Krimin kriisissä tuntuu tulleen suvantovaihe tai kenties jopa paluu arkeen. Se on tunnelma markkinoillakin, jotka ovat puhaltaneet helpotuksesta. Eikä tilanne kenties hetkeen eskaloidukaan, tosin Itä-Ukrainan kehitystä on mahdoton arvioida, tunteet käyvät siellä korkealla ja Venäjä varmasti hämmentää soppaa minkä ehtii. Joka tapauksessa on turha luulla, että kriisin seurauksien murehtimisen voi unohtaa. Tämä koskee oleellisesti myös sijoittajia, ja varsinkin niitä yhtiöitä, joilla on suuret Venäjä-kytkennät.

Olen usein käsitellyt näitä maailmapolitiikan myllerryksiä ja yleensä todennut niiden taloudellisen vaikutuksen olevan vähäisen. Näin on käynytkin. Mutta tällä kertaa tilanne on toinen, valitettavasti.

Yhdysvallat ja EU kaavailevat Venäjää kohtaan tiukempia pakotteita, etenkin jos se kiristää tilannetta Ukrainassa. Lisäpakotteita on joka tapauksessa tiedossa,koska Venäjä ei selvästi aio perääntyä milliäkään, kuten on ollut selvää jo kotvan. Etenkin Barack Obama ajaa tiukkaa linjaa. Yhdysvaltojen taloudelliset kytkökset Venäjään ovat kuitenkin paljon pienemmät kuin Euroopan, joten Obaman on patistettava perinteisiä liittolaisiaan rinnalleen, muuten pakoteuhkan uskottavuus jää vajavaiseksi.

Euroopassa pakotteet eivät tietysti ihastuta, koska ne roiskivat raskaasti omillekin kintuille. Norvestia ounastelikin omassa blogissaan, että reaalipolitiikka voittaa eli pakotteet Venäjää vastaan jäävät vähäisiksi taloudellisten etujen vuoksi. Painetta siihen tuleekin varmasti niin talouselämän kuin työntekijäjärjestöjen suunnasta. Mutta kyllä sitä painetta riittää toiseenkin suuntaan. Ja ihan syystäkin, eivät ulkovallat voi rajojen muuttelua hyväksyä ikään kuin poliittisena tapaturmana.

Siihen painostaa etenkin Barack Obama, joka puhuu jo avoimesti Venäjän energiasektorin rokottamisesta. Euroopassa kynnys tähän on korkeampi kuin Iranin kanssa, koska moni maan energiapaletista Venäjän kaasun osuus on suuri. Yhdysvallat kuitenkin avittaa avaamalla liuske-energian vientiä. Se ei ole sille mieluisa vaihtoehto, mutta kaikki maat joutuvat nyt maksamaan kriisistä tavalla tai toisella, sitä ei voi kiertää.

Ei se onnistu Suomeltakaan, vaikka haluja siihen löytynee. Obama on tehnyt selväksi, että hänelle Krim on suuri periaatteellinen kysymys, koska se rikkoo räikeästi sopimuksiin nojaavaa kansainvälistä järjestelmää. Kyse on myös Yhdysvaltojen uskottavuudesta liittolaistensa silmissä. Sotilaallisten jännitteiden keskellä eurooppalaiset Nato-maatkin varmasti kuuntelevat suurta liittolaistaan herkemmin kuin taloudellisten intressien vuoksi haluaisivat. Tätä mieltä ovat tietysti jo EU:n itäiset jäsenet, mutta samaan tulokseen varmasti päätyvät muutkin Nato-maat. Suomelle on tiedossa tukalat paikat, jos yritämme ajaa hyvin varovaista pakotelinjaa EU:ssa, tai vaatia poikkeuslupia. Useimmilla isoillakin mailla on vahvat Venäjä-kytkökset, joten purnaajat tuskin saavat erityiskohtelua.

Ja ennen kaikkea, älkää aliarvioiko Obaman päättäväisyyttä. Hän ei aio jäädä historiaan maailman vaikutusvaltaisimpana johtajana, joka antoi neuvostonostalgiaan sairastuneen KGB-miehen pilkata tavoitteitaan kansainvälisestä järjestelmästä. Venäjä teki tästä geopoliittisen kriisin, ja sellaisen se myös saa. Se otti tietoisen kovan riskin, joka realisoituu piakkoin. Pakotteiden valmistelu vaatii aikansa, mutta niitä on tulossa lisää.

Esimerkiksi Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Kim Gran on vähätellyt tilannetta. Hänen mukaansa heidän yhtiönsä on aina vain hyötynyt, kun muut ovat panikoineet Venäjällä, ja he vain kasvattaneet panostuksiaan. Näin on varmasti ollutkin, ja suomalaisten kannalta olisi tietysti mukavaa, jos Gran olisi oikeassa tälläkin kertaa. Mutta mielestäni hän vähättelee tilanteen vakavuutta. Nyt ei kyseessä ole suhdanneluonteinen ongelma, vaan poliittinen umpikuja, jolle on vaikea nähdä ratkaisua vähään aikaan.

Ei varsinkaan Obama jätä leikkiä nyt kesken, etenkin kun republikaanitkin ovat tiukan linjan takana, vieläpä enemmän. Yhdysvalloissa on nyt pitkästä aikaa tilaisuus puolueiden väliselle yhteisymmärrykselle, eivätkä he sitä varmasti jätä käyttämättä. Pehmoa ei halua esittää siellä nyt kukaan, kun entinen kylmän sodan vastustaja on sylkäissyt naamalle.

Miten rankasti pakotteet nakertavat vaikka Nokian Renkaita ja muita vastaavia suomalaisyrityksiä? Mahdoton tietää. Mutta jos pakotteet muuttuvat vaikkapa laajaksi venäläispankkien boikotiksi, on jälki taatusti rumaa. Pakotteiden tehosta on kova näyttö Iranissa. Se on hyvin samankaltainen talous kuin Venäjä: syvästi riippuvainen kansainvälisestä taloudesta, ja rakenteeltaan yksipuolinen. Venäjän talous on suurempi, mutta ei se eristämistä kestä oleellisesti paremmin. Käsittelen Iran-pakotteiden tehoa tuonnempana omassa jutussa.