Uusien asuntojen keskikoko pienentynyt 30%

1

Asuntokauppa käy pääkaupunkiseudulla täysillä ja kovaa nousua näkyy muissa kasvukeskuksissa.

Asuntotuotannossa on tapahtunut merkittävä rakenteellinen muutos. Uusien asuntojen keskikoko on muutamassa vuodessa pudonnut 100m2 tasolta 65m2 kokoluokkaan selviää Hypo:n tuoreesta asuntamarkkinakatsauksesta.

Asuntomarkkinoiden alueellinen erkaantuminen on edennyt siihen, että Suomi voidaan jakaa markkinoiden kehityksen ja vetovoiman osalta kolmeen osaan: pääkaupunkiseudulla kauppa käy normaalilla tasolla ja hinnat ovat nousukiidossa, muissa kasvukeskuksissa nähdään kauppamäärien suurin kasvu ja hinnoissa nousun ensiaskeleet, muualla Suomessa puolestaan kauppa elpyy, vaikka hinnat ovat yhä luisussa.

Hypon analyysin mukaan asuntomarkkinoiden käänteen taustalla on kolme päätekijää eli patoutunut muuttopaine, kohonnut luottamus talouteen sekä vuokrien kestämätön nousu. Merkittävä ohjaava teema on kaupungistumisen käynnistämä ennätyksellinen asuntotuotanto. Asuntoja rakennetaan nyt tarpeeseen enemmän, pienempiä ja paremmille paikoille kuin vuosikymmeniin.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Persianlahden kolme skenaariota: Pitkittyvä asemasota

Persianlahden sodan kolmesta ilmeisestä skenaariosta olemme toistaiseksi siirtyneet vähemmän dramaattiseen joskin silti vaikutuksiltaan tuskalliseen asemasotaan. Varsinaiset sotatoimet lakkasivat, toisaalta sotkuinen kompromissi pysyy yhä kaukana.
Seisovassa asemasodassa

Sijoittaminen

Automaattikaupankäynti S&P 500-osakkeilla

Päätin kokeilla miten automaattikaupankäynti sujuisi tekoälyn avulla. Avasin tilin amerikkalaiselle Alpaca-välittäjälle, joka on keskittynyt juuri tällaiseen kaupankäyntiin.

Sijoitin tilille kuukausi sitten 100 000 taalaa leikkirahaa. Tämän voi

Sijoittaminen

Osakkeiden valinnan puntaroinnista, tapaus Rolls Royce

Osakepoiminta on monella tavalla haastavaa. Puntaroimista vaativat lukuisat tekijät, yhtenä niistä yhtiön suhteellinen asema verrokkiensa joukossa.
Pulma tiivistyy vaikkapa lentokonemoottorimarkkinassa, yhdessä maailman keskittyneimmistä teollisuudenaloista. Käytännössä kolme