EU tuskailee vielä Putinin faniklubin kanssa
Venäjän yhä synkempi lähihistoria sai loogista jatkoa, kun Vladimir Putinin kärkevä arvostelija, edellisen presidentin Boris Jeltsinin luottomies Boris Nemtsov murhattiin Kremlin edessä. Olivat murhaajat motiiveineen ketä tahansa, teloituksesta ei ole vaikea löytää syvää symboliikkaa: hallituksen vastustajat lahdataan liki rituaalisesti vallan portilla kansan edessä. Pelote on varmasti tehokas.
Venäjällä poliittiset murhat selviävät harvoin, joten teloittajat tuskin löytyvät. Tutkintatekniseltä kannalta se on järjenvastaista, koska Nemtsov oli turvallisuuselinten jatkuvassa valvonnassa. Silti viranomaiset eivät voi kuin esittää hurjia teorioita murhaajista.
Yhtä erikoinen sattuma on, että kaikki Kremlin ympäristön valvontakamerat olivat huollossa murhan aikaan. Moisen toimenpiteen kuvittelisi tehtävän vaiheittain, kun kyse on äärimmäisen tarkasti vartioidusta alueesta.
Samaan sarjaan kuuluu Putinin ilmoitus, että hän ottaa johtoonsa murhan tutkimukset. Oikeusvaltiossa rikostutkinta ei todellakaan ole yhdenkään poliitikon työsarkaa, varsinkaan heidän kärkkäiden arvostelijoidensa murhan. Ilmoituksella Putin painottaa asemaansa itsevaltiaana, jolla on kyky puuttua kaikkeen.
Tilanne korostaa Venäjän ajautuvan yhteiskuntana yhä kauemmas muusta Euroopasta. Putin on jo paljolti onnistunut Neuvostoliiton jälleenrakennuksessa: Venäjä on tiukan keskusjohtoinen poliisivaltio vailla itsenäisiä instituutioita.
Osa surkeutta on, että Putinilla on ihailijansa maailmalla, ja heitä löytyy riesaksi asti myös länsimaista. Täkäläiselle äärioikeistolle Putin on heidän kaipaamansa vahva johtaja: tosimies, joka nostaa kunniaan valtiollisen voiman, nationalismin, militarismin ja perinteiset arvot. Putin pistää kuriin seksuaaliset vähemmistöt, feministit, kansalaisaktivistit ja ympäristöhihhulit. Arvokonservatisminsa vuoksi Putinilla on myötäilijänsä jopa Yhdysvalloissa, jossa Venäjä ei ole ollut koskaan kurssissa.
Vähemmän radikaalejakin populisteja Putin kiehtoo. Britannian eurokrittiisen Ukip-puolueen johtaja Nigel Farage ja Skotlannin itsenäisyysmielisen kansallispuolueen Alex Salmond ihastelevat Putinin kansallismielisyyttä ja johtamista. Molemmat nauttivat kovasta nosteesta.
Putin käyttää fasismia kirosanana, vaikka se on hänen poliittinen viiteryhmänsä. Fasistiset valtiot ovat keskusjohtoisia, autoritaarisia, militaristisia ja kansallisia etuja härskisti ajavia. Putinin talouspolitiikka, jossa valtio kontrolloi yhä tiukemmin yksityistä sektoria omien tarpeidensa välineenä, vie Venäjää kohti Benito Mussolinin Italiaa.
Paljolti syventyvän komentotalousmallinsa ansiosta Putin kelpaa myös äärivasemmistolle. Se näkee Venäjässä länsimaisen markkinatalouden ja globalisaation vastalääkkeen, vaikka Venäjällä monopolistinen ryöstökapitalismi ja vaurauden keskittyminen on huipussaan. Antiamerikkalaisuus missä tahansa muodossa on äärivasemmistolle meriitti, myös Suomessa, tosin meillä sitä eivät julkipoliitikot ainakaan ääneen kehtaa kauheasti julistaa tässä tilanteessa.
Maltillisen demokratian näkökulmasta äärioikeisto ja –vasemmisto eivät ole koskaan olleet kaukana toisistaan, koska molemmat kannattavat totalitarismia. Suhde Putiniin havainnollistaa leirien yhtäläisyyden, vaikka itse ne sen kieltävät. Eivätkä nämä äärileirit enää kuulu marginaaliin EU:ssa.
