Makrotalouskatsaus: Rauhallista Joulua osakeskijoittajille

Makrotalouskatsaus joulukuu / 2009     Kai Nyman         

Katsaukseen liittyvä syventävä keskustelu pidetään Toto invest ryhmän kokouksissa – muissa tilaisuuksissa erikseen pyydettäessä.

Source: http://www.ism.ws

Maailmantalous kasvaa ja yritysten liikevaihto ja tulokset paranevat kuluvalla kvartaalilla. Voimme siis rauhoittua viettämään hyvää ja turvallista Joulua. Ensi vuosi on toivottavasti monelle tätä vuotta parempi. 

Sentimentti-indikaattorit

Lama on päättynyt ja suhdannelaitokset (IFO, JP-Morgan (yllä), ISM, OECD) kertovat ostopääliköiden kasvavasta toiveikkuudesta.

USA:n kuluttajat ovat ainoita, jotka edelleen näkevät tulevaisuuden kehnona. Ei ihme, sillä dollarin arvo ja ostovoima hiipuvat koko ajan suhteessa muihin valuuttoihin.

Uusia työpaikkoja syntyy taas melkein samaa vauhtia kuin vanhoja karsitaan ja työllisyyskehitys on jo kääntymässä.

Inflaatio ja korko

Hinnat käyttäytyvät kaksijakoisesti. Kulutustavaroiden ja teollisuustuotteiden hinnat laskevat, mutta raaka-aineiden ja sijoiitusinstrumenttien hinnat sen sijaan nousevat.

Reaalitalous

Kriisistä on osittain toivuttu ja reaalitalous kasvaa. Elvytys on tehonnut ja nyt on jälkihoidon aika.

Suurimmat valtiontalouksien elvytysbudjetit on kuitenkin rakennettu vasta ensi vuodelle. Nyt on kuitenkin nähtävissä, että nämä elvytystoimet osuvat ja vaikuttavat väärään aikaan – noususuhdanteessa. Liian pitkään jatkuvat elvytystoimet ovat omiaan vain kasvattamaan valtioiden velkataakkaa ja aivan turhaan.

Missä sitten syy tähän myöhäsyntyiseen, vääräaikaiseen toimintaan: 

  • Valtiontalouden ohjauksessa on yli vuoden viive siitä, kun tarve havaitaan siihen, että valtiontalouden kulutus näkyy talouselämässä. Tarve elvyttäviin budjetteihin havaittiin alkuvuoden aikana ja nyt ne ovat mukana budjeteissa ja ensi vuoden puolen välin jälkeen elvytysvarat ovat talouselämän rattaissa. Juuri nopeammin ei olisi voitu toimia – mutta silti liian myöhään. 
  • IMF kehoitti vielä viime kesän kynnyksellä valtiovarainministereitä synkronoituihin toimiin talouden pelastamiseksi. Valtionvarainministerit ovat nyt toimineet ja hyväksyttäneet ekspansiiviset budjettinsa, mutta nyt näyttää että IMF:n kehoitus oli väärin ajoitettu.
  • Ylisuureen elvytykseen ja valtiontalouden expansioon on myös yksinkertainen systeeminen syy. Kehittyneiden valtioiden päättäjät vertaavat turhautuneina oman maansa talouden kehitystä Aasian maiden vastaavaan ja tekevät kaikkensa, jotta kehityksen junasta ei pudottaisi. Keinoina käytetään alhaista korkoa, teknologiateollisuuden tukemista, expansiivista budjetointia ja kaikkia muita valtion taholta käytettävissä olevia keinoja. Eräänä tuloksena tästä on valtion velkaantuminen, mutta tulokset voivat kuitenkin olla pettymys. Näillä valtion käytettävissä olevilla yksinkertaisilla keinoilla on rajansa eikä niiden loputtomalla lisäämisellä saavuteta lisähyötyä.   

Sijoitusmarkkinat

Vuoden loppupuolella ja ensi vuonna paranevat tulokset on jo pääosin diskontattu osakkeiden hintoihin ja ensimmäiset puhuvat jo tulevasta laskusta ja kehoittavat sijoittajia varautumaan pahimpaan. Tuomiopäivän profeetat ovat kuitenkin pauhanneet kaiken aikaa. Keväällä epäilevät Tuomaat puhuivat W-muotoisesta pohjasta ja nyt on tullut puheisiin toisenlainen pörssipudotus.

Pelkoa lietsovat ovat tietenkin aina ennen pitkää oikeassa – korjausliike tulee jossakin vaiheessa. Nyt kuitenkin yritysten tulokset ja liikevaihto kasvavat ja talous normalisoituu. Näissä oloissa on vaikea nähdä uutta äkillistä pudotusta ainakaan ennen ensi kevättä. Mitään syytä pudotukseen ei ole olemassa muuta kuin se, että pörssikurssit ovat jo kohtuullisella tasolla.

Siis rauhaisaa ja turvallista Joulua kaikille osakesijoittajille.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8