Kirjan Länsimaiden perikato kirjoittaja Oswald Spengler on muutenkin pessimisti, mutta erityisen synkkä on hänen arvionsa siitä, että ihmiset eivät opi menneisyydestä mitään, vaan jokainen sukupolvi toistaa edellisen virheet.

Ei 1990-luvun alusta niin kauaa aikaa ole kulunut, etteikö jollain oikein pitkäikäisellä ihmisellä siitä vielä joitain hämäriä muistikuvia olisi.

Ilmeisesti on kuitenkin katsottu paremmaksi, että keltanokkatoimittajat kokevat kaiken tähän nykyiseen suhdannekäänteeseen liittyvän uutena ja outona. Tuleehan siitä kieltämättä freesi näkökulma.

Vuoden 2009 alusta TalSa on yhä kiihtyvällä vauhdilla vedättänyt asuntojen hintoja alaspäin. En tiedä, miten hyvin tällainen vedättäminen tiedotusvälineelle sopii, mutta ainakin tosiasioitten hahmottamisessa on paljon toivomisen varaa.  

Lopun linkissä nuori toimittaja ihmettelee, miksi asuntojen hintapyynnöt eivät ole laskeneet siinä tahdissa kuin Sanomatalosta on käskytetty. Selitys löytyy seuraavista asioista: niin institutionaalinen kuin yksityinenkin sijoittaja on valmis myymään pörssiosakkeita laskeviin hintoihin, jos tuotto ja kurssiodotukset ovat huonoja.

Kukaan ei sen sijaan pane omaa asuntoaan vapaaehtoisesti alennusmyyntiin. Yhtä vähän pankeilla on haluja kerätä vakuuksina olevia kiinteistöjä haltuunsa muuten kuin viimeisenä keinona. Edelleenkään sijoitusasuntojen omistajilla ei myyntiaikeita ole vuokrien päinvastoin noustessa.

Vaikka vuosien negatiivinen talouskehitys johtaisikin voimakkaaseen hintojen laskuun asuntomarkkinoilla, prosessi edellyttää todellakin vuosia. Niin se edellytti Suomessa 1990-luvun alussa ja niin se on edellyttänyt USA:ssakin, jossa asuntojen hintakuplasta on puhuttu ainakin viimeiset viisi vuotta.

Tässä ovat realiteetit, vaikka talousmedia tarvitsisikin joka viikko uuden jymyuutisen asuntomarkkinoilta. Lisäksi uutisen ideoijina mahdollisesti olleille kiinteistönvälittäjille varmasti kelpaisi kaupan piristyminen hintojenlaskun myötä.

Linkki

Kirjan Länsimaiden perikato kirjoittaja Oswald Spengler on muutenkin pessimisti, mutta erityisen synkkä on hänen arvionsa siitä, että ihmiset eivät opi menneisyydestä mitään, vaan jokainen sukupolvi toistaa edellisen virheet.

Ei 1990-luvun alusta niin kauaa aikaa ole kulunut, etteikö jollain oikein pitkäikäisellä ihmisellä siitä vielä joitain hämäriä muistikuvia olisi.

Ilmeisesti on kuitenkin katsottu paremmaksi, että keltanokkatoimittajat kokevat kaiken tähän nykyiseen suhdannekäänteeseen liittyvän uutena ja outona. Tuleehan siitä kieltämättä freesi näkökulma.

Vuoden 2009 alusta TalSa on yhä kiihtyvällä vauhdilla vedättänyt asuntojen hintoja alaspäin. En tiedä, miten hyvin tällainen vedättäminen tiedotusvälineelle sopii, mutta ainakin tosiasioitten hahmottamisessa on paljon toivomisen varaa.  

Lopun linkissä nuori toimittaja ihmettelee, miksi asuntojen hintapyynnöt eivät ole laskeneet siinä tahdissa kuin Sanomatalosta on käskytetty. Selitys löytyy seuraavista asioista: niin institutionaalinen kuin yksityinenkin sijoittaja on valmis myymään pörssiosakkeita laskeviin hintoihin, jos tuotto ja kurssiodotukset ovat huonoja.

Kukaan ei sen sijaan pane omaa asuntoaan vapaaehtoisesti alennusmyyntiin. Yhtä vähän pankeilla on haluja kerätä vakuuksina olevia kiinteistöjä haltuunsa muuten kuin viimeisenä keinona. Edelleenkään sijoitusasuntojen omistajilla ei myyntiaikeita ole vuokrien päinvastoin noustessa.

Vaikka vuosien negatiivinen talouskehitys johtaisikin voimakkaaseen hintojen laskuun asuntomarkkinoilla, prosessi edellyttää todellakin vuosia. Niin se edellytti Suomessa 1990-luvun alussa ja niin se on edellyttänyt USA:ssakin, jossa asuntojen hintakuplasta on puhuttu ainakin viimeiset viisi vuotta.

Tässä ovat realiteetit, vaikka talousmedia tarvitsisikin joka viikko uuden jymyuutisen asuntomarkkinoilta. Lisäksi uutisen ideoijina mahdollisesti olleille kiinteistönvälittäjille varmasti kelpaisi kaupan piristyminen hintojenlaskun myötä.

Linkki