Unkaria itsevaltaisesti hallitsevan Fidesz-puolueen pääministeri Viktor Orban suitsuttaa Venäjän mallia, jota kohti hän on Unkaria vienyt. Kreikan hallituksen vetäjäksi nousseella Syriza-puolueella on Venäjään läheiset suhteet. Tsipras tapasi heti vaalivoiton varmistuttua Venäjän suurlähettilään, ja Putin onnitteli Syrizaa innokkaasti voitosta. Syrizalla on Moskovassa vakituinen yhteyshenkilö. Syriza syyttää Ukrainan kriisistä Ukrainan hallitusta, jossa sen mukaan vaikuttaa uusnatseja. Samaa jankkaa Putin.
Putin tukee kulissien takana kannattajiaan kaikissa poliittisissa viiteryhmissä, koska he nakertavat sisältä Venäjän vastaista rintamaa. Unkari saa alennuksella kaasua ja kaksi venäläisvalmisteista ydinvoimalaa. Syriza korjaa varmasti aikanaan oman palkintonsa. Venäjää tukeville ääriliikkeille irtoaa Kremlistä rahoitusta eri kanavia. Ranskan nousussa oleva Kansallinen rintama sai miljoonien lainan moskovalaiselta pankilta.
EU:n johdonmukaiselle Venäjä-politiikalle asetelmasta saattaa tulla iso ongelma. Unioni tarvitsee ulkopoliittisissa päätöksissään yksimielisyyden. Se merkinnee kovaa vääntöä, kun raskaimmat pakotteet päättyvät ensi kesänä. Pakotteet ovat toistaiseksi menneet läpi, mutta jatkossa Kreikka ja Unkari voivat hajottaa rintaman – tai ainakin vaatia pysymisestään kovan hinnan.
Seuraava vastarannankiiski voi olla Espanja, jos Syrizan aatesisar Podemos nousee valtaan. Meilläkin luultavasti seuraavassa hallituksessa istuva perussuomalaiset suhtautuu nihkeästi pakotteisiin. Kaikkien laitojen populistit voivat tehdä Venäjä-suhteensa osalta yllättäviä naimakauppoja. Tai no, eivät ne minua yllätä edellä mainituista syistä.
EU:ta rakennettaessa näin voimakkaita ristiriitoja ei ole odotettu. EU:n yksimielisyysperiaate on haavoittuva systeemi helpommissakin olosuhteissa, saati kun sitä sorkkii Putinin kaltainen härski peluri. Huippukokouksissa lentää vielä saavikaupalla tuskanhikeä aiheesta väännettäessä.
Venäjän ja Euroopan ero on yksi asia: kansalaisyhteiskunta
Venäjä ja Eurooppa horjuttavat toinen toistensa järjestelmiä
Siinä, että Venäjä ja Eurooppa rahoittavat poliittista toimintaa muissa maissa, ei ole uutta. Neuvostoliitto rahoitti Suomen Kommunistisen puolueen toimintaa ja käsittääkseni myös Vasemmistoliiton edeltäjän SKDL:n toimintaa. Mutta myös länsimaista, Suomi mukaan luettuna, on virrannut tukea Venäjän ihmisoikeusjärjestöjen ja poliittista toimintaa ja kansalaisoikeuksia ja sananvapautta puolustavien järjestöjen tukemiseksi. Kumpaankin suuntaan virtaavilla tuilla on yksi yhteinen piirre. Molemmat nakertavat luottamusta olemassa olevaan poliittiseen johtoon, ja luovat epävakautta kohdemassaan.
Näiden eri suuntaan virtaavien tukien välillä on eroja. Venäjän antaman tuen antajana on keskusjohto ja taas länsimaiden tuen lähteenä ovat kansalaisjärjestöt. Länsimaiden tuen kohteena ovat usein demokratiaa ja sananvapautta ajavat järjestöt ja taas Venäjän tietoinen tarkoitus on horjuttaa kansalaisten luottamusta Euroopan päättäjiin. Tulos on kuitenkin sama; tuki horjuttaa kohdemaansa poliittista eheyttä.
Molemmat pyrkivät tekemään vieraan vallan antaman tuen näkyväksi
Venäjä vaatii periaatteessa oikeutetusti, että tukea saavat poliittiset järjestöt rekisteröityvät vieraan vallan edustajiksi – agenteiksi. Euroopassa ei ole tuon tapaista vaatimusta, mutta täällä pyritään siihen, että poliittiset puolueet ilmoittavat saamansa rahoituksen lähteet. Kyse on periaatteessa samasta asiasta. Poliittisen toimijan tulee kertoa se, kenen rahoituksella toimintaa tehdään. Tämä on ihan järkevä ja kannatettava vaatimus kunhan toteutus on kansalaisyhteiskunnan periaatteita noudattava.
