Kansalaiset säästävät ja maksavat takaisin lainojaan; kulutukseen ei riitä rahaa

Talous

Kohonneet korot ovat Suomen Pankin ennusteen mukaan tehneet kuluttajat säästeliäämmiksi ja hiipuva kysyntä tullut teollisuustuotannon kasvuesteeksi.  Suomi on laaja-alaisessa pysähtyneisyydessä ja työllisyysaste notkahtaa painaen palkkainflaatiota alaspäin.

Suomen kokonaistalous (yritykset+yksityiset+julkinen sektori) velkaantui viime vuonna

Suomen kokonaistalous velkaantui viime vuonna. Sekä tavaroiden että palveluiden kaupan taseet olivat viime vuonna alijäämäisiä. Tavaratuonnin arvo kasvoi tavaraviennin arvoa nopeammin etenkin energiatuotteiden nopean kallistumisen vuoksi. Palveluviennin arvo taas kasvoi palvelutuonnin arvoa hitaammin, muun muassa koska matkailu Suomesta ulkomaille lisääntyi voimakkaasti pandemiahuolten ja matkustamisen rajoitusten hellitettyä, mutta matkailu ulkomailta Suomeen ei palautunut. Kaiken kaikkiaan Suomen vaihtotase oli vuonna 2022 ennätykselliset 10 mrd. euroa alijäämäinen.

Suhdannenäkymät ovat valjuja

Elinkeinoelämän keskusliiton tammikuisen suhdannebarometrin mukaan yritysten suhdannenäkymät ovat hieman parantuneet viime syksystä. Riittämätön kysyntä on kuitenkin noussut tärkeimmäksi yritysten tuotantoa rajoittavaksi tekijäksi samalla, kun pula osaavasta työvoimasta, kapasiteetista ja raaka-aineista on nopeasti hellittänyt.  Suomen Pankin ennusteiden mukaan talouskasvu vahvistuu hieman vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, mutta kehittyy jälleen heikosti toisella neljänneksellä.

Kehitys on Euroopan keskuspankin (EKP) tavoitteiden mukaista

Ikävistä lieveilmiöistä huolimatta kehitys on EKP:n tavoittelemaa:

  • Lainojen takaisin maksaminen (säästäväisyys) pienentää inflaatiota aiheuttavaa rahan määrää. Jokainen takaisin maksettu laina pienentää samalla summalla rahan määrää.
  • Heikkenevä työllisyysaste (=parempi työvoiman saatavuus) vähentää yritysten tarvetta kilpailla palkoilla työvoimasta ja palkkainflaatio hidastuu.

 

 

Kuvan lähde: wikimedia

Related Posts

Talous Yhteiskunta

EU:n ja keskeisten EU-úlkopuolisten tyynenmeren demokratioiden (CPTTP-maat) välille on tulollaan tulliliitto

Eurooppa on hiljattain tehnyt tai tekemässä vapaakauppasopimukset Mercosur:n (etelä-Amrerikka), Intian ja Australian kanssa ja nyt on neuvottelun alla tärkein, CPTTP, johon kuuluvat muun muassa Australia,

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen