Sijoittamisen teoriaa ja käytäntöä, osa I

Kysyntä ja tarjonta talousmediassa

KL:n blogeissa julkaistiin varsin minimaalisella huomiolla linkissä oleva merkintä. 

http://moneylab.blogit.kauppalehti.fi/2008/11/17/osakesijoittaja-ison-karhun-hampaissa/ 

Ko. kirjoituksessa on formuloitu niitä periaatteita, joita minäkin sijoittamisessa käytän. Aihetta olen toki itsekin käsitellyt esim. http://vanhanaikainen.blogit.kauppalehti.fi/2007/10/30/sijoittamisen-iso-kuvio/

Eniten huomiotani kiinnitti kommentissa oleva kirjoittajan kuvaus siitä, miten hän oli tarjonnut kirjoitustaan pariinkin kertaan TE:lle.

Kommentti antaa ikävän yleisen kuvan median toiminnasta. Suomessa tuntuu olevan esim. suunnilleen yksi mies, Esko Antola, joka EU:sta pystyy jotain sanomaan, vaikka pelkkiä EU-parlamentaarikkojakin on jo tusinan verran.

Medialle muodostuu pinttyneet tavat alta aikayksikön. Toimittajan ja kolumnistin lisäksi on vakioavustajia ja vakiolähteitä, jotka saavat kaikesta kommentoinnista vastata.

Rahaakin näissä ympyröissä tietenkin liikkuu. Ikävää on vain se, että kuluttaja eli lukija saa lukea vuodesta toiseen samat jorinat, vaikka maailma ympärillämme mullistuisi tai luhistuisi kuinka.

4 thoughts on “Sijoittamisen teoriaa ja käytäntöä, osa I

  1. Kirjoittaminen ja vaikuttaminen kuuluu kaikille

    Internet aikakaudella kirjoittaminen ja ajatuksensa julki saaminen kuuluu kaikille – onneksi on Piksu jonka kautta saa ajatuksensa maailmalle. Katsoin juuri "Alexa site rank" noteerauksen (http://www.alexa.com/site/download ) Piksun suosiosta. Olette näköjään saavuttaneet merkittävän aseman. Olette juuri ohittamassa puoluemedioiden (kokoomus.fi, SDP, Vasemmistoliitto, Keskusta) suosiota ja saavuttamassa traditionaalisia talousmedioita kuten Taloussanomien sivustoa. Onneksi olkoon. Onneksi on Piksun kaltaisia medioita joissa sana on vapaa.  

    1. Kiitän kommentista

      Nykyinen, laajennettu Piksu on vain 2-3 kk:n ikäinen ja saattaa olla laajentumassa uusille alueillekin. Piksua varten hommasin eräistä pankeista luvan referoida pankkien suljetuilla sivuilla olevaa asiakkaille tarkoitettua materiaalia normaalin referoinnin puitteissa. Varsinaisen tutkimustyöni ja sitkeän flunssan takia en tällaista referointia ole kerinnyt vielä ollenkaan tekemään, mutta tulossa on. 

      JV

    2. Merkittävästä asemasta

      "Olette juuri ohittamassa puoluemedioiden (kokoomus.fi, SDP, Vasemmistoliitto, Keskusta) suosiota ja saavuttamassa traditionaalisia talousmedioita kuten Taloussanomien sivustoa. Onneksi olkoon. Onneksi on Piksun kaltaisia medioita joissa sana on vapaa."

      Hieno kiitos vapaille kirjoittajille. Työtä jatketaan. Tuntuu hyvältä olla mukana. Tässä on myös valmiina henkset ainekset P-medialle. 

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8