Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Sijoittaminen

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat yhä epäilevämpiä: ”Näyttäkää minulle rahat”. Hyperscaler- yhtiöt ovat investoineet n. triljoonan datakeskuksiin. Entä sitten? Yhtiöillä on vahva kassavirta ja vaikka velkaa on otettu enemmän ja enemmän yhtiöilllä on edelleen enemmän käteistä kuin verlkaa. Mutta kaikki satsaukset eivät näy taseessa. Metan innoittamana on siirrytty yhä enemmän suorista sijoituksista erilaisiin leasaus-sopimuksiin ja ostosopimuksiin.

Goldman Sachs on tutkinut asiaa ja löytänyt yhteensä n. 1.5 triljoonan edestä eirlaisia liisaus-sopimuksia ja muita järjestelyjä, joista n. triljoona ei näy (vielä) taseissa. Tämä siksi että GAAPin mukaan liisari näkyy taseessa vasta kun se on otettu käyttöön, vaikka sopimus onkin laillisesti sitova. Näiden sopimusten lisäksi on tehty myös lähes triljoonan edestä erilaisi hankintasopimuksia muun myassa sähkön ostospimuksia, chippejä ja muuta. Rahaa siis on sidottu huomattavasti enemmän kuin äkkiä katsomalla voisi luulla.

Ei ole epäillystäkään että AI on yhteiskuntaa mullistava teknologia, mutta kuka sillä tekee rahaa? Historia on täynnä esimerkeistä mullistavista keksinnöistä, jotka eivät tuoneet ainakaan esnimmäisille sijoittajille merkittäviä tuottoja (rautatiet, sähkö). Vaarana on että AI-mallit vähitellen muuttuvat ylaishyödikkeiksi – ”Tarpeeksi hyviä” malleja on runsaasti ja suorituskykykilpailusta siirrytään hintakilpailuun. Tästä on jo merkkejä. Testien mukaan jotkut Kiinalaiset mallit ovat jo kutakuinkin samalla tasolla kuin Anthropicin Open-AI:n parhaat mallit – murto-osahinnalla.  Trendinä on myös yrityksissä siirtää osa AI-tehtävistä omilla koneilla suoritettaviksi avoimilla mallella, ja käyttää kalliita huippumalleja vain vaativimpiin tehtäviin.

Samaan aikaan yhtyöiden tulokset aggregaattina ovat kehittyneet erittäin myönteisesti sekä USA:ssa että Euroopassa. Rahaa onkin virrannut sisään Eurooppaan sijoittaviin rahastoihin, varmaankin tarkoituksena hyödintää Euroopan vähäisempää AI – panostusta diversifiointiin.

Edellisessä artikkelissä kysyin koska jenin heikkous saa keskuspankit reagoimaan. Nyt reaktio, tuli, mutta varsin poikkeuksellinen sellainen. Operaation osallistui yllättäen jenkit muumälla euroja ja ostamalla jenejä. Näin kertomatta ECB:lle mitään etukäteen. Kuten usein ennekin, tällaisella operaatiolla ilman Japanin koronnosta ei saavuteta pysyvää tulosta. Japanissa koronnosto on vastenmielinen, ja jenkeissä pelätään japanilasiten myyvän jenkki-valtionvelkakirjoja. Jotkut pitävät jo USA:ta kehittyvänä markkinana, niin talousmahti kuin onkin. Syynä Arvaamaton ja epäjohdonmukainen päätöksenteko ja korkea velkaantuminen suuren alijäämän kera, josta seuraa Kreikkaa korkeammat lainakorot.

Elämme edelleen mielenkiitoisia aikoja. Mielestäni kannattaa nyt rajoittaa sijoituksia AI-yhtiöihin ja siirtyä perinteisempään valmistavaan teollisuuteen. Hieman tavanomaista enemmän käteistä ei olisi pahitteeksi.

Arvonmuutokset: Vuoden alusta +25.2%, alusta (27-05-2010) +384.9%

 

Lisää tietoja salkkusivulla

Vastaa

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8