Väärät omistajat

Omistajalla on muitakin rooleja kuin miettiä toimitusjohtajan sitouttamista ja nostaa osinkoja.

Huhtamäki, Raision Tehtaat ja M-Real ovat kaikki yrityksiä, joilla on mennyt aivan liian huonosti aivan liian kauan.

Kirjassaan “Ui tai uppoa” Lasse Kurkilahti kertoo, että ollessaan Raision johdossa hänelle tuli yllätyksenä, ettei firman omistajat ymmärtäneet omistuksensa heikkoa tilaa.

Tavallisen monta vuotta asian ymmärtämiseen meni vielä Kurkilahden toimitusjohtajakauden jälkeenkin. Raisio lienee osuva esimerkki siitä, että ilman omistajien tukea hyvänkään johtavan on mahdotonta saada olennaista aikaiseksi.

Huhtamäen pääomistajina puolestaan on kulttuurirahasto ja muita säätiöitä, joissa valtaa käyttää sekalainen joukko professoreita, joilla ani harvoilla on käytännön kokemusta yritystoiminnasta. Pari kulttuurirahastossa vaikuttanutta historian proffaa oli tosin pankkiiriliike Keitele & Tommilan hallintoelimissä, mutta senkin kokemuksen hyödyllisyyttä sopii epäillä.

Huhtamäki ja Raisio ovat molemmat esimerkkejä useilla tuotantosektoreilla toimineista yrityksistä, joitten omistajilla ei ole ollut visiota siitä perimmäisestä strategisesta kysymyksestä, mikä on monialayritykselle parhaiten sopiva fokusoitu toimiala. Ja jos tällainen valaistuminen ko. yrityksissä nyt on tapahtunutkin, n. kymmenvuotinen erämaavaellus on ollut aivan liian pitkä.

Raisiolla ja Huhtamäellä saattaa kuitenkin olla vielä hyväkin tulevaisuus edessään, mutta M-Realilla se mitä ilmeisemmin on vain ja ainoastaan takanapäin. M-Realia ja Raision Tehtaita yhdistää se, että todelliset ja kuvitellut käsitykset MTK-laisten omistajien eduista ovat rasittaneet yrityksiä.

MTK-laisia intressejä ajavankin olisi kuitenkin hyvä muistaa, että konkurssiin menevä yritys ei pysty palvelemaan enää muitten kuin enintään juristien etuja.

Omistajalla on muitakin rooleja kuin miettiä toimitusjohtajan sitouttamista ja nostaa osinkoja.

Huhtamäki, Raision Tehtaat ja M-Real ovat kaikki yrityksiä, joilla on mennyt aivan liian huonosti aivan liian kauan.

Kirjassaan “Ui tai uppoa” Lasse Kurkilahti kertoo, että ollessaan Raision johdossa hänelle tuli yllätyksenä, ettei firman omistajat ymmärtäneet omistuksensa heikkoa tilaa.

Tavallisen monta vuotta asian ymmärtämiseen meni vielä Kurkilahden toimitusjohtajakauden jälkeenkin. Raisio lienee osuva esimerkki siitä, että ilman omistajien tukea hyvänkään johtavan on mahdotonta saada olennaista aikaiseksi.

Huhtamäen pääomistajina puolestaan on kulttuurirahasto ja muita säätiöitä, joissa valtaa käyttää sekalainen joukko professoreita, joilla ani harvoilla on käytännön kokemusta yritystoiminnasta. Pari kulttuurirahastossa vaikuttanutta historian proffaa oli tosin pankkiiriliike Keitele & Tommilan hallintoelimissä, mutta senkin kokemuksen hyödyllisyyttä sopii epäillä.

Huhtamäki ja Raisio ovat molemmat esimerkkejä useilla tuotantosektoreilla toimineista yrityksistä, joitten omistajilla ei ole ollut visiota siitä perimmäisestä strategisesta kysymyksestä, mikä on monialayritykselle parhaiten sopiva fokusoitu toimiala. Ja jos tällainen valaistuminen ko. yrityksissä nyt on tapahtunutkin, n. kymmenvuotinen erämaavaellus on ollut aivan liian pitkä.

Raisiolla ja Huhtamäellä saattaa kuitenkin olla vielä hyväkin tulevaisuus edessään, mutta M-Realilla se mitä ilmeisemmin on vain ja ainoastaan takanapäin. M-Realia ja Raision Tehtaita yhdistää se, että todelliset ja kuvitellut käsitykset MTK-laisten omistajien eduista ovat rasittaneet yrityksiä.

MTK-laisia intressejä ajavankin olisi kuitenkin hyvä muistaa, että konkurssiin menevä yritys ei pysty palvelemaan enää muitten kuin enintään juristien etuja.

Related Posts