Yksilöllinen sopiminen lisää työtyytyväisyyttä

      Suomen Yrittäjien tuore selvitys kertoo työntekijöiden olevan työsuhteidensa keskeisiin ehtoihin tyytyväisimpiä niissä pienissä yrityksissä, joissa työehdoista sovitaan yksilöllisesti työnantajan ja työntekijän välillä.

"Pk-yritys – hyvä työnantaja" selvitys perustuu työ- ja elinkeinoministeriön vuoden 2010 työolobarometrin tietoihin.

Selvityksen mukaan yksilöllistä työsuhteen ehdoista sopimista käytetään eniten alle 10 hengen mikroyrityksissä, joissa työntekijät ovat myös tyytyväisimpiä työaikoihinsa sekä palkkoihinsa. Lisäksi työntekijät ovat mikroyrityksissä tyytyväisimpiä työntekijöiden ja työnjohdon välisiin suhteisiin.

Aikaisempien vuosien tapaan pienempien yritysten työntekijöillä on muita korkeampi luottamus työpaikkansa säilymiseen. Pienimmissä yrityksissä töiden koetaan myös olevan paremmin organisoituja. Nämä tulokset on Suomen Yrittäjien mielestä syytä ottaa huomioon pohdittaessa niin tuottavuuden nostamisen keinoja kuin kehitettäessä työntekijöiden työmotivaatiota ja töissä jaksamista.

Selvityksen tuloksia esittelevät tiedotustilaisuudessa lainopillinen asiamies Lauri Rautio ja johtaja Rauno Vanhanen.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8