Riittääkö rohkeus vai loppuuko usko?

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki

Kesä toi sijoittajille seurattavaa roppakaupalla. Kun Suomessa oli kylmin kesä kolmeenkymmeneen vuoteen, niin Italiassa päästiin nauttimaan kuumimmasta kesästä 136 vuoteen. Jostain syystä kesäsäät ja markkinat ovat tänä kesänä muistuttaneet läheisesti toisiaan, heiluntaa jäätävästä polttavaan. Rohkeille jatkuva epävarmuus on mahdollisuuksien markkinatilanne, mutta varovaisilta voi usko loppua kesken.

Kreikan tilanteeseen tuskin on odotettavissa lopullista ratkaisua vielä vuosiin. Saksan toistaiseksi jarruttelema euromaiden valtionvarainministereiden sopu 86 miljardin tukipaketista takaisi lisää jännitettävää ainakin seuraavan kolmen vuoden ajalle. Paketin hyväksyntä tietää yhä jatkuvaa epävarmuutta lisäämällä kreikkalaisten vyönkiristystä ja kasvattamalla velkaa edellisten päälle. Markkinoita tieto varmasti rauhoittaa hetkellisesti ja temppu tukeekin parhaiten uhkarohkeiden sijoittajien lyhytaikaista näkemystä.

Euroopan rämpiessä Kreikan pelastuspakettien loputtomassa suossa Kiinan massiiviset osakemarkkinat ovat ensimmäistä kertaa jyrkänteen reunalla. Paljolti velkarahalla pumpattuja markkinoita alkaa viimein epäusko kalvaa ja syöksyn syvyyttä voidaan vasta arvailla. Tosin valtion tarjoama doping saattaa oikaista orastavan syöksyn vain pehmeäksi korjausliikkeeksi. Rohkeat uskovat varmasti tähän, mutta uskooko tähän myös kiinalaiset velkasijoittajat?

Turvasatamaa etsiville kulta on ollut aina varma valinta, mutta poikkeuksellisesti myös kullan hinta on syöksyssä. Kun tähän lisätään öljyn pohjamudissa laahaava hintataso sekä laskevat raaka-aineiden hinnat, niin sijoittajan perinteiset varmat kohteet alkavat uhkaavasti huveta.

Ison osan öljyn hinnanpudotuksesta maksaa Venäjä, jossa epävarmuus kasvaa ja sijoittajien usko markkinoiden toimintaan hupenee. Saarrettu suurvalta osoittaa yhä suurempia sulkeutumisen merkkejä ja tämä näkyy ikävästi myös meidän omassa teollisuudessamme. Kaikki merkittävät Venäjän liiketoiminnat sakkaavat aina rakentamisesta elintarviketeollisuuteen. Näyttäisi siltä, että tätä solmua ei hetkessä avata ja sijoitukset Venäjälle alkavatkin tuntua entistä enemmän uhkarohkealta vedonlyönniltä.

Kaiken epävakauden jälkeen ainut ennustettavissa oleva asia on rauhallisen korkosijoittajan arki ja siellä yhä jatkuva pulkkamäki. Koroista on tuskin jatkossakaan odotettavissa järisyttäviä uutisia, kiitos Kreikan. Tähän ehkä pientä jännitystä tuo Atlantin toiselta puolelta Yhdysvaltojen koronnosto-odotukset ja ennätyksiä rikkoneet markkinat. Korkosijoittajalle onkin mielenkiintoista seurata markkinoilla roskalainaluokassa olevien yritysten tuloksentekokyvyn kehittymistä.

Ja nyt mukaan astuu myös suomalaisten sijoittajien varma valinta, asunto. Aikaisemmin varmasti kantanut kivijalka osoittaa nyt pieniä epävarmuuden merkkejä. Suomessa asuntomarkkinoiden piilevänä ässänä ovat kuluttajien yhä heikkenevät odotukset ja asuntorahastojen nousumarkkinoille viritetyt tuloksentekomekanismit, joissa suuri osa tuloksesta syntyy asuntokannan arvonnoususta. Jos edellä mainituissa isoissa linjoissa tapahtuu yllätyksiä, niin Suomen asuntomarkkinoilla voi rohkealtakin loppua usko.

Toistaiseksi yllättävintä on markkinoiden suhteellinen rauhallisuus kaiken hälinän keskellä. Loppukesän lämmöstä nauttiessa kannattanee tarkkailla huolellisesti isojen linjojen kehittymistä ja luovia samalla rohkeasti kohti pidemmän aikavälin tuottoja.

 

Lisää aiheesta muualla:

Taloussanomat 16.8.2015 – Kolme syytä, miksi Kreikka-kriisi jatkuu

KL 28.7. – Öljyn hinta putosi alimmilleen puoleen vuoteen

KL 27.7. – Pörssipaniikki Kiinassa – Shanghai Composite -8,5 prosenttia
 

TS 28.7. – Kultaa halvalla: "Emme tule näkemään hinnannousua"
 

TS 28.7. – Asunnot halpenivat koko maassa
 

KL 28.7. – Asuntorahasto tekee tuloksensa arvonkorotuksin.

Lue Punaisen mukin blogia.

Related Posts