Työntekijöille esitetään lisää itsemääräämisoikeutta

Valtioneuvoston teettämä tutkimus ”Työaika, tietotyö ja tulevaisuus: esimerkkinä ohjelmistoala” esittää seuraavia työntekijän oikeuksia lisääviä muutoksia työaikalakiin:

  1. Työaikapankki ja keskimääräinen työaika ja liukuvat työajat ja/tai etätyö tulisi olla niiden työntekijöiden oikeus, jotka sopivat asiasta yhdessä työnantajansa kanssa
  2. Sunnuntaityöt. Työntekijällä pitäisi olla oikeus jaksottaa työtään myös sunnuntaille, jos hän sopii asiasta työntantajansa kanssa ja hänellä pitäisi olla oikeus sopia työnantajansa kanssa muusta kuin 100% sunnuntailisästä
  3. Joustavat ylityöt. Työntekijällä pitäisi olla oikeus sopia työntantajansa kanssa, että keskimääräisen työajan ylittävät tunnit merkitään ylityöksi (tämä sopimus korvaisi nykyiset kankeat säädökset)

Työ- ja elinkeinoministeriön uunituore raportti ”Työaika, tietotyö ja tulevaisuus: esimerkkinä ohjelmistoala” pohjustaa erittäin rakentavalla tavalla Suomessa käynnistyvää työaikalain kokonaisuudistusta. ”Jukka Ahtela on onnistunut selvitystyössään erinomaisesti. Raportin suositukset vievät digitalisoituvaa Suomea oikeaan suuntaan”, arvioi Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

”Sääntelyn annettava tilaa järjelle ja luottamukselle”

Työ- ja elinkeinoministeriön tilaama raportti listaa runsaasti parannusehdotuksia, joilla turha sääntely antaa tilaa työpaikoilla tapahtuvalle järkevälle paikalliselle sopimiselle.

 ”Selvitysmies Ahtela pohjaa työnsä ajatukseen keskinäisestä luottamuksesta kumpuaville järkeville muutoksille. Sellaiset ovat olleet tyypillisiä juuri ohjelmistoalan usein edistyksellisistä työoloistaan palkituille yrityksille. On upeaa, että esimerkiksi mahdollisuudet työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen paranevat.”  

Toimitusjohtaja Roiha pitääkin hyvin tärkeänä sitä, että ohjelmistoalan 60 000 työntekijää ovat päässeet keskeiseen asemaan suunnannäyttäjinä koko maalle. ”Raportin merkitys ei suinkaan rajoitu ohjelmistoalaan, vaan linjaa koko työaikalain uudistusta Suomessa.”

Työaikalain muutostyölle luotu hieno pohja, nyt liikkeelle!

”Haluamme sydämellisesti kiittää työ- ja elinkeinoministeriötä erinomaisesta yhteistyöstä ja muuttuvan työelämän erityistarpeiden ymmärryksestä”, kiittää toimitusjohtaja Roiha.

”Tältä pohjalta on mitä parasta lähteä yhteistyössä rakentamaan uutta joustavampaa työaikalainsäädäntöä, joka palvelee niin ohjelmistoalaa kuin koko Suomeakin paljon nykyistä paremmin”.

Roihan mukaan raportin lähtökohtana on ollut oivaltava käsitys työn muutoksesta digitalisoituvassa ja globalisoituvassa maailmassa. ”Tässä on tajuttu, mistä on kyse: Työ on asia, joka tehdään, ei paikka minne mennään.”

”Kun työ- ja elinkeinoministeriössä on nyt todella hyvin kohdillaan ymmärrys digiajan työstä, on mainio hetki lähteä liikkeelle koko työaikalain uudistamisen kanssa”, tiivistää Roiha.

 

Lisää tietoa:  Valtioneuvosto

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Persianlahdella rauha harvinaisen kaukana

Markkinat saivat maanantaina taas muistutuksen Persianlahden kriisin todellisesta tilasta propagandasta siivottuna. Brent-futuurit pomppasivat päälle viisi prosenttia, kun Israel ja Iran vaihtoivat ohjusiskuja huolimatta Donald Trumpin vakuutteluista neuvottelujen

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Kun ankat vaakkuvat, niitä pitää syöttää

(When ducks quack, feed them – vanha pörssisanonta)

Piilaakson moguulit näkevät tilaisuutensa koittaneen ja lyövät pöytään valtavat IPO:t. Antropic, Space-X ja OpenAI aikoivat rahastaa sijoittajilta yhteensä