Finverasta on tulossa tervettä voittoa tavoitteleva luottolaitos (??)

Talous Yhteiskunta

Valtion omistaman erityisluottolaitoksen, Finvera:n, hallintokäytäntöjä ollaan tervehdyttämässä:

– Laitoksen valvonta siirtyy keväällä 2024 Euroopan Keskuspankin alaiselle Finanssivalvonnalle. Finveraa aletaan valvoa samojen periaatteiden mukaan kuin muitakin luottolaitoksia.

– Finvera indikoi julkisessa viestinnässä olevansa ennen kaikkea voittoa tavoitteleva luottolaitos. Muut arvopäämäärät ovat välinearvoisia tälle ensisijaiselle päämäärälle.

– Laitoksen luottokannan (12 Mrd€) vakuutena on 7% verran omaa pääomaa. Tämä on kaukana pankkien vakavaraisuudesta. Onneksi valvonta siirtyy Finanssivalvonnalle ja tätä kautta saadaan osaava riskienhallinta.

– Laitoksen emoyhtiön, lähinnä vientiluottoihin liittyvälle takauskannalle (26 Mrd€) on Suomen Valtion takaus eikä tämä erä sisälly Finveran vastuihin. Näitä takauksia ei voida ainakaan nykyisellään siirtää Finveran vastuulle. Vastuut ja riskit ovat yksinkertaisesti liian suuria kun Finveralla ei ole omaa pääomaa kuin ainoastaan 7%. Nämä vastuut syntyvät valtion virkakoneiston ulkopuolella, raportoidaan Finveran taseen ulkopuolisina sitoumuksina, mutta ne ovat kuitenkin valtion vastuulla. Tässä prosessissa on vielä virkavastuuseen, vastuusuhteisiin ja prosessiin liittyvää kehittämistä. Kaikki ei ole päätösprosessin vastuujaon osalta kohdallaan. On olemassa riski, että tulee miljardiluokan harmeja.

Finveran syntyi keskusjohtoisen liiketoimintasuunnittelun kulmakiveksi

Finvera on syntynyt aikana jolloin ajateltiin että julkisella sektorilla on viisautta siitä mitä liiketoimintaa kannattaa edistää ja mikä liiketoiminta on eduksi kansantaloudelle. Oli olemassa uskoa julkisjohtoiseen suunniteltuun talouteen.

Julkisen sektorin asema oli Finveraa rakennettaessa nykyistä tukevammalla pohjalla. Varakkaan valtion kontolle voitiin kätevästi siirtää yritysten vastuita. Ja julkinen sektori saattoi ottaa edullista lainaa ja jaella sitä sitten Finveran kautta omien arvopäämääriensä mukaisiin kohteisiin.

Tilanne on muuttunut ja Finveraa kehitetään toivottavasti terveen liiketoiminnan suuntaan.

 

Lisää tietoa:

 

Related Posts

Talous Yhteiskunta

EU:n ja keskeisten EU-úlkopuolisten tyynenmeren demokratioiden (CPTTP-maat) välille on tulollaan tulliliitto

Eurooppa on hiljattain tehnyt tai tekemässä vapaakauppasopimukset Mercosur:n (etelä-Amrerikka), Intian ja Australian kanssa ja nyt on neuvottelun alla tärkein, CPTTP, johon kuuluvat muun muassa Australia,

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen