Talous

  • Artikkelit
  • Mallisalkut
    • Timon lista
    • Homo Economicus
    • Jyrkin Mallisalkku
    • Kaizun salkku
    • Piksun salkku
  • Työkalut
    • Sergion osakevalinta
    • Tuloskalenteri
    • Tasetietoja
    • Arvostuskertoimia
    • Optiolaskuri
    • Käänneyhtiöt
    • USA Screener
    • Osakevalinta
    • Tavoitelaskuri
    • Yritysrekisteri
  • Markkinat
    • Pörssikurssit
    • Raaka-aineet
    • Valuuttakurssit
    • Osake ETF rahastot
    • Korko ETF rahastot
Search
Yhteiskunta

Suomalaiset jakautuvat yhä selvemmin markkinataloutta ja keskitettyä kontrollia kannattaviin

Suomalaisten suhtautuminen markkinatalouteen on EVA:n tutkimuksen mukaan muuttunut myönteisemmäksi. Samalla väestön jakautuminen talousoikeistoon ja -vasemmistoon on vahvistunut: oikeistopuolueiden äänestäjät ovat aiempaa markkinatalousmyönteisempiä ja vasemmistopuolueiden puolestaan erottuvat aiempaa selvemmin varautuneilla asenteillaan

28 helmikuun, 2023
piksu-toimitus
1
Talous Yhteiskunta

Muutosten jälkiseuraamuksista monimutkaisissa järjestelmissä

Maailma on monimutkainen ja sen ymmärtäminen vaikeutuu koko ajan lisää. Suurin osa ihmisistä tuijottaa välittömiä muutoksia, mutta tosiasiassa ne eivät ole monimutkaisten järjestelmien kuten talouden ja poliittisten järjestelmien kannalta olennaisia

25 helmikuun, 2023
tommi-taavila
2
Yhteiskunta

Perinteisen oikeiston puolueet ovat kaikkein sijoittajaystävällisimpiä

Kokoomuksen, keskustan, perussuomalaisten ja liikeNyt ehdokkaat olivat veronmaksajien vertailun sijoittajaystävällisimmät puolueet. Kokoomuksen ehdokkaat olivat kaikkein vihreimpiä ja toiseksi vihreimpiä olivat vihreät kun kysyttiin sitä pitäisikö verotuksen painopistettä muuttaa kulutuksen ja

22 helmikuun, 2023
piksu-toimitus
4
Kevyttä Yhteiskunta

Säkylän ilmavoimat ja Vekaranjärven laivasto

Olen virtuaalisesti pyrkinyt tutustumaan pariin virtuaaliseen ”henkilöön”, jotka ovat palvelleet kyseisissä paikoissa ja ovat jopa ”veteraaneja”, Suomessa outo ilmaisu, sillä MEHÄN emme ole sodassa, kuten eräät muut maat. Toisen tilinomistajan

21 helmikuun, 2023
j-v-vahe
0
Kevyttä Yhteiskunta

Puoluekartalta kannattaa valita omia arvoja edustava puolue

Puolueiden arvopohjat vaikuttavat ratkaisevasti äänestyskäyttäytymiseemme. Ohessa (kuva) on puolueet ryhmiteltynä arvopohjan mukaan. Kuvaan on otettu akselit: Arvokonservatiivi (tavoittena yhteinen arvopohja) <-> Arvoliberaali (arvostaa erilaisuutta) Järjestys ja kontrolli (keskitetty ohjaus ja

20 helmikuun, 2023
kai-nyman
3
Midjourneyn näkemys oppilaista luokassa mobiililaitteiden parissa
Yhteiskunta

Nokian oppimista rapauttava perintö?

