Vuoden 2016 alusta lähtien pääomatulojen verotuksesta tuli oikeudenmukaisempi, kun luovutustappio muuttui vähennyskelpoiseksi kaikista pääomatuloista eikä siis enää pelkästään luovutusvoitoista (kts. kahden vuoden takainen juttuni Kehitysaskeleita 9 – Luovutustappiot vähennyskelpoisiksi kaikista pääomatuloista). Tappioiden käyttökelpoisuus siis hyvin perustelluista syistä laajeni, mutta ainakin kahden melko tuoreen sijoitusmuodon osalta verolainsäädäntö laahaa vielä jäljessä sen suhteen, mikä hyväksytään tappioksi. Näitä sijoitusmuotoja ovat vertaislainat sekä viimeisen vuoden aikana suurta huomiota saaneet kryptovaluutat.

Esimerkeistäni ensimmäistä (ja ehkä tylsempää) eli vertaislainoja ovat muutaman viime vuoden ajan tarjonneet ainakin sellaiset yritykset kuin Fixura, Fellow Finance ja Vauraus Suomi. Yksityinen sijoittaja voi siis palvelun tarjoajan välityksellä antaa rahaa lainaksi toisille yksityishenkilöille (tai ainakin Vauraus Suomen tapauksessa pienyrityksille). Erikoista vain on se, että vaikka tuotot ovat verotettavia, luottotappiot eivät ole niistä vähennyskelpoisia. Näkisin, että tässä on kyse vain siitä, että verolainsäädäntö ei ole vielä verrattain tuoreen ja toistaiseksi kuitenkin vielä suhteellisen pienen ilmiön suhteen ajan tasalla. Uskoisin, että tämä tulee joskus muuttumaan, vaikka siihen voi helposti vierähtää hyvinkin monta vuotta.

Vertaislainoja erikoisempana ilmiönä voi pitää viime vuosina ja erityisesti vuoden 2017 aikana yleiseen tietoisuuteen ja uutisointiin tiensä löytäneitä kryptovaluuttoja. Niin, Bitcoinhan on tosiaan ylivoimaisesta tunnettuudestaan ja suhteellisesta markkina-arvostaan huolimatta vain kryptovaluutoista se ensimmäinen (ja ainakin toistaiseksi markkina-arvoltaan suurin), vaikka tyypillisessä vuoden 2017:kin aihetta käsittelevässä uutisessa ei tyypillisesti ole juuri muista kryptovaluutoista mainittukaan.

Vertaislainat lienevät verottajalle huomattavasti helpompi pala kuin kryptovaluutat. Vertaislainojen verotus onnistunee käytännössä hyvin automaattisesti ja verottajan kannalta ongelmitta ainakin Suomessa toimivien lainavälittäjien kanssa, mistä johtuen vertaislainojen luottotappioiden vähennyskelpoisuus on lähinnä vain lainsäätäjien motivaatiosta kiinni ja vaikuttaa suoraan siihen, miten houkuttelevia vertaislainat ovat sijoituskohteena, mikä taas vaikuttaa myös siihen, millä korkotasolla lainanottajat voivat saada lainaa.

Kryptovaluutoissa tilanne lienee ainakin toistaiseksi jossain määrin erilainen. Pääsyy tähän on, että kaupanteko kryptovaluutoilla tapahtuu monesti varsin hajautetusti eri puolilla maailmaa toimivissa ja suurelta osin sääntelemättömissä pörsseissä, ja on vaikea nähdä, miten verottaja pysyisi näissä liikkeissä perässä. Verottajan mukaan suurin osa virtuaalivaluutoista saaduista tuotoista onkin jäänyt ilmoittamatta viime vuosina, ja poliisi tutkii monia epäiltyjä veropetoksia. Käytännössä näkisinkin useampia syitä päivittää verolainsäädäntöä siten, että kryptovaluutoilla tehdyt tappiot muuttuisivat vähennyskelpoisiksi:

1. Se tekisi verolainsäädännöstä johdonmukaisemman ja reilumman, sillä ei ole millään tapaa perusteltua, että 1000 euron tappio ja 1000 euron voitto tarkoittavat yhteensä 300 euron veroa.
2. Vaikka kohta 1 tuntuisi tällä hetkellä jonkun mielestä helpolla massiivisia voittoja keränneiden tarpeettomalta paapomiselta, epäreiluuden kokemuksen poistaminen saisi varmasti monet nyt tulojaan pimittävät kertomaan verottajalle rehellisesti saamistaan voitoista, mikä olisi myös muun yhteiskunnan etu.
3. Verokohtelun saattaminen lähemmäksi osakkeiden ja muiden arvopaperien verokohtelua tekisi virtuaalivaluutoista ns. salonkikelpoisempia ja vähentäisi niihin liittyvää mystiikkaa, mikä kasvattaisi edelleen yleistä tietoutta niiden toiminnasta ja niihin liittyvien riskien luonteesta.

Pidän siis aika lailla itsestäänselvänä, että niin vertaislainojen luottotappioiden kohdalla kuin myös kryptovaluutoissa syntyvissä tappioissa tappioiden tulisi olla vähennyskelpoisia: ne ovat kuitenkin osa samaa kokonaisuutta. Kryptovaluuttojen osalta on tosin syytä myös arvioida riski sille, että ihmiset vähentäisivät tekaistuja kryptovaluuttatappioita perinteisemmissä sijoituskohteissa syntyneistä voitoista. Mikäli tällaisten veropetosten riski vaikuttaisi liian suurelta tai mikäli tällaisten selvittely nähtäisiin liialliselta byrokraattiselta rasitteelta, olisihan olemassa myös kompromissivaihtoehto: osakkeiden, perinteisten arvopaperien, osinkotuottojen ja vuokratulojen kokonaisuus käsiteltäisiin omana erillisenä saarekkeenaan, ja virtuaalivaluutat omanaan. Näin virtuaalivaluutoilla syntyneet tappiot olisivat kyllä vähennettävissä, mutta vain muista virtuaalivaluuttakaupoista syntyneistä voitoista. Ratkaisu ei olisi aivan ideaali, mutta parempi kuin nykytilanne. Se voisi myös toimia pelkkänä välivaiheena, josta voisi myös siirtyä yleispätevään voittojen ja tappioiden summaamiseen, mikäli verotarkoitukseen tarvittava riittävä tiedonvaihto kryptovaluuttamarkkinapaikkojen kanssa saataisiin järjestettyä.

Yleisesti ottaen verovilpin pelko ei siis ole syy evätä kryptovaluuttakaupoilta tappioiden vähennyskelpoisuutta, vaan pikemminkin päinvastoin: reilu kohtelu kannustaa raportoimaan tulonsa rehellisesti. Vertaislainojen kohdalla asia on oikeastaan samansuuntainen: mikäli luottotappioista ei tehdä verovähennyskelpoisia, se luo painetta rakentaa erillisiä mahdollisesti raskaitakin ja verotuksen merkitystä lukuunottamatta hyödyttömiä rakenteita sen aikaansaamiseksi, että lainasijoituksia käsiteltäisiin kokonaisuuksina. Ero näiden kahden välillä on vain siinä, että kryptovaluuttatappioiden vähennyskelvottomuus voi motivoida laittomuuden eli veropetoksen tielle, kun taas vertaislainatappioiden vähennyskelvottomuus vain laillisten verojen välttelymekanismien rakentamiseen. Kummassakaan ei loppujen lopuksi ole mieltä, joten molempiin olisi hyvä saada muutos.