Globalisaation vaikutus maan talouteen – case Ruotsi

Sunnuntai-iltana TV-1:ssä esitettiin erittäin valaiseva STV:n tuottama ohjelma "Kiinalainen haaste", joka kuvasi maailman talouden painopisteen siirtymisestä Aasiaan Ruotsin liike-elämälle, ja siten koko maan taloudelle aiheutuvia muutoksia ja haasteita. Tässäkin suhteessa Ruotsi on askeleen pari Suomen edellä kehityksessä ja näin ollen tarjoaa hyvän kristallipallon tulevaisuutemme ennustamiseen.

Ohjelman tarjoamat johtopäätökset pähkinän kuoressa olivat seuraavat (sanan Ruotsi voi korvata sanalla Suomi):

1. Suurteollisuuden tarjoamat työpaikat siirtyvät pois Ruotsista. Entiset teollisuuskiinteistöt toimivat palvelukeskuksina mm. vapaa-ajan ja kulttuurin alalla.

2. Tulevaisuuden kilpailukyvystä huolehtivat suuryritykset siirtävät johtonsa sinne, missä kasvu tapahtuu.

3. Suuryritysten Ruotsissa oleva työntekijämäärä on huomattavan vähentymisen jälkeen vakiintunut tasolle, joka on muutama prosentti yritysten kokonaisväkimäärästä.

4. Esimerkiksi Kiinan kasvun täysimääräinen hyödyntäminen vaatisi Ruotsilta nykyistä huomattavasti enemmän kuluttajabrändiyrityksiä.

5. Perinteinen, jo haudan partaalla keikkunut kaivosteollisuus pohjois-Ruotsissa on kokenut uudelleen syntymisen raaka-aineiden hintojen nousun myötä.

6. Metsäteollisuuden taantumisen myötä kuihtuneet alueet ovat heränneet eloon tarjoamalla esim. talvitestausratoja ja -palveluja kansainvälisille autofirmoille.

Näin siis naapurissa. Vanhojen yritysten jättämää aukkoa täyttävät uudet ja uudellen aktivoituneet. Ruotsissa on viimeisten muutamien vuosien aikana pörssilistautunut useita kymmeniä uusia yrityksiä. Panostakaamme niin, että sama kehitys näkyisi myös Suomessa.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8