Suomen heikkenevästä koulumenestyksestä on kirjoitettu paljon. Syitä kehityksen suunnalle on myös esitetty lukuisia: on tehty vääränlaisia tai yksinkertaisesti vain tarpeettomia uudistuksia, kännykät vievät keskittymisen, oppilaat eivät liiku riittävästi ja ovat

08 helmikuun, 2023
johannes-hiden
0
Sijoittaminen Talous Yhteiskunta

Pohjoismaisista konepajoista ja niitten vaikutuksista

Viittaan aiemmin käytyyn keskusteluun 1) Lyhyesti henk.kohtaisesti Omistan n. kymmentä otsikon firmaa. Isoimmat ja kait parhaimmat omistukseni ovat konepajojen osakkeita omistavat sijoitusyhtiöt Investor ja Industrivärden. Edellinen on Wallenbergien osaomistama yhtiö,

07 helmikuun, 2023
j-v-vahe
3
Yhteiskunta

Virkamieskunnan viestit tulevalle hallitukselle antavat hentoja viitteitä osaavasta virkamieskunnasta

Virkamieskuntamme korkein johto, kansliapääliköt, ovat koonneet viestit tulevalle hallitukselle. Kansliapääliköiden näkemykset antoivat paikoin osaavan kuvan virkamieskunnastamme: Alhaisen syntyvyyden aiheuttamiin oireisiin oli tarjolla maahanmuuton lisäämistä ja työurien pidentämistä. Mutta ei sanaakaan

06 helmikuun, 2023
kai-nyman
2
Talous Yhteiskunta

Oletko kiinnostunut yrittäjyydestä? Ota nämä asiat huomioon

Yrittäjyydestä on tullut vuosien saatossa koko ajan useampia kiinnostava mahdollisuus. Tämä johtuu monesta eri syystä. Yksi suurista tekijöistä on sen mahdollistama vapaus ja tietenkin se, että yrittäjyys on koko ajan

05 helmikuun, 2023
piksu-toimitus
0
Yhteiskunta

Syntyvyys korjaantuisi yhteiskunnan sääntöjä muuttamalla; ongelmat lievittyvät 44000 hengen maahanmuutolla

Yhteiskuntajärjestelmämme ei arvosta lapsia ja lasten hankkimista ja niinpä lapsia hankitaan vähän. Tarvitaan 44000 hengen maahanmuutto lievittämään lasten alhaisen arvostuksen aiheuttamia talousongelmia. Syntyvyys korjaantuisi jos yhteiskunnan arvot ja säännöt muutettaisiin

04 helmikuun, 2023
kai-nyman
2
Kevyttä Yhteiskunta

Britit katuvat EU eroaan

YouGov tutkimuslaitoksen mukaan Britit katuvat ja surevat syvästi sitä että tulivat vuonna 2016 äänestäneeksi EU eron puolesta. Kumpikaan pääpuolueista, konservatiivit tai työväenpuolue, ei tavoittele uutta kansanäänestystä ja liittymisprosessin käynnistämistä, mutta

29 tammikuun, 2023
piksu-toimitus
3
Yhteiskunta

Kysymyksiä muttei vastauksia

Myönnän suoraan, ettei tässä ole kaikin osin kovin paljon verifioitavaa faktaa, vaan paremminkin valistuneita arvauksia. 1) Suomen ja Ruotsin natokoplaus Kovin paljon on puhuttu Ruotsin tuomasta ”syvyydestä”. No oikeastaan Suomi

25 tammikuun, 2023
j-v-vahe
4
Yhteiskunta

Suomalainen innovaatio pienestä kaukolämpö-ydinreaktorista on vastatuulessa

VTT:n ja LUT yliopiston yhteishankkeena kehittämälle kaukolämmön tuotantoon tarkoitetulle pienydinreaktorille ei ole löytynyt kaupallista pohjaa ja kaukolämmön tuottajat pyytävät että hanketta edistettäisiin suunnitelmataloudellisella panoksella ja vetoavat tulevaan hallitukseen. Suomalaisella LDR50

23 tammikuun, 2023
piksu-toimitus
2
Kevyttä Yhteiskunta

Ukrainan sota on synnyttänyt Eurooppalaisen puolustustahdon

Valmius puolustaa aseellisesti maataan on Euroopassa korkeinta (yli 40 % puolustustahto) niiden maiden joukossa, jotka ovat joko Venäjän tai Turkin naapureita. Rajanaapurit koetaan läntisen Euroopan maissa turvallisiksi ja kansalaisten tahto

18 tammikuun, 2023
kai-nyman
1
Talous Yhteiskunta

Työnteon ja yrittämisen kannustavuus (=tulonjaon epätasaisuus) lisää talouskasvua

Piksu toimitus tutki miten yrittämisen ja työnteon rahallinen palkitsevuus (gini-mittari) vaikuttaa maan bruttokansantuotteen kasvuun. Suurempi palkitsevuus (korkeampi gini lukema) korreloi selvästi bruttokansantuotteen kasvun kanssa. Oheisessa kuvassa kukin piste edustaa yhtä

10 tammikuun, 2023
piksu-toimitus
6
Yhteiskunta

Demokratialla on kaksi varteenotettavaa uhkaajaa: asiantuntijavalta ja markkinatalous

1 Demokratialla on kaksi merkittävää uhkaa, meritokratia (asiantuntijavalta) ja individualistinen markkinatalous. Meritokratiassa päätöksiä tekevät osaavat, koulutetut ihmiset, yleensä virkamiehet. Individualistisessa markkinataloudessa päätökset tekee kuluttaja ja markkinatalous ohjaa yhteiskunnan tuottamaan kuluttajien

07 tammikuun, 2023
kai-nyman
3
Yhteiskunta

Vuosi 2023 ja ihmiskunnan kollektiivinen muisti

Reilu vuosi sitten ounastelin vuodelle 2022 Ukrainaan aseellista uhkaa ja maailmaan jopa inflaatiota, jos sellainenkin jotakuta kiinnostaa. Jälkeenpäin olen todennut, että hyvin mielelläni olisin ollut täysin väärässä. Koko 2000-luku on

02 tammikuun, 2023
j-v-vahe
4
Sijoittaminen Yhteiskunta

Omat Rahat Katsaus: Kuin usvaan tuijottaisi

Kaikki itseään kunnioittavat kolumnistit kirjoittavat tähän aikaan vuodesta jonkinlaisen ennustuksen uudelle vuodelle.  Pitänee taas itsekin yrittää. Tosin nyt tuntuu siltä, että tällaisen polykriisin (uusi muotikonsepti) vallitessa ennustaminen on tavallistakin vaikeampaa.

01 tammikuun, 2023
lars-stormbom-homo-economicus
0
Kevyttä Sijoittaminen Talous Yhteiskunta

Ennustuksia 2020-luvulle 3. päivitys

Tein arvioita todennäköisyyksille vuoden 2019 lopussa tämän vuosikymmenen reaalisesta talouskasvusta Suomessa, Yhdysvalloissa ja Euroalueella. Lisäksi määrittelin todennäköisyyksiä osakeindeksien, kuten S&P500:n, kotipörssimme Omhex Capped Gi:n ja Dax30:n (nykyään Dax40) maksimipistemäärille tämän

01 tammikuun, 2023
tommi-taavila
2
Kiinni ennen kuin tipahtaa
Yhteiskunta

Mistä yhteiskunnalle parempi suunta?

Olen kirjoittanut yhteiskunta- ja talousaiheisia blogijuttujani nyt 13 vuoden ajan. Vaikka olenkin kirjoituksissani myös kritisoinut joitakin yhteiskuntamme piirteitä, pääsääntöisesti yhteiskuntajärjestelmämme on tuntunut hyvin toimivalta. Tämä tunne on kuitenkin alkanut viime

31 joulukuun, 2022
johannes-hiden
3

Artikkelien sivutus

Edellinen 1 … 13 14 15 … 24 Seuraava

Kirjautuminen

Kirjaudu sivustolle
Kirjaudu ulos sivustolta
Artikkelin luonti

Tärkeitä palveluita

Sijoitussentimentti: Fear and Greed
Borsdata
JP-Morgan: markkinanäkemys
Short Register
Lipper: rahastot ja markkinat

