Sijoittamisen teoriaa ja käytäntöä, osa II

Linkissä minua nuoremmat ja älykkäämmät miehet vaihtavat mielipiteitä otsikon aiheesta. Kannattaa lukea ne ja unohtaa tämä.

http://sijoittajaksi.blogit.kauppalehti.fi/2008/12/03/porssi-ennustaa-suomeen-pitkaa-lamaa/

________________________________________________________________________

Jaa, yksi lukija kuitenkin jäi. Ensin vanhin kysymys. Miksi täydellinen sijoitusformula kannattaisi julkaista? Jos kaikki sitä noudattaisivat ja sijoittaisivat samoin, kohonneet kurssit laskisivat tuottoja.

Edelleenkään en usko minkään kaavaan voivan selittää kaikkia niitä maailmantapahtumia, joita pörssikurssit viime kädessä heijastelevat.

Sormiharjoitteluna pitäisi aivan aluksi puhtaasti sijoittamiseen liittyvistä asioista saada samaan kaavaan mahtumaan osakekohtaiset luvut, suhdannetilanne ja omistajarakenne. Sen päälle tulisi sitten se loppumaailma.

Lisäksi ihmettelen USA:n markkinoita vuosikymmeniä sitten kuvaavien kirjojen relevanssia. USA vuosikymmeniä sitten ei ole nykyinen USA eikä varsinkaan nykyinen Suomi. Esim. nykyään Suomen ulkomaankaupan osuus bkt:sta on nelinkertainen USA:han verrattuna.

Jälleen kerran turvaudun aina yhtä epäilyttävään allegoriaan sijoittamisen ja sotahistorian välillä.

Länsimaissa ei yleensä uskota mihinkään sotatieteeseen. Voidaan luetella menestyksekkään sodanjohdon tekijöitä eli sitä, miten toisaalta pitää suojata sivustat ja toisaalta taas keskittää voimat. Miten nämä vastakkaiset pyrkimykset käytännössä toteutetaan, on kuitenkin taitoa eikä tiedettä. Taito perustuu kokemukseen ja persoonallisiin (esim. luonteen) ominaisuuksiin.

Menestynyt sijoittaminen tarkoittaa oikeitten osakkeitten ostamista oikeaan aikaan, mutta siitä eteenpäin puhutaankin taidosta, ei tieteestä.

Taitoa on myydä osakkeet EPS:ien ollessa korkeimmillaan ja kaikkien intoillessa osakkeitten ostamisesta, sillä perässä tulee suhdannekäänne.

Taitoa on laskussa pitää hermonsa kurissa, odottaa oikeata ostohetkeä ja ostaa silloin, kun kaikki neuvovat myymään sen takia, että erinäiset tiekoneohjelmat tuottavat myyntisignaalin. Silloin osakkeet ovat kuitenkin halvimmillaan!

3 thoughts on “Sijoittamisen teoriaa ja käytäntöä, osa II

    1. Puhkaisut

      Pikkuisen häiritsee yhtäältä jatkuva analyysin vatvominen jossa voivotellaan ettei löydy tukitasoa tai puhkaise jotain tasoa. Toisaalta se, että ihmetellään ettei niin käy. Eikö tämä kuorolaulu johda siihen, että lauma ei uskalla ennen jonkun edelläkävijän riskinotttoa. Ehkä se suola onkin siinä ja siinä, että pussin pohjalla on riittävästi riisiä…

      sagittarius 😉

      1. JV

        Ainakin kielellisellä tasolla ilmaisu "tukitaso" on huono. Toki sillä on todellinen reaalinen merkitys, mitä itse kukin on osakkeistaan maksanut, mutta "tukitaso" on kuitenkin pelkkä ajatusrakennelma. Jos lentokone pamahtaisi taas päin pilvenpiirtäjää NY:ssä, sellaista "tukitasoa" ei olisikaan, etteikö "tukitaso" sortuisi hetkessä. 

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Paska osuu osakemarkkinoilla tuulettimeen joko syksyllä tai keväällä

Tarkoitan otsikossa sitä, että Yhdysvaltojen S&P500 indeksin nopeat pörssilaskut tapahtuvat yleensä joko syksyllä tai keväällä. Laskut voivat jatkua, mutta noina aikoina ne yleensä jyrkkenevät nopeasti.

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä