Riittääkö rohkeus vai loppuuko usko?

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki Kesä toi sijoittajille seurattavaa roppakaupalla. Kun Suomessa oli kylmin kesä kolmeenkymmeneen vuoteen, niin Italiassa päästiin nauttimaan kuumimmasta kesästä 136 vuoteen. Jostain syystä kesäsäät ja markkinat ovat tänä

Kaivopuiston keisarit

Kirjoitusvuorossa Juha Kasanen Uuden tutkimuksen mukaan Kaivopuistossa asuvilla on enemmän pörssivarallisuutta kuin vaikkapa Purnujärvellä asuvilla. Tutkimus on tehty Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tutkimustulos tuntuu niin itsestään selvältä, että ensimmäinen ajatus on, miksi

Prosenttiliike. NYT.

Kirjoitusvuorossa: Hannu Lehtilä Ei ole mikään enää niin kuin ennen. 1970–80-luvuilla eläneet maailmanparantajat perustivat ns. prosenttiliikkeen auttamaan kehitysmaiden köyhiä. Liike kannatti Suomen kehitysavun nostamista YK:n suositusten mukaisesti 0,7 %:iin bruttokansantuotteesta.

Putosi kuin eno veneestä

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Ei kai Suomelle ole nyt vaan käymässä kuten veneilevälle enolle. Ruotsi sulkee kannattamattomia ydinvoimaloita, koska ydinvoimalla tuotettu sähkö ei heidän laskelmiensa perusteella ole kilpailukykyistä. Saudi-Arabia satsaa huomattavasti

Sipilä ei karnevalisoi

Kirjoitusvuorossa: Hannu Lehtilä   Politiikkaa – ja miksei talouselämääkin – on viimeisten vuosien aikana vaivannut kavala tauti; kiinnostavuutta on yritetty lisätä hauskuudella, vaikka ongelmat eivät oikeasti naurata ketään. Stand up

Kylmää kyytiä

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen ”Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan”. Nämä sanat ovat perimätiedon mukaan ruotsalaisen valtiomiehen Axel Oxenstiernan pojalleen sanomat 1600-luvulla. Välillä tuntuu, että kovin moni asia

Markkinoiden maailmanpyörä

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki Markkinoilla mennään kuin sirkuksessa, kaikilla on mukavaa niin pitkään kuin esitys jatkuu. Seitsemän vuoden nousun jälkeen epäilys alkaa jo nousta pintaan ja rohkeimmat povaavat romahdusta. Arvailijoita riittää,

Tyly tuomio hallituksista

Kirjoitusvuorossa: Hannu Lehtilä Suomen huonoimmat hallitukset on nyt listattu. Raati on arvovaltainen, eikä sen asiantuntemusta voi kiistää. Vihreiden talousguru Osmo Soininvaara sen ensimmäisenä sanoi julki kirjassaan ”Jäähyväiset eduskunnalle”: tämän vaalikaudet

Eduskuntavaalit

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Oletteko huomanneet, että aikaa vaaleihin on enää noin kuukausi? Olen seurannut aika ihmeissäni eduskunnan ja hallituksen viimeaikaisia touhuja. Eräänlainen huipentuma oli se, kun hallitus äänesti viime viikolla

Ison kiven tarina

Kirjoitusvuorossa Juha Mikkola Tarina luovuudesta kertoo, kuinka mies astui sisään Michelangelon työpajaan ja näki suuren marmorikappaleen, ja kysyi: ”mikä tuo on?” Michelangelo vastasi: ”se on kaunein veistos, jonka olet koskaan

Määrällinen elvytys

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Otso, kontio, mesikämmen ja määrällinen elvytys. Peitenimiä käytetään silloin kun oikea sana on liian pelottava lausuttavaksi. Kontiota ei uskallettu kutsua aikanaan karhuksi eikä määrällistä elvytystä nyt setelirahoitukseksi.

Suomi ei kiinnosta kiinalaisia

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki Suomea jarruttaa sijoittajien ja pääoman puute niin teollisuuteen, ydinvoimaan kuin julkiseen infraan. Suomalaisten voivotellessa pääomien puutetta kiinalaiset kasvattavat investointejaan vauhdilla myös Eurooppaan. Vanhalla mantereella tähän ovat heränneet

Dieselöljyn hinta

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen Rekkamiehet ovat tuohduksissaan, sillä dieselin hinta on edelleen korkealla tasolla. Heillä lienee syytä olla näreissään. Raakaöljyn hinta on laskenut reippaasti tämän vuoden aikana. Sen hinta on miltei

Mustaa ja punaista joulua

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki Musta joulukuu ja halvan öljyn kriisi käänsivät sitten lopulta osakekurssitkin punaiselle. Kurssiheiluntaan on jo totuttu, mutta öljyn odottamaton hinnanlasku on varmasti yllättänyt monet. Odottamattomien tapahtumien vuoksi tuntuukin,