Kommentit

  • Seppo Sinisaari artikkeliin Korkoa korolle -laskuri: “Huomasin, että ei ole aivan sama, jos syöttää jo säästetyn summan kertasijoituksena ja uudet kk-sijoituksena. Tämä johtuu siitä, että efektiivinen…”
  • Seppo Sinisaari artikkeliin Korkoa korolle -laskuri: “Tähän mennessä säästetyn summan voi sijoittaa kohtaan Kertasijoitus ja tulevat kohtaan Kuukausisijoitus. Säästöajaksi ja koroksi samat luvut. Salkun kokonaisarvo saadaan…”
  • heikki ikonen artikkeliin Laihat tuomiset Pekingistä: “Kiitos!”
  • heikki ikonen artikkeliin Laihat tuomiset Pekingistä: “Joo pistin saman merkille.”
  • Eerola Pekka artikkeliin Korkoa korolle -laskuri: “Moi Skenaarioista taisi puuttua ”tähän mennessä säästetty summa”? Ainakaan en löytänyt?”
  • JV artikkeliin Laihat tuomiset Pekingistä: “Vierailun karmein kohta oli mielestäni Xin käyttämä ilmaisu Thukydideen ansasta. Ei se, että Kiinassa tunnetaan antiikin historiaa, mutta Thukydideen ansaa…”
  • Nimetön artikkeliin Laihat tuomiset Pekingistä: “Hyvä kirjoitus”
  • Seppo Sinisaari artikkeliin Stock Screener: “Nyt siellä on myös 3kk hinnan muutos. Jätin päivämuutoksenkin näkyviin.”

Sisältö

  • Asunnot ja metsä
  • Kevyttä
  • Kirjat
  • Lajittelematon
  • Salkun rakenne
  • Sijoittaminen
  • Talous
  • Yhteiskunta

Uutispoimintoja

  • Taistelukentän tekoäly ei tunne sodankäynnin oikeussääntöjä
    Lähde: Ulkopolist
  • Pörssisähkön hinta painuu miinukselle sunnuntaina
    Lähde: YLE talous
  • OECD-tilastot julki: Suomessa alku­vuoden toiseksi paras talous­kasvu ja surkein työttömyys maalis­kuussa
    Lähde: YLE talous
  • The Ulkopolitist on tulkinnut ulkopolitiikan nuotteja ja nootteja jo 15 vuoden ajan
    Lähde: Ulkopolist
  • 36 vuotta sitten Suomen maahanmuutto mullistui, ja se vaikuttaa edelleen kaikkeen
    Lähde: YLE talous
  • EU ja Meksiko laajensivat kauppasopimustaan
    Lähde: YLE talous
  • Nokian kurssi nousi lähes kymmenen prosenttia perjantaina
    Lähde: YLE talous
  • Supertietokone Roihu vihittiin käyttöön Kajaanissa – tältä näyttää Suomen laskentatehot kolmin­kertaistava kone
    Lähde: YLE tiede
  • Näin saat ikkunoista tahrattoman puhtaat – ilman naarmuja
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Venäjältä voidaan saada vastikkeita poikkeusluvalla
    Lähde: Kiinteistölehti
  • Lapsi saa vanhemmiltaan rahaa – maksaako hän lahjoistaan veroa?
    Lähde: Taloustaito/verot

OMXHex uutisia

Piksu Oy | Toimitus | Käyttöehdot | Mediakortti

Sivusto ei sisällä sijoitussuosituksia eikä sisältöä pidä sellaiseksi tulkita

Piksu RSS

2021 © Piksu Oy
Käytämme evästeitä jotka auttavat meitä tuottamaan sinulle parhaan kokemuksen sivustollamme. Tämä lienee ok?