkilöä kohti, jotka eivät kuulu työvoimaan).

Toisekseen Suomi selvisi 1990-luvun alun lamasta sittenkin varsin helposti Nokia-nimisen lottovoiton ansiosta, jollaista jatkossa tuskin on luvassa.

Moitteita

Soininvaara on yli kaiken mieltynyt esimerkkiin, jossa vaikeasti työllistettävä henkilö on sokea, invalidi tai hidasälyinen. Tällaisen ihmisen työntekoa Soininvaara kuvaa hitaaksi ja sitä olisi tuettava. Olisi kuitenkin hyvä ymmärtää työelämän ja työvoiman rakenteen muutos. Työrajoitteisten ongelmat liittyvät usein päihteisiin ja epäsosiaalisuuteen. Kun tällaista ihmistä aletaan sijoittamaan työpaikalle, vaarana on työilmapiirin huonontaminen. Kun työpaikalta etsitään sopivaa työtä tukityöllistettävälle, ensimmäisenä tulee mieleen ns. vastaanottotiski. Mikähän vaikutus asiakkaisiin mahtaa olla, jos ensimmäinen kontakti yritykseen syntyy päihde- ja/tai mielenterveysongelmaisen ihmisen kautta?

Ankarimman moitteen kohdistan kuitenkin Soininvaaran ratkaisukeinoon, joka on perustulo, vanhalta nimeltään kansalaispalkka. Siitähän on puhuttu vuosikymmeniä esim. Friedmanin toimesta.

Soininvaara kuvaa aihettaan peräti innostuneesti. Hänen mieleensä ei tule, että kaikki Kelan 148 nykyistäkin sosiaalietuutta on tehty hyvässä tarkoituksessa pyrkimyksenä korjata aiempia puutteita. Soininvaara itse esittää “yksinkertaisen” perustulon kirjassaan jo aivan riittävän monimutkaisesti. Lukijaa hymyilyttää s. 296 annettu kuvaus negatiivisesta tuloverosta: “Kaikki ymmärtäisivät, miten se toimii.” Kaikkihan eivät tunnetusti ymmärrä edes, miten korko lasketaan, muutoin tuskin kukaan ottaisi pikavippejä.

Politiikan realiteeteissa perusturvaan syntyisi lisäyksen lisäyksiä, korotuksen korotuksia ja poikkeuksen poikkeuksia aina vain lisää.

___________________________________________________

En tiedä, moniko lukijoistani on sossun asiakas. Ne, jotka eivät ole, kustantavat koko lystin, joten kehotan lukemaan ko. kirjan. Vähäisine puutteineenkin se on rehellisin ja ytimekkäin kuvaus suomalaisesta yhteiskuntapolitiikasta, mitä on moniin vuosikymmeniin kirjoitettu.