”2009 on selviytymisen vuosi”,

arvioi Pohjola Pankki.

Pohjola Pankki näkee nykyisen taloustilanteen dualistisena. IMF:n mukaan USA:n finanssisektorin tappioista on realisoitunut kolmannes ja euroalueella vain 15 %. Euroalueella tilannetta parantaa vähäisempi kotitalouksien velkaantuneisuus. EKP on myös selvinnyt pelkällä liikepankkien toimintakyvyn tukemisella, kun FED on joutunut jopa ohittamaan perinteisen pankkijärjestelmän.

Toisaalta positiivisena asiana pidetään sitä, että yleistä kysynnän romahdusta ei tapahtunut, vaan kriisi on toistaiseksi huipentunut pankkien luottamuspulaan joka sekin on lieventynyt keväästä.

Talouden suurimpana uhkana Pohjola Pankki pitää sitä, että jos talouden velkavetoinen kasvu palautuu nopeasti, riskinä on rakenteellisten ongelmien siirtyminen tulevaisuuteen. Kyseessä olisi siis sama asia, mikä tapahtui viimeksi 2002.

USA:n stressitestit tehtiin luottotappiosuhteella 9,1 %, mikä on kovempi luku kuin 1930-luvulla. Laskelmien mukaan pankit kestävät suuriakin luottotappioita. Ongelmana on se, että stressitestissä työttömyydeksi oletettiin taso, joka on jo toteutunut ja tulee todennäköisesti jatkossa vain pahenemaan. Asialla on suuri merkitys, koska 70 % luottotappioista arvellaan syntyvän kotitalouksissa. Hyvä ei ole tosin kaikkien yritystenkään asema, Euroopan velkamarkkinoilla hinnoitellaan viiden vuoden maksamatta jättämisen todennäköisyydeksi high yield -lainoille 47 %.

Osakkeet pysyvät Pohjolalla alipainossa. Huomiota kiinnitetään mm. liikearvon suhteeseen omasta pääomasta, joka on suurin Tiedolla, Cargotecilla, Elisalla ja Sanomalla. Vaikka Sanomalla luku on huolestuttavan suuri (121 %), sillä toisaalta on vahvoja brändejä toisin kuin Elisalla, jolla vastaava luku on 89 %.

Yksittäisistä yrityksistä Pohjola kiinnittää huomiota UPM:n edulliseen PB-lukuun, vaikka PE-lukuna UPM kuuluukin IP:n ja Stora Enson kanssa heikoimpaan joukkoon (PE/2010 on yli 25), kun SCA Sv Cellulosalla PE-luku on 12. Metalliteollisuuden osalta Pohjola arvioi kurssinousun menneen liioittelun puolelle, koska aiemmin täysien tilauskirjojen ohentumisen arvioidaan tuntuvan vasta tästä vuodesta alkaen. Rakennusala saa pelkkiä vähennä / myy -suosituksia.

Pohjola mainitsee mielenkiintoisen detaljin. Mediayhtiö Ilkan tasetta painaa velka, jolloin yrityksen halu luopua Alma Median osakkeista voi kasvaa. Siten epävarmuus siitä, kellä on määräysvalta Almassa, jatkuisi edelleen.

One thought on “”2009 on selviytymisen vuosi”,

  1. Ilkan omistus Alma Mediassa kasvaa

    Kirjoitettuani merkinnän tuli ilmoitus siitä, että Ilkka päinvastoin kasvattaa omistustaan Alma Mediassa ja järjestänee osakeannin. Nykyisten tietojen valossa on mahdotonta arvioida, tuleeko Ilkasta todella ilmoituksensa mukaisesti Alma Median pitkäaikainen suuromistaja.

    T. Juha

Comments are closed.

Related Posts

Salkun rakenne Sijoittaminen

Uusi sivustoni

https://sepposinisaari.lovable.app/

Olen uusinut sivustoni ja sieltä löytyy useita sijoittajalle sopivia työkaluja ja materiaaleja.

Valitse painike ”Työkalut ja seuranta”
Osakeanalyysityökalu

sama mikä löytyy Piksusta osoitteesta https://piksu.net/sergio/
tietoa työkalun käytöstä

Kevyttä Yhteiskunta

Itsemääräämisoikeuden keskinäisestä kunnioittamisesta syntyy luottamus, yhteishenki ja yhteenkuuluvuus

Haluamme olla itsenäisiä ja kunnioitaa ystäviämme nimenomaan heidän riippumattomuutensa takia. Itsenäisinä he seisovat vankkumattomina läheistensä rinnalla.

Vahva yhteiskunta syntyy itsenäisyyden kunnioituksesta ja vaalimisesta: (lisää…)

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö. (lisää…)