Sanoilla hallitsemista

Ilmaisut “bullerot panikoivat” ja “ääliöralli” ovat talousmediasta ja keskustelupalstoilta tuttuja ilmaisuja.

Viestintä on sosiaalista toimintaa, jossa kerrotaan sekä itsestään että yritetään vaikuttaa toisiin. Talousviestinnässä tämä tulee korostetusti esille. Alussa mainittujen sanojen käyttämisellä pyritään luomaan itselle (tyhjästä) asiantuntija-asema muihin markkinatoimijoihin verrattuna.

Koko nykyisen suhdannekäänteen ajan erilaiset itsensä guruksi ylentäneet ovat esittäneet viikottain tämän tapaisia arvioita: nousee – laskee – nousee – laskee. Eikä tässä vielä kylliksi, vaan ääliörallin englanninkielinen muoto näyttää kelpaavan kansainvälisesti hyvinkin tunnetuille henkilöille.

Mielestäni talousmedian on korkea aika omaksua puukkojunkkari Antti Rannanjärven ensimmäinen maksiimi: Ei kukaan oo mikään.

Tältä pohjalta esitän pari uutta ilmaisua. Maaliskuussa bulleropankit syyllistyivät ääliöpaniikkiin.

6 thoughts on “Sanoilla hallitsemista

  1. Äänestäjät vasta ääliöitä ovat

    Piksun talousblogaajista oli kaksi ehdolla Euroopan parlamenttivaalissa, Sirpa Pietikäinen ja Nina Suomalainen. Ääliöt äänestäjät valitsivat näistä vai toisen parlamenttiedustajaksi.

    Mutta seuraavissa eduskuntavaaleissa annetaan takaisin.

     
     
     
     
  2. Läpimenoprosentti oli 50.

    Ehkä tästä täytyy vinkata parille kaverilleni

    T. Juha

  3. Markkinaslangia alakoululaisille 😉

    Onko Pentti/Einari huomannut kurottaneensa turhan korkealle? Jopa niin, että tavoitellut hypyllä uusia korkeuksia. Samalla Pentti/Bullero havahtuu kohta markkina-arvonsa laskuun. Voi tosin olla niinkin, että Suru Säästäjä huomaa jääneensä seinäruusuksi mikäli Neiti Nousu ilmaantuu parketille kvartaalimekossaan.

    1. Ai niin…

      Osuvaa ennustetta voi alkaa kutsumaan "uotilaks" jokainen voi kirjoittaa yhteen tai erikseen miten lystää.

      Ylläolevasta vierailustakin vastasi jousimies. 

    2. Onko neidin puhelinnumero plakkarissa

      "Neiti Nousu ilmaantuu parketille kvartaalimekossaan"

       

      T. Juha

      1. Saatille

        Mikäli Pentti/Einari säilyttää malttinsa eikä Neiti Nousu vinguta korttiaan liikaa saattavat hyvinkin päätyä yhteiseen osoitteeseen ja onni kukoistaa jokusen vuoden. Jossain vaiheessa se arki siihenkin suhteeseen iskee 😉

        jousimies

Comments are closed.

Related Posts