Venäjällä vaaditaan, että vain vieraan vallan antama tuki on julkista. Putinin taustaryhmien antaman tuen suuruutta ei tarvitse, ei kannata (eikä pidä) julkistaa. Tässä suhteessa suhtautuminen ulkopuoliseen tukeen eroaa.
Venäjällä ja Euroopalla on yksi suuri ero: Euroopassa tuetaan kansalaisyhteiskuntaa ja Venäjällä kuristetaan
Eroavaisuudet kumpuavat loppujen lopuksi yhdestä ainoasta seikasta. Eurooppa on kansalaisyhteiskunta, jossa on hyvät yhdistysmisvapaudet, sananvapaus ja vapaus erilaiseen poliittiseen toimintaan, johon kuuluu myös naapurimaan poliittisen toiminnan tukeminen.
Venäjä on yksinvaltaisesti hallittu valtio, josta puuttuvat kansalaisyhteiskunnan rakenteet ja niiden syntyminen pyritään estämään. Ero on siis vain yksi asia, kansalaisyhteiskunta. Toisessa sitä tuetaan ja toisessa sitä pyritään estämään.
Toinen ero on EU:n päätösmalli
EU:n kannalta oleellinen ongelma on yksimielisyysperiaate, joka tekee päättämisestä todella haavoittuvan. Toki konsensukseen yleensä kaikki haluavat, koska pelkäävät joutuvansa pariaksi muiden silmissä, mutta radikaalien voimien kohdalla se ei välttämättä päde, etenkin jos ne ovat valmiiksi eurovastaisia. Unkari ainakin lähestyy tuota pistettä, vaikka toki Fidesz laskee myös EU:n edut linjoissaan.
Ei siinä sinänsä mitään, jokainen maa ja kansalainen päättää politiikastaan, mutta EU on kovin haavoittuva tällä systeemillä. Se on ollut pakko luoda kansallisen vallan säilyttämisen nimissä, mutta vaikeuksia se tietää taatusti – on jo tehnyt aiemmin, mutta varsinkin kun Venäjä on pelissä mukana.
Heikki
NL tuki Kekkosta ja K-linjaa
Neuvostoliitto rahoitti Suomen Kommunistisen puolueen toimintaa"
Olen ehkä suurpiirteinen, mutten tätä kovin kauheana osaa pitää. Tuki oli ns. julkinen salaisuus monin osin, ei esim. tuota voinut salata. Kommunisteja ei -45 – -48 jälkeen ollut poliisissa eikä pahemmin kadettikoulussa (siellä on olemassolonsa aikana ollut sentään yksi…), joten kommunistien vaikutusmahdollisuuksia rajattiin.
Mutta Kekkosella oli kyllä ihan hyvin valtaa. Mieslestäni ns. riittävällä varmuudella voidaan sanoa osoitetun noottikriisin olleen tilatun. Lisäksi NL tuki rahallisesti UKK:n vaalikampanjoita kierrättämällä rahaa suom. yritysten kautta.
Tämä kaikki ei ole edes vanhinta kivikautta. Eduskuntaan on tänä keväänä pyrkimässä Paavo Väyrynen, joka sopisi jalasmökin asemesta muistaa tästä. Keskustelukumppani Vladimirovista riittää otsikon lukeminen.
Lisäys: vilkaisin viim. linkkiä lisää. Sen väite "Julkisuuteen tieto Vladimirovin tehtävistä tuli kesällä 2009, kun Suojelupoliisin historiikki Ratakatu 12 julkaistiin." ei pidä paikkaansa. Kyllä tuo tiedettiin jo -80-luvulla, vaikka kaikki eivät sitä varmaan vieläkään usko.
Ongelma kaikesta huolimatta, joskaan ei massiivinen
Tuttuahan tuo toki on suomalaisille, eikä valtioiden sisäisiin asioihin puuttuminen ole muillekaan suurvalloille vierasta, mutta joka tapauksessa ongelma siitä tulee luultavasti EU:n päätösmallin vuoksi. Juttuni kärki oikeastaan on (jäi kiireessä hiukan vajavaiseksi tältä osin), että siihen pitäisi saada muutos, joskaan en sitä usko. Se on vielä isompi kynnys kuin perustuslakien muokkaaminen Suomessa tai muissa kansallisvaltioissa.
Ei sillä, etteikö EU tämän tilanteen kanssa elä, kun Suomi teki niin paljon paljon vaikeammassa raossa.
Heikki