Suhdannekierto lähestyy huipentumaa

Suhdannekierron huipentuman oikea ajoittaminen on sijoittajan kannalta tärkeää. USA:n suhdanteet ovat monasti ennakoineet kehitystä. 

USA:n yritysten luottamus (punainen käyrä) on nyt lähestymässä korkeasuhdanteen parasta hetkeä.

Korkotaso (sininen käyrä) on sekin jo noussut parin prosentin tuntumaan. Kohonnut korkotaso ei ole vielä vaikuttanut yritysten tuloksiin jotka paranevat kvartaali toisensa jälkeen. Olemme siis noususuhdanteen parhaassa vaiheessa ja kaikki tuntuu hyvältä.

 Korkotason perusteella käänteeseen on vielä matkaa puoli vuotta tai jopa vuosi. Ajoituksesta ei kuitenkaan voi sanoa mitään aivan varmaa. Yllättävät poliittiset kääneet voivat vaikuttaa tilanteen kehittymiseen ja yllätyksien ajoitusta on tunnetusti vaikea ennustaa.

Tuleeko seuraavasta laskukaudesta jyrkkä? Viimeisen kymmenen vuoden kehitys ennustaa tässä suhteessa tulevaa. Makrotalouden suhdannekierto on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana aika lailla normaalilla tasolla (punainen käyrä yllä) eikä ole oletettavissa että makrotalouden käänne olisi erityisen jyrkkä. Mutta mitä pidempään nyt jatkossa mennään ylös niin sitä kovemmin ja kipeämmin aikanaan tullaan ala. Mitä paremmat juhlat sen ankeampaan arkeen joudutaan heräämään.

Tietojen lähteet: FRED, Trading economics

 

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo